Tällä hinnalla halpatyöläinen korvaa sinut

Sesonkityöläisten markkinoilla koululaiset ja opiskelijat saavat nykyään kilpailla halpatyövoiman kanssa tosissaan, ja näillä tarjousliksoilla moni jää toiseksi.

Esimerkiksi rakennusalalla kesäduunareille on tarjottu todellisia pohjalukema-palkkoja, koska työhaluista väkeä on yllin kyllin tulossa Baltiasta ja Venäjältä kaikenkarvaisten henkilövuokrausyhtiöiden ja alihankkijoiden kautta.

– Tapasin äskettäin virolaisia koulutettuja telineasentajia, jotka työskentelivät Helsingissä 600 eurolla kuukaudessa. Aika vaikeaa on tätä alaa harkitsevan kesätyöntekijän tai rakennusalan opiskelijan päästä nyt samoihin hommiin, ainakaan taulukkopalkalla, kertoo Rakennusliiton työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen.

Alan kotimaisten työehtosopimusten mukaiset tienestit olisivat vastaavissa töissä 2 200–2 500 euroa kuussa.

Mitä alemmas työn vaativuustasossa mennään, sitä pienemmäksi halpatyöläisten tulot jäävät. Rakennuksilla kunnossapito- ja siivoushommia tekeville tuntityöläisille on maksettu 3–4 euroa, kun TES:n alimmat tuntipalkat alkavat noin yhdeksästä eurosta.

Ei siis ihme, että Rakennusliiton kevään tarkastuskäyntien perusteella esimerkiksi pääkaupunkiseudun tyypillisillä työmailla suomalaisia duunareita oli enää runsas kolmasosa porukasta.

Lomittajia Ukrainasta,
pehtooreita Balkanilta

Myös muut sesonkialat ovat oppineet käyttämään edullista vierastyövoimaa.

Maataloustöihin on täksi kesäksi palkattu ukrainalaisia tai valkovenäläisiä renkejä ja piikoja, puutarhanhoitoon bosnialaisia ammattilaisia, osin monimutkaisten yhtiöjärjestelyiden kautta.

Eräskin metsänomistajille taimia ja istutuspalveluita myyvä  yhtiö tuottaa työväkensä Suomeen ruotsalaiselta alihankkijalta, joka taas on palkannut hommaan henkilöyhtiöinä toimivia puolalaismiehiä.

– Jos katsoo tarjouksia, millä tällaisia palveluita myydään, niistä voi laskea, ettei yksittäinen työntekijä voi mitenkään yltää edes meidän pienimpiin 7–8 euron tuntipalkkoihimme, sanoo Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola.

Todelliset maksetut tuntipalkat liikkuvat todennäköisesti 2–5 eurossa.

– Joskus palkoista voidaan vielä vähentää majoitus- tai ruokailukuluja, jolloin mennään jo kauas oikeudenmukaisen toiminnan hengestä, sanoo Lepola.

Marjanpoiminnassa vierastyöläiset saavat vain uneksia tämän kesän taulukkopalkoista. Suomalainen vähimmäistuntipalkka mansikkatilalla olisi paperilla 7,57 euroa ja koululaiselle 5,30 euroa tunnilta.

Poimintaurakoita on kuitenkin mennyt henkilövuokrausyhtiöille summilla, joiden perusteella yhdestä 10 tunnin kyykkimispäivästä voi kertyä työntekijälle korkeintaan 20 euroa.

Yleensä alihankintasopimuksissa on pykälät, joissa vuokrayhtiö lupaa huolehtia siitä että sen  työntekijöiden palkkaus ja sosiaaliedut hoidetaan täkäläisten sääntöjen mukaan. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta.

Tekijä ei valita, mutta
markkinat vääristyvät

Isoissa teollisuusyrityksissä kesäapulaisjärjestelyt ovat siistimpiä, mutta pieniä sopimuksenkierto-venkoiluja löytyy joka alalta.

Ammattitaitoisetkin ulkomaalaisvahvistukset joutuvat joskus ruokatehtaissa aloittamaan hommansa alimmilla harjoittelupalkoilla.

– Kovin yleistä tämä ei ole, mutta joskus tällaista tapahtuu vuokratyöfirmojen kautta, kertoo Elintarviketyöläisten liiton tiedottaja Karoliina Öystilä.

Työnantaja saakin miettiä, kumman palkkaa samalla hinnalla: kokeneen ammattilaisen tai kokonaan alan työkokemusta vailla olevan opiskelijan.

Ulkomaalaistyöläiset harmittelevat harvoin ääneen osaansa, ainakaan urakan tilaajalle.

– Varmasti joillekin ihmisille tuo meiltä saatu alipalkka on Itä-Euroopan mittapuulla hyvä ansio. Taustalla voi myös olla muita syitä, miksi kohtelusta ei haluta tai uskalleta valittaa, kertoo Sakari Lepola.

Työnantajat puolustavat ulkomaisen vuokra- tai halpatyövoiman käyttöä sillä, ettei kehnosti palkattu raadanta enää kelpaa kantaväestölle.

Työn kehno suosio voi tosin yhtä hyvin johtua siitä, ettei täällä vakituisesti asuva ihminen tule toimeen sellaisilla palkoilla, mitä hommista tarjotaan.