Tällaista palkkaa sinun pitäisi saada
Nyt kun työmarkkinat vetävät taas, yhä useampi kysyy, onko hänen palkkansa oikea ja mitä voi pyytää, jos siirtyy uusiin tehtäviin. Taloussanomat selvitti tilastoista ja ammattiliitoista, paljonko voisit saada palkkaa?
Oletimme, että olet käynyt koulusi, suorittanut tutkintosi ja sinulla on takana vähintään 2–3 vuoden ura. Olet hyvä tyyppi ja varma siitä, että myös työnantajasi tietää sen.
Tekniikan akateemisten (TEK) tutkimusyksikön asiamiehen Teuvo Muhosen mukaan paljon riippuu palkkahistoriasta: kauanko olet ollut samassa firmassa, millä palkalla tulit töihin ja oletko saanut muita korotuksia kuin yleiskorotukset.
Nyt tätä kuviota hämää myös lamavuosi, jolloin uutta väkeä ei palkattu, uraputket olivat tukossa ja työmarkkinat olivat työnantajan.
Diplomi-insinöörejä ja arkkitehtejä edustavan TEK:n jäsenten aloituspalkka oli viime vuonna yksityisellä työnantajalla keskimäärin 2837 euroa. Vuotta aiemmin se oli ollut 3 153 euroa. (Katso palkat sekä tutkinnon että ammatin mukaan jutun lopussa olevista taulukoista.)
– Satasen tai kahden takia ei kannata vaivata esimiestä. Mieluummin kerralla enemmän, Muhonen neuvoo.
"Älä pyydä satasta tai kahta
vaan pyydä 500 euroa"
Hän laskee, että asiantuntijatehtävissä ansioiden pitäisi nousta 150–200 euroa vuodessa. Jos ei ole kolmeen vuoteen saanut muuta kuin yleiskorotukset, Muhonen lähtisi kysymään noin 500 euron palkankorotusta. Jos on tullut töihin alle 3 000 euron kuukausipalkalla, loppusumma ei nouse 4 000 euroon, vaan jää hänen mukaansa pikemminkin johonkin 3 500 euroon.
– Jos tarjotaan ylennystä ja henkilöstä tulee esimerkiksi tiimin vetäjä, korotus voi olla isompi.
– Työnantajalla on kyllä joku näkemys. Toisaalta harvoin työnantaja tarjoaa enemmän, mitä on pyydetty. Siksi uralla edetessä voi pyytää 3 500–4 000 euroa ja ylemmässä keskijohdossa yli 4 000 euroa.
– Oma lukunsa on, jos jo noin lyhyellä kokemuksella pääsee pienen firman johtoon. Silloin palkka voi tuplaantua tai triplaantua yhdessä yössä, Muhonen huomauttaa.
Tradenomien palkoissa
hurjat erot
Tradenomiliitossa (TRAL) tiedetään hyvin, mitä maksetaan, kun väki on nuorta ja vastavalmistunutta. Liiton jäsenten tradenomi-ikä on vain 5–6 vuotta ja sitä oikeaakin ikää on kertynyt keskimäärin vain 32 vuotta.
– Väki on liikkuvaa. Uransa alkupäässä, viestintäpäällikkö Anu Väätäjä sanoo.
Moni miettii hänen mukaansa nytkin, onko mahdollista edetä tämänhetkisessä työpaikassa vai vaihtaako työpaikka tai peräti alaa.
Tradenomien keskikuukausiansio 2 970 euroa. He ovat työllistyneet valtaosin yksityiselle sektorille, ja suurimpia työnantajia ovat finanssiala ja kauppa sekä teknologiateollisuus.
– Jos on jo jonkin verran kokemusta ja koulutus kohdallaan, voi pyytää 3 500–4 000 euroa. Niin ainakin pääkaupunkiseudulla, mutta on myös suuria toimialakohtaisia eroja, hän huomauttaa.
– Korostettakoon, että samalla nimikkeellä toimivien palkka saattaa vaihdella rajustikin alueittain ja yrityksittäin, hän lisää ja TRAL:n tilastoista näkee, että esimerkiksi henkilöstöpäällikköjen palkkahaitari on hurja: 3 212–5 987 euroa.
"Pyydä se, mitä
maksetaan"
SAK:laisen Palvelualojen ammattiliiton (PAM) tutkimus- ja työvoimapoliittinen sihteeri Antti Veirto kertoo, että jäsenet kysyvät usein, mikä olisi sopiva palkka, kun heitä kysytään esimiestehtäviin.
– Emme itse tee palkkatutkimuksia, vaan käytämme EK:n ja Tilastokeskuksen ansiotilastoja. Niistä kerromme, mitä maksetaan.
Esimerkiksi keittiömestarit ansaitsevat tilastojen mukaan keskimäärin 2 673 euroa kuussa ja ravintolapäälliköt 2 976 euroa. Pelkkiä työehtosopimuksen palkkataulukkoja tutkimalla keittiömestari pääsee kahden vuoden jälkeen vain 2 040 euroon ja ravintolapäällikkö kahden vuoden jälkeen 2 144 euroon.
Veirto muistuttaa, että henkilökohtaiset palkkaneuvottelut ovat aina tapauskohtaisia, mutta hän neuvoo:
– Pyydä se, mitä maksetaan!
| Näin voit tienata urallasi | |
|---|---|
| Kokonaisansio euroa kuukaudessa | |
| Palvelualojen päälliköt 2 600-3 700 €/kk | |
| Keittiömestari | 2 673 |
| Keittiöpäällikkö | 2 809 |
| Myymälänhoitaja | 2 850 |
| Huoltoaseman hoitaja | 2 856 |
| Varastoesimies | 2 908 |
| Ravintolapäällikkö | 2 976 |
| Hotellipäällikkö | 3 625 |
| Asiantuntijat 2 600-3 700 €/kk | |
| Vakuutustapahtuman käsittelijä | 2 688 |
| Mainonnan ammattilainen | 2 697 |
| Palkkahallinnon asiantuntija (t) | 2 723 |
| Pankkitoimihenkilö | 2 726 |
| Vakuutusten hoitaja | 2 731 |
| Sihteeri, asiantuntijatehtävät (t) | 2 891 |
| Tutkija ja suunnittelija (p) | 3 018 |
| Laadunvalvoja ja -tarkastaja (t) | 3 066 |
| Tiedottaja, toimittaja (p) | 3 075 |
| Tukkumyyjä (p) | 3 080 |
| Sisäinen laskija (p) | 3 214 |
| Tuotekehittelijä ja -suunnittelija (t) | 3 312 |
| Valmistuksen ja käytön asiantuntija (t) | 3 331 |
| Tutkimuksen asiantuntija (t) | 3 358 |
| Laivanselvittäjä (p) | 3 395 |
| Rakentamisen asiantuntija | 3 413 |
| Sihteeri, erityisasiantuntijatehtävät (t) | 3 413 |
| Toimittaja (t) | 3 438 |
| Atk-suunnittelija (p) | 3 488 |
| Myynnin asiantuntija (t) | 3 504 |
| Systeeminsuunnittelija (p) | 3 684 |
| Esimiehet palvelualoilla 3 200-4 600 €/kk | |
| Konttoripalvelun esimies | 3 219 |
| Huolintaesimies | 3 516 |
| Atk-huollon esimies | 3 659 |
| Atk-käytön esimies | 3 725 |
| Koulutusesimies | 3 732 |
| Henkilöstöesimies | 3 784 |
| Tutkimus- ja suunnitteluesimies | 3 788 |
| Liikenne-esimies | 3 884 |
| Myynnin esimies | 4 018 |
| Markkinoinnin esimies | 4 021 |
| Laskennan esimies | 4 083 |
| Atk-suunnittelun esimies | 4 548 |
| Erityisasiantuntijat teollisuudessa 4 100-5 200 €/kk | |
| Valmistuksen ja käytön erityisasiantuntija | 4 190 |
| Atk:n tieto-ja teleliikenteen erityisasiantuntija | 4 392 |
| Ympäristöasiain erityisasiantuntija | 4 437 |
| Henkilöstöhallinnon erityisasiantuntija | 4 484 |
| Taloushallinnon erityisasiantuntija | 4 516 |
| Tiedotuksen erityisasiantuntija | 4 528 |
| Tutkimuksen erityisasiantuntija | 4 535 |
| Vientimyynnin erityisasiantuntija | 4 599 |
| Sisäisen tarkastuksen erityisasiantuntija | 4 609 |
| Rahoituksen- ja sijoituksen erityisasiantuntija | 5 121 |
| Johtajat 5 000+ €/kk | |
| Valmistus- tai käyttöjohtaja | 5 168 |
| Henkilöstöjohtaja (p) | 5 361 |
| Markkinointijohtaja (p) | 5 462 |
| Atk-johtaja (p) | 5 534 |
| Myyntijohtaja (t) | 5 963 |
| Vientijohtaja (t) | 6 035 |
| Tietohallintojohtaja (t) | 6 039 |
| Laskennan johtaja (p) | 6 052 |
| Osto- ja myyntijohtaja (p) | 6100 |
| Markkinointijohtaja (t) | 6 372 |
| Pankinjohtaja | 7 271 |
| (t) = teollisuus. (p) = palvelualat | |
| Palkat tutkinoon mukaan | |
|---|---|
| Kokonaisansio euroa kuukaudessa | |
| Näin tienaavat tradenomit viiden vuoden jälkeen* | |
| Kirjanpitäjänä tai controllerina | 2 634-2 738 |
| Markkinointiassistenttina | 2 873 |
| Henkilöstöpäällikkönä | 3 212-5 987 |
| Sijoitus- tai rahoitusasiantuntijana | 3 303-4 734 |
| Ohjelmistoasiantuntija tai -arkkitehtina | 3 307 |
| Key account managerina | 3 444 |
| Markkinointipäällikkönä | 3 486-3 842 |
| Talouspäällikkönä | 3 550 |
| Ostopäällikkönä | 3 701 |
| Kehitysasiantuntijana | 3 784 |
| Tietohallintopäällikkönä | 3 792-4 407 |
| Kehityspäällikkönä | 3 930-5 015 |
| Myyntipäällikkö | 4 019 |
| HUOM! Kaikkien tradenomien keskikuukausiansio on 2 970 euroa. | |
| Näin ekonomit tienaavat** | |
| Oltuaan töissä kaksi vuotta | |
| Asiantuntijatehtävissä | 3 511 |
| Keskijohdossa | 3 814 |
| Johdossa (ei ylin johto) | 4 394 |
| Oltuaan töissä kolme vuotta | |
| Asiantuntijatehtävissä | 3 669 |
| Keskijohdossa | 4 216 |
| Johdossa (ei ylin johto) | 4 604 |
| Näin DI voi tienata*** | |
| Alkupalkka joulukuussa 2009 | |
| Yksityisellä | 2 837 |
| Teollisuudessa | 2 903 |
| Suunnittelualalla | 3 013 |
| Muilla palvelualoilla | 2 489 |
| Liiton alkupalkkasuositus juuri nyt | 3 410 |
| Tähän pääsee urallaan puolet diplomi-insinööreistä | |
| Asiantuntijatehtävät | 3 500 |
| Vaativat asiantuntijatehtävät | 4 200 |
| Alempi keskijohto | 4 700 |
| Ylempi keskijohto | 5 400 |
| Erittäin vaativat asiantuntijatehtävät | 5 400 |
| Johto | 7 500 |
| Ylin johto | 8 875 |
| Esimerkkejä muista tutkinnoista yksityissektorilla**** | |
| Artenomi | 2 785 |
| Medianomin ammattikorkeakoulututkinto | 2 795 |
| Tietojenkäsittelyn peruskoulutus, keskiaste | 2 964 |
| Tietojenkäsittelyn erikoisammattitutkinto | 2 980 |
| Ylioppilas | 3 040 |
| Rakennusmestarin ammattikorkeakoulututkinto | 3 262 |
| Insinööri (ammattikorkeakoulu) | 3 303 |
| Medianomi | 3 385 |
| Akateeminen sihteeri ja kirjeenvaihtaja | 3 410 |
| * Lähde: Tradenomiliitto. | |
| ** Kuukausipalkka luontaisetuineen ilman bonuksia ja tulospalkkioita. Lähde: Ekonomiliiton palkkatutkimus. | |
| *** Kokonaiskuukausiansio bruttona. Lähde TEK:n työmarkkinatutkimus. | |
| **** Kokonaisansion keskiarvo kaikissa ikäluokissa. Lähde: Tilastokeskus. | |














Kommentit (156)
Omalla kohdalla hain alaiselleni omasta aloitteestani 200e/kk korotusta, koska ko. työntekijä oli noin 500e jäljessä muun ryhmän palkkakehityksestä (syynä edellisten esimiesten kyvyttömyys keskustella palkasta). Tuota 200 euorakin sai perustella hikihatussa, mutta meni onneksi läpi.
Minulla on korkeakoukututkinto. Syyskuun alussa sain työtä kaupunkilehden ja mainosten jakajana. Työtä kahtena päivä viikossa, noin 20 tuntia/viikko yhteensä. Työnantaja ei pyynnöstäkään suostunut kertomaan, paljonko työstä on mahdollista ansaita. Mainitsi vain, että "suoritepalkka".
Kun nyt uudelleen tivasin palkkaa, työnantaja ilmoitti, että syyskuulta ansioni ovat noin kolmensadan (300) euron luokkaa. Pari euroa tunnilta siis bruttona.
Ilmoitin 7.10.2010, että lopetan työn siihen.
Työnantaja pyysi, että hoitaisin vielä lauantain 9.10.2010 jakelun, mutta en enää vastannut röyhkeään pyyntöön.
Sitäpaitsi tuota kolmeasataa euroakaan ei ole tilillä näkynyt.
Kyseessä on suuren maakuntalehden omistama jakelufirma, jonka liikevaihto on noin miljoonas euroa.
Jotenka niitä on muitakin palkkoja kuin em. jutussa mainittu.