Katso mikä sukupolvi pärjää parhaiten

Kaikki suurten ikäluokkien jälkeiset hyvinvointisukupolvet ovat joutuneet painimaan talouden nopeiden muutosten kanssa.

1950-luvulla syntyneille oli aktiivivuosinaan tarjolla niin öljykriisiä kuin rahamarkkinoiden vapautumistakin. Heidän keskeisiä talousoppejaan oli lainarahan autuus. Jos opinto- tai asuntovelkaa tarjottiin, sitä kannatti nostaa, koska inflaatio kuitenkin söisi pääomat pois.

– Ja kun opintolainaa otti ja interrailille pääsi, taivas aukeni, Jyväskylän yliopiston taloushistorian professori Ilkka Nummela kertoo.

Ay-liike oli työntekijäluokan kirkko, se istui tupopöydässä päättämässä taivasosuuksien jaosta. MTK oli maan vaikutusvaltaisimpia talousorganisaatioita.

Yhtenäinen ajattelutapa heijastui kulutustottumuksiin ja -mieltymyksiin asti. Esimerkiksi automarkkinoinnin kautta 50-lukulaisille oli selvää, että Lada ja Saab ovat lämpimiä talviautoja, ja sehän riitti ostoperusteeksi.

Näille uskomuksille on helppo naureskella. Seuraavat sukupolvet ovat kuitenkin saaneet ihan samankaltaisia "oppeja" talouden lainalaisuuksista. Ja seuraavan mullistuksen tullessa ne on saanut heittää romukoppaan.

1960-lukulaiset
ehtivät ajoissa vakitöihin

1960-lukulaisista valtaosa syntyi maalla ja aloitti opintiensä kansakoulussa. Maaltamuutto ajoi heidät taajamiin, mutta yhä varsin perinteisiin ammatteihin.

Talouskasvun ja työpaikkojen piti olla ikuisia, samoin ydinvoiman kaltaisten energiaratkaisujen. Sitten kulutusmarkkinoiden logiikka muuttui yhtäkkiä; kaikkea länsitavaraa alkoi olla tarjolla ostettavaksi velkarahalla.

– Pankkisäätelyn purkaminen oli shokki, mutta siitä ei opittu mitään, sanoo taloussosiologi ja akatemiatutkija Jani Erola Turun yliopistosta.

Vasta markkinakorkojen äkkinousu laman alla tappoi uskon ainaisen velanoton autuuteen.

Poliittisesti laiskan sukupolven ääripääväki innostui juppihengestä, muttei onnekseen ehtinyt tienata tarpeeksi rahaa keinotellakseen kunnolla ennen kuin lama vihelsi pelin poikki.

Vakituisen työpaikan saaminen oli 60-lukulaisille vielä suhteellisen helppoa, ja onnistui vähemmilläkin lahjoilla. Tästä väestä tulee aikanaan pahin nuorempien tulppa työpaikoilla.

1970-lukulaiset
laman leimaamia

Suomen sukellus 1990-luvun lamaan oli ensimmäinen suuri pettymys juuri työmarkkinoille pyrkivälle 70-lukulaisten joukolle. Edellisen sukupolven usko ikuiseen kasvuun osoittautui vääräksi, ja töihinpääsyn rima nostettiin kertaheitolla ennätyskorkealle.

EU-jäsenyyteen kohdistuikin kohtuuttomia toiveita uudesta, paremmasta alusta, ja pahimman yli pääsemisestä.

– Selviämisstrategiana oli ajatus siitä, että työpaikoissa on mitä valita, kunhan suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Pilvi Torsti.

Harva osasi aavistaa että tehostamisen, ulkoistusten ja säästöjen takia lähtijöiden tilalle ei tarvitse palkata saman verran väkeä.

Kännykkä oli huippua, mutta sillä ei saanut leikkiä. Eikä tämä sukupolvi edes halunnut suunnitella siihen leikillisiä juttuja.

Pysyvä epävarmuus ja pelko lamapainajaisen toistumisesta näkyi 70-lukulaisissa päättäjissä viimeksi finanssikriisissä. Kielenkäyttökin palasi talouden talvisodan termeihin.

Yksi tämän sukupolven talousoivalluksia on lainan kanssa eläminen: asuntolainaa ei ole tarkoituskaan maksaa pois kokonaan.

1980-lukulaiset
euroshoppaajat

Kulutuselektroniikan keskellä kasvanut Y-sukupolvi pääsi sisään  it-maailmaan vielä silloin, kun se oli hallittavissa. EU-jäsenyys ja eurokin tulivat heille sopivasti, vauhdittamaan kansainvälistymistä opinnoissa ja vapaa-ajassa.

Masennus on kuitenkin tämän euroshoppaajien ryhmän piinana.
Jos omien vanhempien talous romahti 1990-luvulla, siitä saattoi alkaa monen sukupolven yli kestävä työttömyyden ja köyhtymisen kierre. Jotkut kasarilapset eivät koskaan yllä isänsä tai äitinsä elintasoon.

Toiset taas hypähtivät ennennäkemättömään vaurauteen, kun vanhempien halvalla hankkimien asuntojen tai osakkeiden arvo lähti heidän teinivuosinaan rajuun nousuun.

– Tämä sukupolvi välttää opintolainaa kuin ruttoa, mutta lainaa rahaa surutta mihin hyvänsä muuhun, sanoo Suomen Taloushistoriallisen yhdistyksen toiminnanjohtaja, tutkija Juuso Marttila.

Menestynyt kasarikansa on Kokoomuksen nousun tekijöitä. He näkevät, että kaikkia syleilevät hyvinvointipalvelut ovat liian kalliita. Oma vika, jos valitsee huonosti palkatun ammatin.

Jos valuuttakriisi kaataisi euron, se olisi aluksi heille samanlainen uskonnollinen järkytys kuin Neuvostoliiton romahtaminen oli idänkauppasukupolvelle.

Tosin romahduskin olisi luusereiden syytä: hyvä vain että heikot drakma-, escudo- ja liiraeurot siivotaan meidän vahvan eurojengin riveistä pois.

Vastaavasti kasarilaiset ovat ensimmäinen sukupolvi, jolle downshiftingista ja kulutuskriittisyydestä tulee merkittävä ilmiö.

1990-lukulaiset,
mässypussien sukupolvi

Prekariaatti, jota ikuiset pätkä- ja paskatyöt piinaavat, mutta joka haluaa mässykarkkikauppojen olevan vuorokauden ympäri auki vaikka halpatyövoimalla.

– Toisaalta runsaan vuosisadan perspektiivillä mitaten vakituiset pitkät työsuhteet ovat kyllä aina olleet Suomessa aika harvojen ammattien herkkua. Pätkätyö on useimmiten ollut vallitseva trendi, muistuttaa professori Ilkka Nummela.

Moni ysäriläinen uskoo, että talous on paha mutta vääjäämätön toimija, kuten ilmastonmuutoskin. Vähän samaa kuin heidän isovanhempansa ajattelivat Neuvostoliitosta.

Ay-liike? Vakkareiden asioiden ajaja, "irtisanotaan nuoret määräaikaiset ensin" -kyykyttäjä.

Puolueet? Vaalirahan lypsäjiä. Kansalaisjärjestöt Maan Ystävistä Animaliaan asti ovat rehellisempiä.

Kansalaispalkka tekisi hyvää, edellyttäen että joku muu sen rahoittaisi.

Pokeriammattilainen on ysäriläisille samaa kuin Kalle Päätalo  -sukupolville suonkuokkija ja pellonraivaaja: omin voimin menestykseen nouseva tähti, jota ei tarvitse tuomiten kadehtia. Hän saa tienata ziljoonia, koska jokainen sohvaperuna olisi itsekin voinut tarttua kuokkaan (läppäriin) ja raivata nettikasinoiden luota itselleen viljavat vainiot.

Tämä sukupolvi ei koe suuria pettymyksiä, koska se osaa varautua siihen, että vanhemmat ikäluokat yrittävät joka tapauksessa kusettaa. Eläkeikäkin nousee, so what, liian kaukainen asia.

Nyt on silti paremmin
kuin koskaan ennen

Sukupolvikokemukset eivät tietenkään vaihdu tai määrity tasavuosikymmenien mukana, vaan rajat ovat häilyvämpiä. Vuosikymmenen alussa syntyneiden kohtalot ovat helposti tyystin erilaisia kuin vuosikymmenen lopulla syntyneillä. 

Yksi asia tulee tutkijoiden mielestä yhdistämään 1960–1990-luvuilla syntyneitä.

– Kaikki joutuvat huomaamaan, etteivät he kykene vaikuttamaan talouspoliittiseen päätöksentekoon, sanoo Juuso Marttila.

Sitä kun dominoi vielä pitkään suurten ikäluokkien äänestäjien määrällinen enemmistö. Silti heidän kokemuksiaan tai joissain asioissa helppoa taivaltaan ei tutkijoiden mukaan kannata kadehtia.

– Yleisesti, kaikkien taloudellisten indikaattorien mukaan elämme tällä hetkellä parempaa elämää kuin koskaan aiemmin. Vanhat hyvät ajat eivät käytännössä millään mittareilla pärjää nykyhetkelle, sanoo Juuso Marttila.