Kirjaudu ▼
 

Italialainen työpaikka on Euroopan ankein

Italialainen työpaikka on Euroopan ankein
Pohjoismaiset pomot päihittävät etelä-eurooppalaiset kollegansa johtamistaidoissa. Yli puolet pohjoismaisista pomoista on onnistunut luomaan positiivisen ja demokraattisen työilmapiirin.
Taloussanomat
27.7.2011 12:13
15

Pohjoismaiset pomot luovat positiivisempaa ja demokraattisempaa työilmapiiriä kuin Välimeren maissa työskentelevät kollegansa, liikkeenjohdon konsulttiyritys Hay Groupin tutkimus kertoo.

Tutkimuksen mukaan pohjoismaisista johtajista jopa 52 prosenttia on luonut tehokkaan ja innostavan ilmapiirin alaisilleen.

Tutkimus kiittelee pohjoismaista tapaa sisällyttää yrityksen työntekijät päätöksentekoon. Myös saksalaiset, sveitsiläiset ja itävaltalaiset esimiehet pärjäsivät hyvin tutkimuksessa.

Ikävintä on italialaisilla työpaikoilla, joissa 68 prosenttia esimiehistä on kehittänyt työpaikalleen epämotivoivan työilmapiirin. Ranskassa ja Espanjassa ankea pomo löytyy 64:lta prosentilta työpaikoista.

– Etelä-Euroopassa johtajat turvautuvat pakottamiseen ja vaativat enemmän myöntyväisyyttä työntekijöiltään. Sillä on suuri vaikutus työilmapiiriin, Hay Groupin Euroopan aluejohtaja Georg Vielmetter sanoo Wall Street Journalille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tutkimuksen mukaan huono työilmapiiri johtaa työntekijöiden vilkkaaseen vaihtuvuuteen ja säännöllisiin poissaoloihin.

– Työilmapiirin vaikutus työtehoon on todella suuri. Osa ajattelee yhä, että työilmapiiri on ainoastaan jotain kivaa, joka ei ole kovin tärkeää. Työpaikan viihtyisyys vaikuttaa todella paljon tulokseen, Vielmetter sanoo.

Yritykset Hay Group
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Palkka on yksi pääasia, siten tulee työilmapiiri.

Vaikka olisi kuinka hyvä työilmapiiri ei 600-800 eurolla mielellään käy töissä kun pitää hakea sosiaaliturvaa ruokaan.

Pidettäisiinkö palkat tasapuolisena osaamiseen ja koulutukseen nähden niin se auttaa haaveiden ylläpitämiseen ja työvirkeyteen.
Työllä pitää ainakin 27.7.2011 12:22

Anonyymi
Palkka on yksi pääasia, siten tulee työilmapiiri.Vaikka olisi kuinka hyvä työilmapiiri ei 600-800 eurolla mielellään käy töissä kun pitää hakea sosiaaliturvaa ruokaan.Pidettäisiinkö palkat tasapuolisena osaamiseen ja koulutukseen nähden niin se auttaa haaveiden ylläpitämiseen ja työvirkeyteen.


Olet oikeassa, mutta pitäisin palkat kuitenkin tasapuolisena tehtäviin nähden. Kohta on firmat täynnä tohtoreita, jotka tekevät merkonomin töitä, miksi heille pitäisi maksaa enemmän?
Kaikille hyvä palkka 27.7.2011 12:31

Anonyymi
En ole aiemmin kuullut johtaminen by PKLEn näin suurta ylistystä!
Waffenbruder 27.7.2011 12:33

Anonyymi
Suomen Hömppämedia julkaisee hömppätutkimuksia!
Seurailija 27.7.2011 12:35

Anonyymi
Suomi on työpaikkakiusaamisen johtava maa!
Flop 27.7.2011 12:36

Anonyymi
Nooh, siellä on sentään työpaikkoja missä käydä kuuntelemassa ankeaa pomoa, ja jos täällä on työpaikka niin, siellä on yt-neuvottelut jatkuvasti päällä, mutta sehän ei ole ankeaa eihän ? Eli etelä-euroopassa ihmiset pakotetaan tekemään töitä, täällä pakotetaan ihmiset tekemään enemmän yt-neuvottelujen aikana.
mk 27.7.2011 12:42

Anonyymi
Oma kokemus:
Perinteinen espanjalainen pomo sanoo työntekijälle tarkalleen mitä ja miten tehdä. Tähän ei ole työntekijällä sanomista, oli määräys kuinka fiksu tai typerä tahansa. Vastaavasti työntekijä ei ota vastuuta tai aloitetta mistään tekemisistä, koska pomo joka tapauksessa sanelee kaiken.
Nimetön 27.7.2011 12:52

Anonyymi
Oma kokemus:
Perinteinen espanjalainen pomo sanoo työntekijälle tarkalleen mitä ja miten tehdä. Tähän ei ole työntekijällä sanomista, oli määräys kuinka fiksu tai typerä tahansa. Vastaavasti työntekijä ei ota vastuuta tai aloitetta mistään tekemisistä, koska pomo joka tapauksessa sanelee kaiken.
Sama Saksassa!
Waffenbruder 27.7.2011 13:30

Anonyymi
Diktaattorien perinne luo loistavia käskytettäviä!
Nimetön 27.7.2011 13:31

Anonyymi
Eipä istu ollenkaan ay-aktiivien pirtaan, jos Suomi ei olekaan maailman surkeimpien ja ilkiöimpien esimiesten ja työnantajien tyyssija. Puppugeneraattorista loppuu negatiivinen varaus.
Enemmistö hienoa väk 27.7.2011 13:32
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?