"Liian vanha" voi saada jopa 16 000 euroa

Kuvankäsittely Arijukka Turtiainen
"Liian vanha" voi saada jopa 16 000 euroa
Iän tai muun syyn takia töissä syrjityn ei kannata tyytyä kohtaloonsa vaan hakea oikeutta. Luvassa voi olla jopa yli 16 000 euron korvaus. Vaikka työntekijät ovat asiantuntijan mukaan aiempaa paremmin selvillä laillisista oikeuksistaan, moni pelkää turhaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
17.9.2011 08:03
Kommentit 50

Lakimies Anu-Tuija Lehto SAK:sta rohkaisee töissä syrjittyjä lopettamaan arastelun ja menemään reippaasti oikeuteen.

– Ihmiset ajattelevat, että kaikkiahan syrjitään, mitä hyötyä siitä on, Lehto kuvaa.

Ihmettelijöille tiedoksi: jopa yli 16 000 euron hyvitykset.

Epäily riittää
oikeudessa

Korvauksia saadakseen työntekijän täytyy nostaa kanne työnantajaa vastaan yhdenvertaisuuslain perusteella. Useimpia oikeuteen meneminen kuitenkin hirvittää niin, että työnantaja selviää syrjinnästä sanktioitta. Tuomioistuimessa käsiteltyjä tapauksia ei ole montaa.

Kynnykseksi voi tulla epäily siitä, ettei pysty todistamaan syrjintää. Sitä ei työntekijältä odotetakaan.

Tuomioistuimelle on vain näytettävä, että faktat viittaavat syrjintään: ”Minut irtisanottiin. Olen hyvä työssäni, mutta iäkäs. Herra X ja Rouva Y saivat jäädä, vaikka eivät ole yhtä päteviä.”

Työnantajalla on velvollisuus todistaa, että syrjintää ei tapahtunut. Hänen täytyy joko pystyä osoittamaan hra X:n ja rva Y:n ylivertainen pätevyys tai maksaa.

Pahis pääsee
vähällä

Useimmiten ikäsyrjinnästä maksetut hyvitykset ovat jääneet 5 000 euroon. SAK:n Anu-Tuija Lehdon mukaan myös rikosjuttuina käsitellyistä syrjintätapauksista langetetut sakot ovat olleet pieniä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhdistettynä syrjittyjen apatiaan summien pienuus tekee laittomuudet kannattaviksi.

Nuorten kohtaama ikäsyrjintä on ennen kaikkea laittoman pieniä palkkoja, PAM:n aluepäällikkö Niina Koivuniemi kertoo. Suurin osa nuorista suostuu huonoihin työehtoihin ja vain poikkeustapaukset vaativat oikeuksiaan. Näin satunnaiset sakot tai korvaukset tulevat halvemmaksi kuin työehtosopimuksen mukaiset palkat.

Koivuniemen mielestä kunnon sakot syrjinnästä kiinni jääneille työnantajille toimisivat kunnon pelotteena lainvastaisuuksia harkitseville.

Lisäksi lepsut rangaistukset lähettävät erikoisen viestin.

– Syrjintä iän perusteella loukkaa ihmisoikeuksia. Siitä pitäisi tulla kunnon rapsut, Lehto sanoo.

Lakimies kannustaa peräämään oikeuksiaan työpaikoilla.

– Mitä useampi sanoo, että en mä viitsi, näinhän tämä on aina mennyt, sitä todennäköisemmin tilanne jatkuu.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (50)

Huono 0
Ei kosketa Suomea.
J. Cash
Viisi Kätristä ei voi olla väärässä.
J. Cash
Siis kääneetty todistustaakka. Työnantajan on osoitettava olevansa syytön...

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi työnantajat eivät halua palkata ikääntyneitä tai vähemmistöjen edustajia.
tjtv
Täytyy loppuvuodesta tosiaan alkaa nostaa ittelle vaikka tuota 16 kiloo. Rupee sosialistien veronkorotukset lähestymään.
Taseet tyhjiksi
Olen yrittäjä, voisin hyvin työllistää useammankin ihmisen, mutta arvaa kiinnostaako? Ei vähääkään, sen verran huono on työnantajan asema Suomessa. Työntekijää ei saa irtisanottua millään, tai se tulee tosi kalliiksi.
vaikea työllistää
Kun meillä isossa suomalaisessa tietotekniikkayrityksessä alkoi yt:t, alkoi myös selkäänpuukottaminen muiden työntekijöiden taholta. Minut mustamaalattiin esimiehelle joka puolestaan ei enää antanut minulle työtehtäviä. Jouduin irtisanotuksi. Meni puolisen vuotta ja sitten sain töitä eräältä saman alan alihankkijalta. Hän sijoitti minut samaan yritykseen töihin mistä minut potkittiin ulos. Nyt tämä yritys maksaa minusta kolminkertaisen hinnan. Kun entinen esimieheni ja entisiä työtovereitani tulee minua vastaan, näyttävät he yleensä hapanta naamaa. Minä puolestani hymyilen heille iloisesti ja tervehdinkin, vaikka he eivät vastaakaan.
Iloinen irtisanottu
Lakimies kannustaa peräämään oikeuksiaan

Häntä koiraa heiluttaa ja lakimies kuittaa tilin.
Se on ihan fifty-sixty miten käy
"Liian vanha" voi saada jopa 16 000 euroa
Liian vanha ammattilainen kelpaa kyllä työvoimapoliittisen koulutuksen kautta vaikka samaan työhön josta hänet on irtisanottu. Silloin työnantajan ei tarvitse maksaa tästä valmiista osaajasta lainkaan. "Työharjoittelussa" oleva ammattilainen saa 9 euroa ruokarahaa työpäivässä ja päivärahan. Sen maksaa yhteiskunta. Tällainen on hyvin epäoikeudenmukaista orjatyön teettämistä ihmisillä ja lisäksi se haittaa yritysten välistä kilpailua, kun osan yrityksistä ei tarvitse maksaa lainkaan palkkaa työntekijöilleen.
Tähän ei puututa, koska koko orjatyö on valtionhallinnon järjestämää yritysten tukemista verovaroilla.
Orjatyölle loppu
Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä yli 45- vuotias työttömänä oleva on suuressa vaarassa jäädä työttömäksi eläkkeelle tuloon saakka.parikymmentä vuotta sossun asiakkaana ja eläke toimeentulon suuruinen.Tällainen tulevaisuus on pian todellista arkea hyvin monen kohdalla. Ylioppilaaksi haluavien kannattaisi hakeutua mieluummin maanläheiseen ammatilliseen koulutukseen,koska sitä kautta saa varmemmin työtä tulevaisuudessa.
muutosta pukkaa
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949