HS: Suomessa tehdään runsaasti soveltuvuustestejä

Helsingin Sanomien mukaan ilmiö on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Soveltuvuustesteistä ei ole olemassa virallisia tilastoja, mutta ilmiön kasvun ovat havainneet työnantajat, ammattiliitot ja psykologiliitot.
Lehden mukaan soveltuvuustestejä käytetään erityisesti esimiesten ja asiantuntijoiden rekrytointiin, mutta työnantajat haluavat testata myös toimihenkilöiksi tai myyjiksi hakevia.
– Työntekijän rekrytointi on kallis investointi. Mieluummin maksamme testeistä, kuin siitä, että perehdytetty henkilö ei suoriudu tehtävistään ja pilaa työyhteisön, Helsingin Energian henkilöstöpäällikkö Johanna Aholainen perustelee Helsingin Sanomille.













Kommentit (39)
Taitaa olla kuuluisa purkkiyhteisö, jokaisella samanlaiset ajatukset ja varsinaiset työt tekemättä.
Lisäksi älyykkystestejä suosivat yleensä ne tahot jotka ovat jo paikkansa valmistaneet.
En minäkään päässyt pankkiin töihin (40 vuotta sitten) ennen kuin olin käynyt kahtena peräkkäisenä päivänä 7 tunnin soveltuvuustestit läpi. Siis 14 tuntia yhteensä.
Toimihenkilöksi silloin hain.
Kertoivat kyllä testituloksetkin minulle ihan pyytämättä, ja sen minkä takia pääsin töihin.
Ei ollut silloin salaista tämäkään asia.
Palikkatestien tulos vaihtelee vireystason mukaan.. kerran olin kuulemma alle keskitason ja toisella kerralla yli keskitason.
Älyllä ja osaamisella ei silloin juuri juhlita.