"Monella on tyhjä työ"

Lehtikuva
"Monella on tyhjä työ"
Yhä useampi työ on sisällyksetöntä ja hyödytöntä. Onkin moraalisesti hyväksyttävää luistaa siitä, sanoo ruotsalaissosiologi. Lue jutusta mitkä ammatit hän listaa hyödyttömäksi.
Taloussanomat
2.9.2010 15:26
Kommentit 102

– Meillä on kummallinen asenne työhön. Yhteinen tavoite on täystyöllisyys, joten luomme hyödyttömiä töitä ilman tuottavaa sisältöä, ruotsalainen sosiologi Roland Paulsen sanoo TCO-Tidningen haastattelussa.

Paulsenin mukaan työ menettää sisältöään teknologian kehittyessä. Paulsen teki tutkimuksen, jossa haastatteli 40 kokopäiväistä, mutta vain puolet ajasta työskentelevää työntekijää.

– Kutsun sitä tyhjäksi työksi. Kyse on pääosin virkailijoista, joista moni omistautuu yksityiselämälle työpaikallaan.

Paulsenin mukaan voi olla perusteltua välttää työtehtäviä, kun työtehtäviä on luotu vain siksi, että olisi jotain tekemistä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sosiologista moni työ on hyödytön yhteiskunnalle. Sellaisia on esimerkiksi mainostajan, puhelinmyyjän, kiinteistönvälittäjän, kynsiteknikon ja sosiologin työ.

Hänestä roskakuskit ja sairaanhoitajat ovat merkittävämpiä. Paulsenin mukaan olisi katastrofaalista, jos sairaanhoitajat ryhtyisivät suurlakkoon. Vaikutus ei olisi sama sosiologien tapauksessa.

Lisää Aiheesta
UutinenHeitä haetaan Suomeen töihin (9.9.2010 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (102)

Huono 0
Jos joku on toisen ihmisen työstä valmis maksamaan, kyse on vapaaehtoiseen vaihdantaan perustuvasta suhteesta.
On arroganttia julistaa, että vaihdantasuhde on "hyödytön".
Se että joku työ on minun mielestäni hyödytöntä, ei tarkoita, että työ on yleisesti hyödytöntä.
Röyh, olen sosiologi
Mihin kansanedustajan työn merkitsettömyys katosi listalta kun ne vaan lomailee pitkin vuotta ja matkustelee ympäri maailamaa omaksi huvikseen mukamas työmatkoilla.
arkkadianmäen luuserit ry
Tyhjäksi työ muuttuu, jos ei esimiehet pidä huolta, että jotain järkihommaa kaikille löytyy.

Työttömätkin pitäisi velvoittaa hommiin, vaikka näennäisen hyödyttömiin hommiin (siivottavaa riittää vaikka kaupunkien kaduissa). Valtio on työttömien esimies..

Mitä enemmän valtiossa tehdään työtä, sitä enemmän se tuottaa.
Tyhjäkäynti pois
Sosisologinkaan työn poissaoloa tuskin kukaan huomaisi.
Eikö työssä ole tavallista, että koko ajan ei ole täysi rähinä päällä. Siksi palvelut hinnoitellaan niin, että teholliset tunnit rahoittavat myös tyhjät tunnit. Esimerkiksi juristin pitää lepuuttaa aivojaan joka toinen tunti, jolloin satasen liikevaihtoa per tunti varten (josta miinustetaan alv ja yleiskustannus) pitää veloittaa 200/tunti.

Ei markkinointi (kiiteistövälitys, puhelinmyynti) ole yhteiskunnalle hyödytöntä. Talous perustuu siihen, että kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja tieto liikkuu.

Valtiolla voinee olla tilanteita, joissa byrokratia pyörittää itse itseään. Silloinkin ne tekevät kovasti töitä, mutta mikään ei etene.
1
Tyhjän työn kestää, jos elämässä on paljon muutakin kuin työ.
Olipa taas tyhjentävä uutinen...

Välittäjän työ ei ole turhaa, se takaa todistetusti ostajalle halvemman asunnon kuin ahneen yksityisen myyjän.

Vain tyhmä ostaa asunnon suoraan yksityiseltä - ja maksaa liikaa.
Ei ne turhia ole
Jäi sitten tämän idiootin juttuja kopioimatta alkuperäisestä tekstistä. Lisätäänpäs nyt hänen mielipiteitänsäkin.

Ihminen jonka mielestä jonkun toisen työ on turha, ei ole minkään arvoinen minun silmissäni.

Sosiologien tarve tässä maailmassa on muutenkin aika pieni, joten miksi heidän mielipiteitänsä pitää edes julkaista, jos sen taso on tätä luokkaa...

"Jag tycker också att det finns skadliga jobb, så som vapeningenjör eller de som gör skräpmat. Det vore en vinst om de försvann."

Kaikkien työ on tarpeellista
Paulsen ei ymmärrä rakenteen ja toiminnan suhdetta,voisi perehtyä mikrososiologiaan ja pitää suunsa kiinni.
tutkija
Meillä on näitä hyödyttömiä tapauksia valtion ja kuntien virastot täynnään. Jonkun pitäisi tehdä kansakunnalle palvelus ja vapauttaa heidät kaikki työttömiksi etsimään itselleen mielekästä tekemistä.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 11 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
11:46HS: Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia
11:45Metalliliitto: Saksan malli käyttöön Nokia-paukun takia
11:40Analyytikot: Nokian Salon irtisanomisissa ei yllätystä
11:36EK:n Pukkinen: Äkkijarrutukseen ei ole tarvetta
11:26Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy”
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Milano
Puolipilvistä ja poutaa -3
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949