Kirjaudu ▼
 

Tällainen on työsi 10 vuoden päästä

Lehtikuva
Tällainen on työsi 10 vuoden päästä
Enemmän aivoriihiä, virtuaalitodellisuutta ja tuntemattomia työkavereita toisella puolella maapalloa. Kymmenen vuoden päästä työ ei ole enää entisensä.
27.8.2010 16:33
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Brittiläinen Gartner-tutkimusyhtiö ennakoi kymmenen tapaa, jolla työn luonne muuttuu kymmenen vuoden päästä.

1. Rutiineista innovaatioon

Ihmistä ei korvata koneilla tulevaisuudessakaan, koska Gartnerin mukaan ihmisen työhön tuoma tärkein lisäarvo on hänen kykynsä ei-rutiininomaiseen, analyyttiseen ja vuorovaikutukselliseen toimintaan. Sellaista toimintaa, kuten oivaltamista, innovaatiota, ryhmäytymistä, johtamista, myymistä ja oppimista, ei voi automatisoida.

2. Työkuhina

Työkuhina on ryhmätyötä, johon osallistuu kuka tahansa, joka voi parantaa lopputulosta. Tulevaisuudessa tiimityötä arvostetaan yksinpuurtamista enemmän, ja tiimit koostuvat entistä useammin toisilleen tuntemattomien ihmistä. Tällainen tiimi muodostuu nopeasti yhden ongelman ympärille ja hajoaa nopeasti ratkaistuaan sen. Työkuhina on vastaus muuttuvien tilanteiden lisääntymiseen ja tulee jatkossa korvaamaan rakenteelliset ja byrokraattiset prosessit.

3. Heikot yhteydet

Työkuhinassa työntekijät eivät juuri tunne toisiaan. Tietoa eli heikkoja yhteyksiä uusiin työkavereihin kerätään verkostojen kautta. Tiedon kerääminen perustuu luottamukseen toisen ihmisen tiedoista. Omissa yksityisissä ja ammatillisissa verkostoissa suunnistaminen kehittää taitoja hyödyntää yhteyksiä, joiden toimiminen on tärkeää liike-elämälle.

4. Työskentely yhteisön kanssa

Organisaation tulokseen voivat vaikuttaa myös organisaation ulkopuoliset epämuodolliset ryhmät, joita ei voi kontrolloida mutta joihin voi vaikuttaa. Tällaisiin yhteisöihin vaikuttaminen edellyttää ymmärrystä niiden luonteesta. Gartnerin mukaan on tärkeää, että yritys hyödyntää yhteisöjä keräämällä markkinatietoja niiden kautta ja käyttää niitä segmenttien, markkinoiden, tuotteiden ja liikestrategioiden määrittämiseen.

5. Työhahmotelmat

Suurin osa ei-rutiininomaisista prosesseista on tulevaisuudessa myös erittäin epämuodollisia. Gartner uskoo, että tämänlaiselle työlle kehittyy malleja/toimintakäytäntöjä/toimintastandardeja, mutta tällä hetkellä ne pysyvät lennossa keksittyinä "toimintahahmotelmina".

6. Spontaani työ

Spontaanius on enemmän kuin reagoimista uusien toimintamallien syntymiseen. Se käsittää myös ennakoivan työn eli uusien mahdollisuuksien etsimisen ja uudenlaisen suunnittelun ja mallien luomisen.

7. Simulaatio ja kokeilu

Perinteisen Excel-taulukoilla työskentelyn sijaan tulevaisuuden työpaikoilla työtä tehdään jäljitellyissä virtuaaliympäristöissä Minority Report -elokuvan tapaan. Tämä tarkoittaa kaikenlaisen datan esittämistä virtuaalisesti ja moniulotteisesti. Ihmiset ovat vuorovaikutuksessa datan kanssa ja muokkaavat näkemäänsä maailmaa.

8. Herkkyys muutoksille

Liike-elämä muuttuu entistä ailahtelevammaksi. Työntekijät suunnittelevat toimintansa menneiden suoritusten perusteella, kun heillä on entistä vähemmän tietoa tulevaisuudesta. Gartner uskoo, että tulevaisuudessa yrityksissä on ryhmiä, joiden tehtävänä on etsiä ja arvioida ilmeneviä muutoksia sekä paikallistaa mahdolliset häiriöt ja neuvoa suojautumaan niiltä.

9. Hyperverkostoituminen

Yhä useampi organisaatio on osa verkostojen verkostoa, jolloin kaikkea ei voi kontrolloida. Verkostoituminen pakottaa työn siirtymään yhä enemmän virallisten ja epävirallisten suhteiden tasolle yli yritysten rajojen.

10. Minun paikkani

Työpaikka virtualisoituu. Kokouksia pidetään yli aikavyöhykkeiden ja organisaatiorajojen toisilleen tuntemattomien ihmisten kesken. Työntekijöillä on kuitenkin tulevaisuudessakin "paikka", jossa työskennellä. Monella ei ole enää toimistoa tai työpöytää, ja he työskentelevät yhä enemmän 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Tällaisessa työympäristössä rajat yksityisten, ammatillisten ja perheasioiden välillä hälvenevät.

∇ Mainos ∇
27.8.2010 16:33
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (63)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aikasmoinen optimisti on tämän jutun kirjoittaja, etenkin kohdan 1 osalta. Minä nimittäin ennustan, että tulevaisuudessa yhä suurempi osa työstä tehdään koneilla ja yksittäistä työntkijää kuunnellaa, jos mahdollista, nykyistäkin huonommin. Toisaalta, miksi avata suutaan, jos tietää syöpälääkkeen reseptin, sillä pomothan ne miljoonat rahat siitä saa.
Anonyymi: Nolla ihmiseksi 27.8.2010 16:45

Anonyymi
Kyllä kait oleellista on mistä työstä puhutaan. Otsikon väsääjä tuntee ja näkee vain yhden työn, mikä lieneekin?
Anonyymi: Puusilmä. 27.8.2010 16:53

Anonyymi
Toisaalta, miksi avata suutaan, jos tietää syöpälääkkeen reseptin, sillä pomothan ne miljoonat rahat siitä saa.


Kapitalistin puhetta! Kaikki rahat mulle, eikä mitään pomoille. Tottakai ne pomotkin haluavat siivunsa voitoista. Työntekijän siivu voitoista on normaali kuukausipalkka. Työntekijähän saa palkan juuri esimerkiksi tuotteiden kehittelystä, miksi pitäisi vielä lisää maksaa? Eikö palkka todellakaan mielestäsi velvoita tekemään työtä?

Ja niin se vaan aina on historiassa ollut, että keksijä keksii, yrittäjä myy ja saa rahalliset voitot. Ilman yrittäjää tuote ei pääsisi edes markkinoille. Ilman yrittäjää, pomoa, ei ole tuotetta.
Anonyymi: Yrittäjä ja pomo jo 27.8.2010 16:56

Anonyymi
Tällaista siis on työ sillä PIENELLÄ osalla aikuisväestöä jolla vielä palkkatyötä 10 vuoden kuluttua Suomessa on - siis palkka ei vapaaehtois tai talkootyötä.
Anonyymi: Buhahhah 27.8.2010 17:01

Anonyymi
Millä ihme "mömmöllä" pää on tullut näin sekaisin? Jos realismia tarvitaan niin todenäköisempi tulevaisuus on se, että kellään ei ole enää työtä täällä Suomessa.
Kaikki työ on siirtynyt "ihanan globalisaation" myötä muualle. Yhtä huuhaata kuin työurien pidentämiset jatkuvilla irtisanomisaalloilla. No, loppuuhan ne irtisanomiset kun ei ole enään ketä voisi irtisanoa.
Anonyymi: realisti 27.8.2010 17:01

Anonyymi
Tehtaissa olette 3 vuorossa työssä ja maksatte ulosottoon velkojanne joka ikinen kupla-uuno.
Anonyymi: Maksun aika 27.8.2010 17:02

Anonyymi
Putkimiehen palkka 2020 on n. 80 euroa tunnilta koska kaikki nyky "miehet" ovat pelkkiä trendipelle iPhone vässyköitä toimistoissaan.
Anonyymi: En arvosta teitä toi 27.8.2010 17:08

Anonyymi
Veikkaan, että tulevaisuudessa ollaan virtuaalisesti globaaleja ja fyysisesti toimitaan pienemmällä alueella. Siis ns. tietotyöläiset saattavat toimia edellä kuvatulla tavalla, mutta suuri osa toimii pienissä pajoissa käsityöläisinä.

Siis veikkaan, että suuret työpaikat häviävät ja meille tulee takaisin pienet ravintolat/ kaupat / räätälit/ suutarit jne. Osa duunareista siirtyy pienviljelijöiksi. Suuri osa valtion ja kuntien viroista häviää, kun valtio ajautuu taloudellisiin ongelmiin.. samaan aikaan häviää suuriosa sosiaaliturvasta ja ihmiset joutuvat ottamaan enemmän vastuuta itsestään.
Anonyymi: Trendi 27.8.2010 17:09

Anonyymi
On selvää, että tulevaisuuden Suomessa korkean jalostustason informaatiotyö on se vallitsevin työ. Media-ala, IT-teollisuus, vuorovaikutteiset verkkopalvelut ja yhteisöpalvelut, siellä on kansakuntamme tulevaisuus. Onneksi koulutusjärjestelmä reagoi jo tulevaisuuden haasteisiin ja kouluttaa runsain määrin mm. uusia media-alan huippuammatilaisia.
Anonyymi: Tavalliset halvat t 27.8.2010 17:12

Anonyymi
"Työkuhina on vastaus muuttuvien tilanteiden lisääntymiseen ja tulee jatkossa korvaamaan rakenteelliset ja byrokraattiset prosessit."

Niin missäköhän työpaikassa? Prosessit vaan kovasti rulaa kaikissa lakeihin ja EU -asetuksiin perustuvissa työpaikoissa - ja lisääntyy. Ihmistä tarvitaan napin painamiseen, koska kone ei voi ottaa vastuuta.

Lisäksi Gartnerin visiosta saa sen käsityksen, että kaikkeen säätämiseen menee Nokian tapaan hillittömästi aikaa - kokouksiin ja aivoriihiin, joissa suurin osa on kuitenkin hiljaa, kun tyhjät tynnyrit kolisee eniten. Tehokasta, eh?
Anonyymi: Valtion myyrä 27.8.2010 17:34
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

17:07 Öljyn hinta ei nouse ehkä vuoteen – Suomi hyötyy
16:35 EK väläyttää: duunari pulittaisi lakkosakot itse?
16:14 Tässä ovat kohutun talousblogin kirjoittajat
15:44 Talvivaaran konkurssipesä julkisselvitykseen – "suuruudeltaan omaa luokkaansa"
15:20 Pörssi pakkasella – Neste Oil nousee
14:58 Vapaavuori: Fennovoiman kotimaisuudesta ei tingitä
13:43 Eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain
13:36 Uutta asuntolainaa sai entistä halvemmalla
13:28 Suomen budjetti täyttää pääosin komission vaatimukset
13:18 Euroopan työttömyys viidettä kuukautta 11,5 prosenttia
12:58 Ilta-Sanomat Seuraa suoraa lähetystä tasa-arvoisesta avioliittolaista
12:56 Euroinflaatio painui alimmilleen viiteen vuoteen
12:09 Suuri kauppaketju kaipaa Moskovaan – ei Helsinkiin
11:46 Talvivaara: Konkurssi rikkoi sopimusta Nyrstarin kanssa
11:34 Paatero kommentoi Sipilän kasvurahastoa
11:33 Paatero: Finnairia omistettava huoltovarmuuden takia
11:12 Venäläinen öljypohatta aloitti heti nokittelun: Nyt USA:n öljytoiveet romahtavat
11:06 Ruotsin heinä-syyskuu: +2,1 %
10:54 Talvivaara sai jatkoaikaa tammikuun loppuun
10:36 Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun lokakuussa
10:33 Suomen tuonti Venäjältä rojahti kolmanneksen
09:38 Kesko vaihtoi kiinteistörahaston yhteisyritykseen
09:31 Argentiinan verottaja paljasti suurpankin salaiset tilit
09:16 Rakennusyrittäjä osti firmansa takaisin – palkkaa 50 % lisää väkeä
08:49 Alkoiko öljyn hintasota? "Olemme siirtyneet uuteen aikakauteen"
08:22 Digitoday Kaksi palvelua nakertaa vauhdilla Facebookin ylivoimaa
07:45 Ackermann Ylelle: Suomi on länsimaista kaikkein Venäjä-riippuvaisin
07:26 TS: Taksit ja Kela EU-tuomioistuimeen
06:53 Kolumni Kylmää ja pimeää onnellisuutta
06:11 Digitoday Kajaanilaiset eivät luovuta, vaikka tie nousi pystyyn kolmesti – "Helkkarin hyvä tuote"
Asiakastieto

Yhteistyössä