Veikö työnantaja yksityisyytesi?

Monet meistä ovat yhteisösivusto Facebookissa sekä muissa sosiaalisissa medioissa ja kommentoivat keskustelupalstojen ja blogien tekstejä vapaa-aikanaan.

Yhä useammat tekevät samaa myös työajallaan työnantajan toiveesta tai vaatimuksesta. Aiempaa useammin yritys ja organisaatio nimittäin käyttää sosiaalista mediaa viestintä- ja markkinointikanavana.

– Sosiaalisen median hienous on osallistumisessa, koska se tekee näkyväksi sen, onko henkilö tai yritys asiantuntija omalla alallaan, sanoo luova johtaja Katri Lietsala it-yhtiö Gemilosta, joka auttaa yrityksiä hyödyntämään sosiaalista mediaa.

Se, että yritys kertoo pelkästään nettisivuillaan osaamisestaan, ei Lietsalan mukaan enää välttämättä saa asiakasta valitsemaan kyseistä firmaa, koska sen loistavuudesta ei ole mitään todisteita.

– Jos vaikkapa yrityksen asiantuntijat ovat pitäneet blogia yllä tai käyneet keskustelua jollain kanavalla, on kertynyt historiaa, josta potentiaalinen asiakas voi päätellä, miten hyvin asioita yritys on kartalla ja miten se on toiminut.

Innostava ilo vai
piinallinen pakko?

Joillekin työntekijöille oman alan keskustelujen seuraaminen käy luonnostaan, toiset voivat tuntea joutuvansa työnantajan painostamana kirjoittamaan nimellään ja usein kuvallaankin. Kun yksi samassa ammatissa toimiva voi pitää verkkokirjoittelua ja muutakin julkisuutta pelkästään positiivisena, toinen voi kammoksua sitä.

Siitä, miten paljon työnantaja voi vaatia työntekijää esiintymään julkisuudessa, ei ole yhteistä sääntöä tai näkemystä. Korkeasti koulutettujen palkansaajajärjestön Akavan lakimiehen Maria Löfgrenin mukaan ongelma on, että työsuojelupuoli noudattaa lakeja, mutta työelämä kehittyy niin vinhaa vauhtia, että lainsäätäjä ei pysy mukana.

Oikeusministeriö julkisti äskettäin Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -katsauksen. Siinä todetaan, että yleistä erilaisiin tarpeisiin soveltuvaa ohjeistusta on käytännössä mahdotonta laatia. Katsauksen mukaan jokaisen organisaation on siksi hyvä tehdä oma sosiaalisen median ohjeistuksensa omista lähtökohdistaan.

Kuuluuko julkisuus
työhön olennaisesti?

Löfgrenin mielestä olennaista on, ovatko mediakontaktit olennaisia työtehtävien kannalta.

– Jos ne ovat kaukana varsinaisista työtehtävistä, ei voida ajatella, että työnantaja velvoittaisi tällaiseen.

Selkeitä rajanvetoja on Löfgrenistäkin hyvin vaikea tehdä ja tilannetta pitää tarkastella tapauksittain. Hän arvioi, että aika harvoin työsopimuksessa on kuvattu julkisuustehtäviä.

Henkilöstöresursseihin ja johtamiseen keskittyneen konsulttitalo Psyconin toimitusjohtaja Tapani Haavisto huomauttaa, että joissakin johto- ja asiantuntijatehtävissä julkisuus on osa työtä. Esimerkiksi pörssiyhtiöiden johtoryhmään hakeva saa varautua siihen.

Jos työntekijä ei vain tahdo olla verkossa, onko hän yhteiskunnan pudokas?

– Ei välttämättä, jos työnantaja ei vaadi sitä. Ihmettelen kyllä, jos hän ei koe sitä tärkeäksi, sillä jos asiakkaat ovat verkossa, miksi yritys ei olisi siellä, sanoo Lietsala.

Voiko verkossa olla
työ- ja privaattiminät?

Lietsala huomauttaa, että rajanveto julkisen ja yksityisen tilan välillä on erilaista kuin ennen, sillä keskustelut, jotka ennen jäivät yksittäisiksi hetkiksi ja vain muutaman ihmisen tietoon, jäävät talteen ja niihin voidaan palata myöhemmin. Kannattaa siis miettiä, onko työminä sama kuin privaattiminä ja ymmärtääkö lukija, kumman minän piikkiin teksti menee?

– Jos työn luonne vaatii edistämään verkossa työnantajan sanomaa, ainakaan työajalla ei voi ylläpitää yksityistä puolta, sanoo Löfgren.

Lietsalan mielestä työntekijän on hyvä rajata verkossa itselleen yksityinen tila, johon ei kuulu omia asiakkaita tai yrityksen verkostoa. Sielläkin kannattaa keskusteluissa muistaa hyvät tavata ja karttaa esimerkiksi työnantajan mollaamista.

– Itse en julkaise mitään, mitä en pystyisi sanomaan julkisesti ääneen tai kasvotusten, kertoo Lietsala.

Työ ei saa tunkea
vapaa-ajalle

Jos työnantaja edellyttää osallistumista sosiaaliseen mediaan, hänen pitää ymmärtää myös antaa aikaa sille.

– Työt pitää pystyä tekemään työajalla, sanoo Leitsala.

Jos on töissä monikansallisessa yhtiössä, verkkokeskustelun ja niiden kommentoinnin ajoittaminen työajalle voi kuitenkin hänen mukaansa olla hankalaa.

Useissa asiantuntijatehtävissä työ- ja vapaa-ajan välinen ero on Löfgrenin mukaan jo ennestään veteen piirretty viiva.

– Työaika on tärkeä asia. Vaadimme ehdottomasti, että se pitää säilyttää, sillä jokaisella on oikeus vapaa-aikaan.

Moni myy työnantajalle
koko minänsä

Kun aikaisemmin myytiin työpanos ja -aika työnantajalle, myydäänkö nyt koko persoona?

–  Monessa tapauksessa siitä on aika pitkälle kyse. Työelämässä kaupan on kaikin tavoin minä itse, sanoo Löfgren.

Hänen mukaansa siihen voi liittyä hyviä asioita ja uhkakuvia. Pahimmillaan työtekijät ovat niin sidoksissa työhön ja organisaatioon, että ovat kuin orjia, vaikka saavatkin palkkaa.

– Kehitys ei saa johtaa siihen, että ihmiset ovat brändejä, jotka myyvät kokonaisuutta. Tietyt rajat pitää olla. Kukaan ei jaksa sellaisen paineen alla jatkuvasti.