Tämän takia töissä on paha olla
Työntekijä ei voi aina hyvin. Joskus töissä on suorastaan paha olla. Työhyvinvointiin liittyviä yhteydenottoja tuli pelkästään Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle viime vuonna yhteensä 655 kappaletta. Näistä 400 käsitteli häirintää ja epäasiallista kohtelua.
Työterveyslaitoksen tietojen mukaan peräti 140 000 suomalaista kärsii suoranaisesta työpaikkakiusaamisesta. He kokevat törmäävänsä kohtuuttomien työmäärien ja aikataulujen lisäksi muun muassa nöyryyttämiseen, pilkkaamiseen, aiheettomaan arvosteluun ja jopa sosiaaliseen eristämiseen.
– Työsuojeluviranomaisille tulleiden yhteydenottojen perusteella eniten häirintää on koettu esimiesten taholta, sanoo ylitarkastaja Jenni Rintala Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Häirinnän kuvaillaan yleensä olevan huutamista, selän takana puhumista, vähättelyä ja erilaisia työnjohtovaltaan liittyviä tekoja.
Totuus työpahoinvoinnin takana ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Rintalan mukaan tulehtuneissa työyhteisöissä on nimittäin usein havaittavissa puutteita niin johtamis- kuin alaistaidoissakin.
– Häirintäkokemusten taustalla on usein työhön liittyvät ristiriidat, työntekijälle annettu varoitus tai muita työnantajan työnjohtovaltaan kuuluvia päätöksiä tai toimia, joita työntekijä ei ole hyväksynyt. Yhteydenotoissa on jopa havaittu, että työyhteisössä aletaan joskus ylläpitää ristiriitatilanteita, jos työntekijät eivät esimerkiksi hyväksy ratkaisuja, joita esimies tekee, hän sanoo.
Työterveyslaitoksen kehittämispäällikkö Jaana Lerssi-Uskelin muistuttaa, että jokaisen ihmisen kokemukset ovat aina aitoja ja ne on otettava vakavasti.
– Työpaikkakiusaamiseen on ehdottomasti puututtava, mutta on hyvä pitää mielessä, että kuormittunut ihminen myös aistii ja kokee negatiiviset asiat tavallista herkemmin.
Aina kiusaamiskokemuksen takana ei välttämättä olekaan varsinaista kiusaamista vaan esimerkiksi uupumuksen aiheuttamaa yleistä pahaa oloa.
Hyvinvoivalla työpaikalla
ristiriidat eivät henkilöidy
Ilmapiirikysymysten lisäksi pahaa oloa synnyttää jatkuva muutosten aallokko. Rintalan mukaan jatkuvat muutokset yhdistettynä tehokkuusvaatimuksiin aiheuttavat työntekijöissä erilaisia kokemuksia kuormittumisesta, epäasiallisesta kohtelusta, syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta.
Kiire, huono työilmapiiri, avoimuuden ja yhteishengen puute ja huono vuorovaikutus ovat kaikki tekijöitä, jotka rakentavat mustaa möykkyä työpaikalle.
Sen sijaan ristiriidat ja erimielisyydet kuuluvat myös toimivaan työyhteisöön. Ratkaisevaa on se, että hyvinvoivilla työpaikoilla ristiriidat eivät pääse henkilöitymään.
– Avoimissa työyhteisöissä, joissa on hyvä ilmapiiri, voidaan käsitellä myös pahalta tuntuneita tilanteita ja kommentteja. Yhdessä tekemisen fiilis synnyttää motivaatiota ja positiivista tunnelmaa koko työyhteisöön, Lerssi-Uskelin sanoo.
Työolobarometrin mukaan syystä synkkyyteen ei kuitenkaan ole, sillä suomalaiset ovat aiempaa tyytyväisempiä työssään.
– Ehkä vihdoin olisikin aika ruokkia positiivisuuden kierrettä ja unohtaa kielteisyys edes hetkeksi. Jokaiselta työpaikalta löytyy myös niitä asioita, jotka ovat hyvin, Lerssi-Uskelin sanoo.











