Vanha jää ilman – nuori nappaa palkankorotuksen

Lehtikuva/Taloussanomat
Vanha jää ilman – nuori nappaa palkankorotuksen
Ikä ei tuo lisää palkkaa. Mitä enemmän ikää, sitä pienempi mahdollisuus saada lisäpalkkaa. Jo neljänkympin jälkeen palkankorotuksen saaminen muuttuu vaikeammaksi, ja viisikymppisenä mahdollisuudet ovat syöksykierteessä. Palkankorotukset menevät nuorille, koska työantajien mielestä iäkkäämmille on turha maksaa lisää. Nämä eivät enää karkaa minnekään.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Outi Kokko
7.4.2011 06:01
Kommentit 115

Palkankorotukset näivettyvät ja jäävät jopa kokonaan saamatta työuran loppupuolella. Kun palkoista sovitaan entistä enemmän paikallisesti, menevät palkankorotukset joillain työpaikoilla lähes pelkästään nuorille vanhempien työntekijöiden jäädessä ilman.

Asia huolestuttaa Erityisalojen toimihenkilöliiton Erton puheenjohtajaa Juri Aaltosta.

Aaltonen sanoo, että tilanne johtuu pitkälti siitä, että vanhimmat työntekijät vaihtavat nuoria harvemmin työpaikkaa. Tämän takia moni työnantaja uskoo, että nämä pysyvät firmassa ilman palkankorotuksiakin.

Jotkut saattavat epäillä, että uransa loppupäässä olevia pitää nykytyössä myös se, että heidän voi ikänsä takia olla vaikeata saada uusi työ.

– Esimerkiksi tilitoimistoalalta olen kuullut väitteitä, joiden mukaan työnantajat ovat todenneet, että ei työntekijä kuitenkaan enää paikkaa vaihda, mitä sille turhaa enempää palkkaa maksamaan, Aaltonen sanoo.

Tekniikan akateemisten tutkimusyksikön asiamies Teuvo Muhonen pitää selitystä todennäköisenä.

Tekniikan akateemisten työmarkkinatutkimuksista ilmenee, että henkilökohtaisen palkankorotusten osuus alkaa vähetä selvästi, kun työntekijä on täyttänyt 40 vuotta.

– Viidenkympin jälkeen ne lähtevät syöksykierteenomaiseen laskuun ja 60 ikävuoden kieppeillä ovat painuneet nollaan, Muhonen kertoo.

Tilanne vaihtelee jonkin verran vuosittain. Tuorein tilastovuosi on 2009, jolloin taloustaantuma oli pahimmillaan. Tuolloin palkankorotuksia maksettiin edeltäviä vuosia vähemmän kaikenikäisille. Tavallisina vuosina eniten henkilökohtaisia palkankorotuksia maksetaan noin 30-vuotiaille.

Sama palkka
vuosikymmeniä

Pääosa työnantajista maksaa yleissitovissa työehtosopimuksissa sovitut korotukset. Kaikki eivät maksa edes näitä.

– Harvakseltaan törmään tapauksiin, joissa jäsenet kertovat työskennelleensä pitkään ilmaan ensimmäistäkään henkilökohtaista palkankorotusta ja jotkut ovat jääneet jopa ilman yleiskorotuksia, Muhonen kertoo.

Muhosen mukaan yhteyttä ottaneella voi olla markka- tai euromääräisesti sama palkka kuin työhönmenovuonna. Hän saattaa kysellä, miten paljon hänen ostovoimansa on jäänyt jälkeen toisten ostovoimasta kuluttajahintojen nousun vuoksi?

Aaltoselle tilanne on tuttu. Hän sanoo, että aloilla, missä pitää noudattaa työehtosopimusta, on laitonta jättää yleiskorotukset maksamatta.

Kaikki työpaikat eivät kuitenkaan ole työehtosopimuksen alaisia. Esimerkiksi Ertolla on noin 6 000 jäsentä aloilla, joilla ei ole sovittua työehtosopimusta, joka määräisi palkankorotuksen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– On pieniä aloja, joilla etenkin ikääntyneimmillä on suuri riski jäädä vuosiksi ilman palkankorotuksia, hän sanoo.

Pääosa palkannousua
on yleiskorotuksia

Palkkaus vaihtelee paljon eri aloilla ja yrityksissä. Kaiken kaikkiaan suomalaiset eivät ole Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijan Niilo Hakosen mukaan saaneet kovin kaksisia henkilökohtaisia palkankorotuksia kymmeneen vuoteen, koska yrityksillä ei ole ollut rahaa näihin.

– Palkkatilastojen mukaan vähintään vähintään kaksi kolmasosaa ansiokehityksestä on tullut sopimuskorotuksista. Muutama vuosi sitten käytännössä kaikki korotukset olivat yleiskorotuksia.

Palkan pitäsi Aaltosen mielestä perustua osaamiseen ja työn vaativuuteen, eikä ikään ja oletettuun työnvaihtotodennäköisyyteen.

Hakonen sanoo, että uudet palkkausjärjestelmät heijastavat nimenomaan työn vaativuutta, henkilön pätevyyttä ja markkina-arvoa. Uusissa järjestelmissä osa sopimuskorotuksista on parina viime vuonna pystytty kohdentamaan paikallisesti.

Suomalaiset ovat yhä koulutetumpia, mikä voi Hakosen mukaan näkyä myös palkkatilastoissa.

Hänen mielestään myös vanha ikälisäjärjestelmä voi heijastua palkkaukseen. Työpaikoilla on edelleen paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet alan taulukkopalkkaa ja ikälisiä työvuosien karttumisen mukaan. Nuoremmat ovat voineet jäädä ilman näitä ja heidän palkkaustaan on paikallisen sopimisen ansiosta voitu korjata

"Tarvitaan avoin ja
kattava palkkatilasto"

Aaltosen mielestä uusi järjestelmä luo epäilyksiä ja pelkoja syrjinnästä, joka voi johtua paitsi iästä myös vaikkapa sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä tai rodusta.

– Olisi erittäin tärkeää, että luotaisiin aito, avoin, luottamusta herättävä yhteinen tilasto, josta yksittäiset työntekijät pystyisivät näkemään, miten heidän palkkansa suhteutuu toisten palkkoihin. Avoimuus pitää viedä paljon nykyistä pidemmälle, Aaltonen sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenRuumiita avaamalla jopa 23 000 euroa (1.6.2011 07:01)
UutinenNeljä kuukautta ja ulos! (21.3.2011 06:01)
UutinenTämän takia et saa isompaa palkkaa (2.2.2011 06:01)
UutinenKatso kuka on oikeasti köyhä (30.1.2011 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (115)

Huono 0
"Pääosa työnantajista maksaa yleissitovissa työehtosopimuksissa sovitut korotukset. Kaikki eivät maksa edes näitä."

SUURIN ongelma on ilmais- ja harjoittelutyön käyttö ikään katsomatta.
Mistä rahat palkan korotuksiin, sillä €urolla jonka palkaksi saat on korko.
Haamu asuntovelallinen tietämättään.
Huono 9
Vai olisiko todellinen syy orjatyöhön että ei ole rahaa joka = velkaa, joka = ostovoimaa.
Todellinen syy.
Suomessa on harrastettu ikärasismia jo kahdeksanvuotta.
Oikeistopolitikkojen Vanhanen,KIviniemija Katainen puheet ja teot eivät kohtaa,he ovat ajaneet eläkeiän korotusta,mutta samalla työpaikoilla rehottaa järkyttävä ikärasismi.Tämä ikärasismi on voimissaan myös kyseisten ministereiden omissa ministeriöissä.Oikeistohallitus on lisäksi liponut EK:n suuntaa ja ollut sinnepäin rähmällään.
Kiviniemen hallitus on ollut täysin kykenemätön hoitamaan Suomen taloudellisia ongelmia.
Rva savosta
"työantajien mielestä iäkkäämmille on turha maksaa lisää... Nämä eivät enää karkaa minnekään."

Siis työpaikat kuuluvat nuorille.. varttuneempien ei kannata enään olla palkollisen roolissa, vaan jäädä joko "oloneuvokseksi" tai perustaa oma yritys.

Siis pidä huoli siitä, että kun täytät 40 vuotta niin voit tehdä näin !
Karkuri
Ei sitä kyllä nuorillekaan makseta mitään ylimääräistä.

Taitaakin olla niin, että loispummiyrittäjä nappaa rahat.
Nähty on
"Jo neljänkympin jälkeen palkankorotuksen saaminen muuttuu vaikeammaksi, ja viisikymppisenä mahdollisuudet ovat syöksykierteessä."

Tämähän on seurausta harjoitetusta hallitusta rakennemuutoksesta jossa "taloudelle ei ole vaihtoehtoja".
40-50 vuotiaat "yli-ikäisinä" saavat tyytyä irtisanomisiin ja kituutteluun pitkässä odotusajassa pätkätöiden ja eläkeiän välisenä kautena. Hyvä on jos edes pääsee eläkkeelle kun on tulossa se uusliberalistiselle taloudelle kamala "eläkepommi". Taloudelle sopisi paremmin se, että lopetetaan duunarieläkkeet kokonaan.
tämä on normaalia oikeistopolitiikkaa
Suomessa on harrastettu ikärasismia jo kahdeksanvuotta.
Oikeistopolitikkojen Vanhanen,KIviniemija Katainen puheet ja teot eivät kohtaa,he ovat ajaneet eläkeiän korotusta,mutta samalla työpaikoilla rehottaa järkyttävä ikärasismi.Tämä ikärasismi on voimissaan myös kyseisten ministereiden omissa ministeriöissä.Oikeistohallitus on lisäksi liponut EK:n suuntaa ja ollut sinnepäin rähmällään.
Kiviniemen hallitus on ollut täysin kykenemätön hoitamaan Suomen taloudellisia ongelmia.

Nyt rva savosta on matkalla kohti tulevaa orjatyöpaikkaa, miksi näin ? Ei ole rahaa tulevaisuudessa kun vienti loppuu ei ole rahaa kuin 480 €. kk. + 9 €. päivä.
Maksakaa velkanne ja korkonne niin loppuu tämä ku@tus.

Rahansyntymekanismi on velkaponzipyramidihuijaus. Ymmärrätkö
Ei sitä kyllä nuorillekaan makseta mitään ylimääräistä.

Taitaakin olla niin, että loispummiyrittäjä nappaa rahat.

Ymmärrätköhän mitä se palkka taha on?
Oletko kuulut koskaan M3 rahasta ?

Foliohattu päähän vie.
Kyllä, näin on. Minullekkin sanottiin , että ethän sinä enää tarvitse "bonusta", kun eläkkeelle lähtöön on enää n. vuosi. Mutta opettaa ja opastaa saan kyllä ihan riittävästi nuoria ilman mitään korvausta ja omatkin työt on vielä tehtävä jne.......
Ihanaa vapautta odotellen..
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

09:18Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan
06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949