Kirjaudu ▼
 

Sunnuntaisuomalainen: työpäivästä uppoaa kolmasosa laiskotteluun

Mikko Stig / Lehtikuva
Sunnuntaisuomalainen: työpäivästä uppoaa kolmasosa laiskotteluun
Keskivertosuomalainen käyttää työpäivästään yli kaksi tuntia muun muassa verkkosurffailuun ja muuhun puuhasteluun, joka ei liity töihin. Tämä käy ilmi Sunnuntaisuomalaisen kyselystä.
Taloussanomat
9.1.2011 11:31
99

Suomalaiset käyttävät reilut kaksi tuntia työpäivästään muuhun kuin työhön, käy ilmi Sunnuntaisuomalaisen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Sunnuntaisuomalaisen kyselyn mukaan työpäivän pituus on keskimäärin 6 tuntia ja 42 minuuttia. Tästä 2 tuntia ja 8 minuuttia kuluu kaikkeen muuhun kuin työhön. Yleisin ajanviete on internetissä surffailu, johon kyselyn mukaan kuluu keskimäärin 40 minuuttia päivässä. Miehet lorvivat naisia enemmän.

Lisäksi työntekijät käyttävät aikaansa muun muassa rupattelemalla ja lepäämällä esimerkiksi työtehtävien välissä. Tupakoitsijat käyttävät taukoihin 10-20 minuuttia päivässä.

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen pitää työhön liittymättömien asioiden tekemiseen kuluvaa aikaa yllättävän suurena.

– Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Ainakin tässä on työpaikoilla keskustelun paikka, Jalonen sanoo Sunnuntaisuomalaiselle.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (99)


Anonyymi
Niin, kyllä tupakointiin kuluu aikaa 10 % työajasta (6 min / tunti). Se on 1 kk vuodessa. Kaikille tupakoimattomille kuuluu siis 10 % palkankorotus. Sanon sen näin päin, koska tupakoitsijoilta ei saa mitään ottaa pois, koska se on saavutettu etu ja sitä ei otettu huomioon aikanaan työhaastattelussa.


Ei 6 min riitä, koska pelkät matkat tupakkapaikalle vie tuon ajan. Meillä tupakkapaikka on ulkona,siis matka ainakin 3min suunta ja tupakka 4 min, niin on se ainakin 10 min.

Kuka sanoo, että ei muutkin voi käydä "tupakka" tauolla... itse kävin kesällä usein "tupakalla".. en siis polta, mutta kävin ulkona muiden mukana.
Tupakkatauko 9.1.2011 14:18

Anonyymi
olisiko hyvä ehdotus? puristetaan työpäivä kuuteen tuntiin!palkka tietenkin sama kun 8h:ssa toinen kahvitauko ja ruokatunti pois.työteho lisääntyy.asia on jo useassa firmassa ihan käytännössäkin todettu!jää kaikille aikaa kotona olemiseen lasten ja ystävien kanssa.ei tarvitse turhauttavasti tappaa aikaa töissä.


Oikein hyvä ehdotus, kilpailukyky virolaisilla
yrityksillä vain paranee.
Nimetön 9.1.2011 14:19

Anonyymi
Niin, kyllä tupakointiin kuluu aikaa 10 % työajasta (6 min / tunti). Se on 1 kk vuodessa. Kaikille tupakoimattomille kuuluu siis 10 % palkankorotus. Sanon sen näin päin, koska tupakoitsijoilta ei saa mitään ottaa pois, koska se on saavutettu etu ja sitä ei otettu huomioon aikanaan työhaastattelussa.

Ei 6 min riitä, koska pelkät matkat tupakkapaikalle vie tuon ajan. Meillä tupakkapaikka on ulkona,siis matka ainakin 3min suunta ja tupakka 4 min, niin on se ainakin 10 min.

Kuka sanoo, että ei muutkin voi käydä "tupakka" tauolla... itse kävin kesällä usein "tupakalla".. en siis polta, mutta kävin ulkona muiden mukana.


Voisihan sitä alkaa käymään WC vaikkei varsinaista hätää olekaan.
Voisi lähteä saikulle vaikkei nyt sairas olekaa,
jos yksi lääkäri ei kirjoita vaihda lääkäriä.
Nimetön 9.1.2011 14:51

Anonyymi
Julkista sektoria 60 % BKT,silti peruspalvelut ei pelaa resurssien puutteessa, ei taitaisipelata sitäkään vähää vaikka olisi 100% julkisella.

Pelaa ne, muttet tajua mikä kaikki on julkista; koulut, päiväkoti, vanhainkoti, vesi, viemäri, puhtaanapito, valot, tiet, sairaala, palokunta,
poliisi jne.
Jos julkinen poistetaaisiin, kaikki infra rapautuisi 10 vuodessa neuvostoliittotasoiseksi.
-------------------------------------------
Pikku vinkki, neuvostoliitto oli kokonaan julkista
sektoria.







































































































































































































































































































































































































































































































































































Nimetön 9.1.2011 15:01

Anonyymi
Mitä voi Eero Lehden(KOK)/(EK) tutkimukselta muuta odottaa.
Muista äänestää korr 9.1.2011 15:02

Anonyymi
Työpäivästä uppoaa kolmasosa laiskotteluun.
Siksi Suomessa tarvitaan kolminkertainen määrä
henkiläkuntaa julkisella.
Kokenut. 9.1.2011 15:10

Anonyymi
Mistä näitä juttuja tulee?

Rectum?
Nimetön 9.1.2011 15:12

Anonyymi
Rekrytoitaessa kannattaa hyvän tyypin ohella tarkastella myös vähän osaamista!
Kalle 9.1.2011 15:16

Anonyymi
Kun tarkastelee nykypolitiikan aikaansaamia lakeja ihmettelee mistä palkkaa on maksettu!
Konsult 9.1.2011 15:18

Anonyymi
Haluaisinpa nähdä kuinka lihanleikkaaja surffaa työaikana.
Nimetön 9.1.2011 15:31
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?