Tradenomimiehen palkka kasvaa 15 prosenttia, naisen neljä

Tradenomimiehen palkka kasvaa 15 prosenttia, naisen neljä
Finanssialalla työskentelevän tradenomimiehen palkka kasvaa nopeammin kuin naistradenomin, selviää tuoreesta selvityksestä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
15.4.2011 16:41
Kommentit 62

Tradenomiliiton tekemän selvityksen mukaan rahoitus- ja vakuutusalalla työskentelevän miestradenomin keskipalkka kasvoi mediaanilla mitattuna 15 prosenttia edellisvuodesta. Vastaavassa ajassa naistradenomin palkka nousi ainoastaan 3,7 prosenttia.

Ammattiliitto Pro selvityksen mukaan rahoitusalan palkkakehityksessä on isoja eroja myös tehtävien välillä. Johtotehtävissä työskentelevien palkat ovat nousseet ripeimmin, kun taas hitainta kehitys on ollut toimihenkilöillä.

Tradenomimiesten mediaanipalkka finanssialalla on 3 692 euroa kuukaudessa, kun naisten palkka jää 2 800 euroon. Tradenomiliiton mukaan palkkaeroon vaikuttaa osin miesten parempi sijoittuminen ja nopeampi urakehitys.

Lisäksi palkankehityksen jarruna toimii Tradenomiliiton mielestä työehtosopimuksen vaativuusluokittelu, joka ”ei vastaa nykypäivän vaatimuksia lainkaan”. Liiton mukaan vanhentunut järjestelmä ei huomioi koulutuksen tuomaa osaamista, työn tuloksellisuutta tai vaativuutta.

– Työehtosopimuksen vaativuusluokittelu muodostaa automaattisesti lasikaton, josta eniten kärsivät nimenomaan naiset, sanoo Tradenomiliiton toimialapäällikkö Ville-Veikko Rantamaula tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Liitto vaatii finanssialan palkkausjärjestelmän uudistamista. Alalla tulisi olla esimerkiksi mahdollista vaikuttaa henkilökohtaiseen palkkaan ilman ulkopuolista rajausta.

– Jos asiantuntija pitkän korkeakoulutuksen jälkeen tienaa finanssialalla vähemmän kuin esimerkiksi raitiovaunun kuljettaja, ei ala välttämättä jatkossa houkuttele nuoria osaajia, Rantamaula sanoo.

Tradenomeja työskentelee finanssialalla vajaat kolme tuhatta.

Lisää Aiheesta
UutinenRuumiita avaamalla jopa 23 000 euroa (1.6.2011 07:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (62)

Huono 0
Mitä on tradenomi englanniksi? Helpottaisi palkkavertailua kansainvälisesti ;-)
merkonomi
Alalla voimassa olevam sopimuksen mukaan palkkaa maksetaan tehtävän vaativuuden mukaan.

Naisten pienempi palkka johtuu pitkälti siitä, ettei heillä ole rahkeet riittäneet nousta vaativampiin tehtäviin yhtä nopeasti kuin miehillä.

Tosiasian tunnistamisen sijasta naiset tietenkin mieluummin syyttävät järjestelmää, joka kuitenkin on kummallekin sukupuolelle sama.

Kannattaisikohan systeemin syyttämisen ja muista vikojen hakemisen sijaan vilkaista peiliin -voisi se urakehitys ja palkkakin saada uutta vauhtia?
rene
tradenomi = BBA, Bachelor of Business Administration
tradenomi = Bachelor of Business Administration (BBA)
t. Radenomi
Mitä on tradenomi englanniksi? Helpottaisi palkkavertailua kansainvälisesti ;-)

Janitor
lisää vaan sitten merkonomeja kaupan kassalle.
aika kalliita kassahenkilöitä Suomessa pankeissa ja kaupoissa
Työpaikan nimi ei ole tradenomin paikka.

Jos miespuoliset hakeutuvat tehtäviin, joissa on potentiaalia, ne hakeutuvat sinne.

Eikö olisi jo aika lopettaa tämä naisten paapominen ihan vaikka tasa-arvon nimissä? Tai sitten täytyy määritellä, että naiset ovat jotenkin avuttomia sukupuolensa vuoksi.
Kaari
tradenomi = Bachelor of Business Administration (BBA)

Mutta eikö nuo Bachelor -tutkinnot ole alempia yliopistotutkintoja? Valmistuvatko tradenomit yliopistoista?
akateeminen
Miten edelleenkin voidaan uutisoida että miehillä ja naisilla olisi eri palkka?

Johan jutussakin jo lukee ettei näin ole. Mies ja nainen saavat samasta hommasta saman palkan. Jos nainen ei ole keskimäärin yhtä kykenevä tai halukas etenemään, niin ei sitä voi näin uutisoida.

Vain ja ainoastaan peiliin katsomalla tämä "eritasa-arvoisuus" ratkeaa. Sama kuin alettaisiin valittaa, että siivojina on vain sen ja sen prosentin verran miehiä - mitäs tehdään asialle? Eli ihan hölynpölyä.
EI taas tätä potaskaa
tradenomi = Bachelor of Business Administration (BBA)

Mutta eikö nuo Bachelor -tutkinnot ole alempia yliopistotutkintoja? Valmistuvatko tradenomit yliopistoista?

Eivät valmistu, mutta koulutus vastaa alempaa yliopistotutkintoa. Tarpeeksi hyvin arvosanoin valmistunut tradenomi voi hakea suoraan maisteriohjelmaan.
BSC
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949