Kirjaudu ▼
 

Tutkimus: Vauvasta katu-uskottavuutta työpaikalla

Tutkimus: Vauvasta katu-uskottavuutta työpaikalla
Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan nuoret isät haluavat uran sijaan osallistua mieluummin lapsensa elämään. Vauva tuo myös katu-uskottavuutta työpaikalla.
Reuters
18.6.2010 15:38
21

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan nuorten isien haaveissa siintää aiempia sukupolvia parempi osallistuminen lapsen elämään.

Boston Collegen ja Northeastern Universityn tutkijoiden tekemän haastattelututkimuksen mukaan isien asenteita ja asemaa on muuttanut naisten rynnistys työmarkkinoille. Naisia on yhdysvaltalaistyöntekijöistä jo lähes puolet ja 60 prosenttia korkeakoulututkinnoista annetaan nykyään naisille.

Urakehityksen rinnalle on nousemassa muitakin arvoja.

– Nuoret ihmiset ja erityisesti nuoret isät ovat muuttamassa menestymisen ja onnellisuuden konseptia, tutkimusprofessori Brad Harrington Boston Collegesta sanoi.

Tutkimuksen mukaan lapsi tuo nuorelle isälle lisää uskottavuutta ja luottamusta työpaikoilla. Haastatteluissa tuli myös ilmi, että useimmat esimiehet suhtautuivat positiivisesti joustavampiin työaikajärjestelyihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ongelmia haastatelluille isille syntyi työrytmin yhteensovittamisesta perheen puolison kanssa. Naiset ovat ottaneet oman asemansa työmarkkinoilla, mikä edellyttää kotitöiden ja lastenhoitovastuiden jakamista. Harringtonin mukaan sukupuolittunutta näkemystä töiden jakamisesta ei kuitenkaan tutkimuksessa ollut havaittavissa.

Tutkimukseen haastateltiin vuoden aikana 33 tuoretta isää, jotka olivat myös aktiivisesti työelämässä.

Ihmiset Brad Harrington
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tietääköhän toimittaja ihan varmasti mitä tarkoittaa katu-uskottavuus?
pp 18.6.2010 16:15

Anonyymi
No, jopas on laaja tutkimus. Kyllähän tästä kannattaa vetää yleisiä johtopäätöksiä!
AR 18.6.2010 16:17

Anonyymi
Minä vielä: Ehe ehe, otoksen koko 33 ja puhutaan tutkimuksesta. Eli varmaankin toimittajan mielestä otoksen edustavuus kattaa kaikki maailman miehet.
pp 18.6.2010 16:18

Anonyymi
Meillä kotona lapset 1v ja 6vkoa, mies olisi halunnut alkaa tekemään lyhyttä pvää. Työnantaja kielsi heti kättelyssä moiset hömpötykset ja ehdoteltiin myös siirtoa 'parempiin' hommiin. Näin meillä suomessa vuonna 2010 kun isä haluaisi osallistua.
Työt ensin 18.6.2010 16:29

Anonyymi
Toimittaja, vaihda tuo otsikko niin et nolaa itseäsi enää enempää. Et ilmeisesti ymmärrä ollenkaan mitä katu-uskottavuus tarkoittaa. Ei pitäisi käyttää sellaisia sanoja mitä ei tunne.
Slacker 18.6.2010 16:38

Anonyymi
Jos tämä tieto leviää jenkeissä, niin kohta saa vauvoja liisata äidillä tai ilman. Seuraava vaihe on vauvojen kilpavarustelu.
Talonmies 18.6.2010 16:52

Anonyymi
Vaimoa kannustan siirtymään uraputkessa eteenpäin, ja itse keskityn yhä tiiviimmin kotihengettären rooliin.
Putin 18.6.2010 16:57

Anonyymi
Vaimoa kannustan siirtymään uraputkessa eteenpäin, ja itse keskityn yhä tiiviimmin kotihengettären rooliin.


Kompromissi tuokin. Meillä ei oikein kumpikaan välitä ns. uraputkista. Uutisessa ei ole muuta outoa kuin tuoko muka "uutinen". Vähänkö noloa, että jotkut jenkit ottaa oppia meikäläisiltä. Keksisivät omat juttunsa.
Nimetön 18.6.2010 17:06

Anonyymi
Kun isukilla on vauveli kotona, isukilla ei ole enää kiire töistä kotiin. Töissä on mukavan hiljaista ja hajutonta verrattuna kotioloihin.
Ei vaaveleita, kiito 18.6.2010 17:25

Anonyymi
Meillä kotona lapset 1v ja 6vkoa, mies olisi halunnut alkaa tekemään lyhyttä pvää. Työnantaja kielsi heti kättelyssä moiset hömpötykset ja ehdoteltiin myös siirtoa 'parempiin' hommiin. Näin meillä suomessa vuonna 2010 kun isä haluaisi osallistua.


Työnantajan mielestä isä on jo osuutensa hoitanut...?
Hehe... 18.6.2010 17:30
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?