Valtion töissä jaksetaan aikaisempaa pidempään
Valtiokonttorin tiedotteen mukaan valtion palveluksesta jäädään eläkkeelle nyt neljä kuukautta vanhempina kuin kaksi vuotta sitten. Vuodesta 2000 ikä on noussut vuoden ja 7 kuukautta.
Sekä vanhuuseläkkeelle että työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään yhä vanhempina. Työkyvyttömyyseläkkeelle jää myös entistä harvempi.
Vuoden 2005 eläkelain uudistus nosti vanhuuseläkkeelle jäämisen ikää huomattavasti. Vuodesta 2008 asti ikä on ollut 64 vuotta, kun se sitä ennen oli useita vuosia yhdeksän kuukautta alempi.
Työkyvyttömyyseläkkeelle jäävät olivat keskimäärin 54 vuoden ja 11 kuukauden ikäisiä.
Valtion työkykyodote kasvoi 79 prosenttiin. Työkykyodote kertoo todennäköisyyden sille, että valtion palveluksessa oleva ei jää työkyvyttömyyseläkkeelle tai kuole ennen 63 vuoden ikää. Odote on kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2000.
Käytännössä luku merkitsee, että työkyvyttömyyseläkkeelle jäi noin 50 henkeä vähemmän kuin olisi jäänyt, jos odote olisi sama kuin vuonna 2000.
Työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt työntekijä maksaa työnantajalle 50 000 euroa, joten työkyvyn parantuminen säästi työnantajat viime vuonna kahden miljoonan euron kustannuksilta.














Kommentit (15)
Valtiolla paremmat palkat kuin yksityisellä tai kuntapuolella, joten tuskimpa kyse on siitä.
Meillä on Stubbelo ulkoministerinä.
Itse asiassa valtion viroissa keskipalkka on pompsahtanut rajusti ylöspäin viime vuosina. Tällä hetkellä valtion keskiansiot 3345,00 eur/kk.
Ehkä suuri palkka auttaa jaksamaan?
VM:n budjettiosastolle ikävä tieto, kun pitäisi vielä vähintään 6000 virkamiehestä päästä eroon; kenties jopa 20 000:sta.