Mieluummin hyvä esimies kuin korkeaa palkkaa

Taloussanomat
Mieluummin hyvä esimies kuin korkeaa palkkaa
Nuoret haluavat työpaikoilla ennen kaikkea, että heillä on hyvä esimies. Korkea palkkatasokin on monille tärkeä, mutta se häviää arvoasteikossa hyvälle pomolle, kertoo uusi tutkimus.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
26.8.2010 18:10
Kommentit 35

Nuorista 79 prosenttia pitää tärkeänä työhön liittyvänä seikkana, että heillä on hyvä esimies. Pomoltaan nuori toivoo, että hän on tasapuolinen, kannustava ja vastuuntuntoinen. Pahin virhe on, jos esimies suosii joitain alaisia toisten kustannuksella.

Tiedot käyvät ilmi Taloudellisen tiedotustoimiston ja T-Median yhdessä tekemästä tutkimuksesta Nuoret ja johtaminen. Keväällä tehtyyn kyselyyn vastasi yli 3000 nuorta. Iältään he olivat 17–29-vuotiaita.

Hyvän esimiestyön lisäksi nuoret pitävät korkeaa palkkatasoa tärkeänä työhön liittyvänä asiana. Näin ilmoitti 55 prosenttia vastanneista.

Kun nuorten käsitystä ihanteellisesta esimiehestä tarkasteltiin, esiin nousi  neljä johtajatyyppiä: rento kaverijohtaja, jämäkämpi mutta silti kaverillinen johtaja, keskusteleva johtaja ja autoritaarinen johtaja.

Lähes kaikki vastaajat sanoivat myös, että hyvä johtaja antaa alaisilleen paljon palautetta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Uutinen"Monella on tyhjä työ" (2.9.2010 15:26)
UutinenTyönhakija, älä juo pomon seurassa (11.8.2010 17:33)
UutinenNäin kesätyöntekijää koijataan (2.7.2010 12:49)
UutinenHellitä otteesi duunarista, pomo! (16.6.2010 16:37)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (35)

Huono 0
Jaa, vain niin, kyllä wanhakin mieluiten haluaisi hyvä johtajan, vaan keskusteleva johtaja on noista mainituista paras, antaa palautetta ja koska ei (yleensä) suosi kaveria.
Aika ihanteellista ....
Minä olenkin vanha ja kokemuksella sanon, että esimiehet vaihtuu mutta hyvä palkka on aina hyvä palkka
Wanha
Suurin osa vastaajista ei taida vielä elää omalla työllään. Johan alkaa se palkkakin kiinnostamaan kun opinnot ovat loppu, pitää muuttaa pois kotoa eikä tukia enää saa.

Siinä alkaa suurempi palkka kiinnostaa äkkiä pomon huonoutta enemmän kun makselee syömisensä ja asumisensa kokonaan itse omasta palkastaan. Niinhän sitä sanotaan, että Siperia opettaa. Niin tässäkin tapauksessa.
Suomessa on vähän hyvä johtajia, joten pitäisi saada korkeaa palkaa, mutta sekin on vain haave Suomessa.. joten paras hakea pikavippi ja mäyräkoira.
Ei koske Suomea
Nuoret on hölmöjä ja tämä sen taas todistaa. Äänioikeus 14-vuotiaille!
Ridge Forrester
Huono 5
Julkinen sektori on niin kallis ettei omalla palkalla enään tule toimeen. Jokainen suomalainen maksaa julkisesta sektorista noin 20 000 euroa vuodessa.
Ei riitä rahat elättää julkista sektoria
Tässä maassa on aivan liikaa Pomoina sarvikuonoja ja sosiaalisilta taidoiltaan kyvyttömiä ääliöitä! Harvassa on ne hyvät johtajat. Tämä on vaan suuri harmi jos mielitään maailmassa kilpailukyvyn kärkeen. Nämä nuijat johtajat usein tappaa kaiken innovatiivisen yrittämisen halun organisaatioissa. Enemmän käytetään sitten aikaa ja energiaa pomon ahterin lipomiseen oman pallin pelastamiseen työtovereiden kustannuksella. Varsinainen Junttila tämä Suomi vielä, valitettavasti..
Työurallaan vain yhden hyvän Pomon nähnyt..
Huono 0
Nämä ihanteethan toteutuivat toisen Maailmansodan Saksassa. Kansallissosialistit järjestivät mukavan pomon ja palkatkin pysyivät kurissa.
kreikkalainen virkamies
Huono 3
Pomo kuin pomo, kunhan jokseenkin oikeudenmukainen on. Ei tässä niin herkkähipiäisiä pikkuneitejä olla. Rahan takia töissä käydään ja parin vuoden jälkeen siihen työhön leipääntyy kuintekin. Mieluummin huonompia pomoja ja palkankorotus kuin parempia pomoja ja palkanalennus.
elämä on.
Jokaisella on pomo. Yrittäjällä asiakas ja palkollisella esimiehensä. Ideaalitilanne on kuitenkin jos oma työ on mahdollisimman itsenäistä ilmam välitöntä pomoa tai kolleegoita.
Talonmies
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949