Tällä hinnalla halpatyöläinen korvaa sinut

Tällä hinnalla halpatyöläinen korvaa sinut
Kahden euron tuntipalkka ei ole Suomessakaan enää harvinaisuus. Ulkomaalaiset sesonkityöläiset tulevat tänä vuonna raskaisiinkin hommiin todellisilla pilkkahinnoilla, joten kotimaisia kesäapulaisia ei työmaille kaivata. Rakennusten lisäksi halpatyöläisiä virtaa nyt mm. puutarhatöihin ja elintarviketeollisuuteen.
Petri Korhonen
6.6.2010 07:01
Kommentit 321

Sesonkityöläisten markkinoilla koululaiset ja opiskelijat saavat nykyään kilpailla halpatyövoiman kanssa tosissaan, ja näillä tarjousliksoilla moni jää toiseksi.

Esimerkiksi rakennusalalla kesäduunareille on tarjottu todellisia pohjalukema-palkkoja, koska työhaluista väkeä on yllin kyllin tulossa Baltiasta ja Venäjältä kaikenkarvaisten henkilövuokrausyhtiöiden ja alihankkijoiden kautta.

– Tapasin äskettäin virolaisia koulutettuja telineasentajia, jotka työskentelivät Helsingissä 600 eurolla kuukaudessa. Aika vaikeaa on tätä alaa harkitsevan kesätyöntekijän tai rakennusalan opiskelijan päästä nyt samoihin hommiin, ainakaan taulukkopalkalla, kertoo Rakennusliiton työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen.

Alan kotimaisten työehtosopimusten mukaiset tienestit olisivat vastaavissa töissä 2 200–2 500 euroa kuussa.

Mitä alemmas työn vaativuustasossa mennään, sitä pienemmäksi halpatyöläisten tulot jäävät. Rakennuksilla kunnossapito- ja siivoushommia tekeville tuntityöläisille on maksettu 3–4 euroa, kun TES:n alimmat tuntipalkat alkavat noin yhdeksästä eurosta.

Ei siis ihme, että Rakennusliiton kevään tarkastuskäyntien perusteella esimerkiksi pääkaupunkiseudun tyypillisillä työmailla suomalaisia duunareita oli enää runsas kolmasosa porukasta.

Lomittajia Ukrainasta,
pehtooreita Balkanilta

Myös muut sesonkialat ovat oppineet käyttämään edullista vierastyövoimaa.

Maataloustöihin on täksi kesäksi palkattu ukrainalaisia tai valkovenäläisiä renkejä ja piikoja, puutarhanhoitoon bosnialaisia ammattilaisia, osin monimutkaisten yhtiöjärjestelyiden kautta.

Eräskin metsänomistajille taimia ja istutuspalveluita myyvä  yhtiö tuottaa työväkensä Suomeen ruotsalaiselta alihankkijalta, joka taas on palkannut hommaan henkilöyhtiöinä toimivia puolalaismiehiä.

– Jos katsoo tarjouksia, millä tällaisia palveluita myydään, niistä voi laskea, ettei yksittäinen työntekijä voi mitenkään yltää edes meidän pienimpiin 7–8 euron tuntipalkkoihimme, sanoo Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola.

Todelliset maksetut tuntipalkat liikkuvat todennäköisesti 2–5 eurossa.

– Joskus palkoista voidaan vielä vähentää majoitus- tai ruokailukuluja, jolloin mennään jo kauas oikeudenmukaisen toiminnan hengestä, sanoo Lepola.

Marjanpoiminnassa vierastyöläiset saavat vain uneksia tämän kesän taulukkopalkoista. Suomalainen vähimmäistuntipalkka mansikkatilalla olisi paperilla 7,57 euroa ja koululaiselle 5,30 euroa tunnilta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Poimintaurakoita on kuitenkin mennyt henkilövuokrausyhtiöille summilla, joiden perusteella yhdestä 10 tunnin kyykkimispäivästä voi kertyä työntekijälle korkeintaan 20 euroa.

Yleensä alihankintasopimuksissa on pykälät, joissa vuokrayhtiö lupaa huolehtia siitä että sen  työntekijöiden palkkaus ja sosiaaliedut hoidetaan täkäläisten sääntöjen mukaan. Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta.

Tekijä ei valita, mutta
markkinat vääristyvät


Isoissa teollisuusyrityksissä kesäapulaisjärjestelyt ovat siistimpiä, mutta pieniä sopimuksenkierto-venkoiluja löytyy joka alalta.

Ammattitaitoisetkin ulkomaalaisvahvistukset joutuvat joskus ruokatehtaissa aloittamaan hommansa alimmilla harjoittelupalkoilla.

– Kovin yleistä tämä ei ole, mutta joskus tällaista tapahtuu vuokratyöfirmojen kautta, kertoo Elintarviketyöläisten liiton tiedottaja Karoliina Öystilä.

Työnantaja saakin miettiä, kumman palkkaa samalla hinnalla: kokeneen ammattilaisen tai kokonaan alan työkokemusta vailla olevan opiskelijan.

Ulkomaalaistyöläiset harmittelevat harvoin ääneen osaansa, ainakaan urakan tilaajalle.

– Varmasti joillekin ihmisille tuo meiltä saatu alipalkka on Itä-Euroopan mittapuulla hyvä ansio. Taustalla voi myös olla muita syitä, miksi kohtelusta ei haluta tai uskalleta valittaa, kertoo Sakari Lepola.

Työnantajat puolustavat ulkomaisen vuokra- tai halpatyövoiman käyttöä sillä, ettei kehnosti palkattu raadanta enää kelpaa kantaväestölle.

Työn kehno suosio voi tosin yhtä hyvin johtua siitä, ettei täällä vakituisesti asuva ihminen tule toimeen sellaisilla palkoilla, mitä hommista tarjotaan.

Lisää Aiheesta
UutinenSuu tukkoon, vuokratyöläinen (4.10.2010 07:03)
UutinenYle: Vuokratyö tuli teollisuuteen (15.8.2010 09:58)
UutinenTällaista työtä ei halua kukaan (9.5.2010 07:01)
UutinenRiittääkö tämä palkka? (19.3.2010 06:01)
UutinenÄlä kerro äidille eropaketista (12.3.2010 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (321)

Huono 0
Ilmeisesti nykyisiltä yrittäjiltä on moraali täysin kadonnut ja toisten työstä kupataan surutta itselle työntekijällekin kuuluva osuus. Sitten ihmetellään mikseivät työurat pitene tai työntekijät sitoudu.
Kaikille vaan 2 euron tuntipalkka niin sosiaalitoimisto maksaa sitten loput palkasta.
Sosiaalitoimisto ei tietysti saisi mistään rahaa kun ei verotuloja mutta mitäpä sitä miettimään kun ei muutakaan haluta miettiä.
Samalla nykyisiltä eläkelläisiltä kokonaan eläkkeet pois, ei voida maksaa 2 euron palkoista 1200 Euron eläkkeitä jos ei työstäkään saa noin paljoa.
...
Jos joku haluaa tehdä töitä halvemmalla vapaaehtoisesti, niin se on reilua hintakilpailua... ei kuluttajakaan valita, jos saa ostaa tuotteita kaupasta halvemmalla.
Reilupeli
Ei ainakaan kannata laitta tuota 2 euron tuntipalkkaansa lottoon.
Voitonjaoissa nykyisin jotain häikkää jos 6+1 saa vain 90 000 mummon markkaa..eli ei siis oikein mitään.
Seuratkaan loton voitonjakoja, lama syö ja nakertaa niitäkin.
Mitä alemmas työn vaativuustasossa mennään, sitä pienemmäksi halpatyöläisten tulot jäävät

Noinhan se on aina maailmalla mennyt. Mita helpommin jokin tyo on opittavissa, sen matalampi palkka... Suomessa on jostain kumman syysta lahestytty utopistista tasapalkkaussysteemia, mutta se tie on nyt kuljettu loppuun.
expat
Ei braxin vihreässä vankilassa kansa tarvitse rahaa, luukut ratikat maksaa sossu ja kasvismössöä saa leipäjonosta.
jusupetteri
Sisäasiainministeriön ajama malli, lisää työperäistä maahanmuuttoa, lisää lisää lisää lisää lisää isää lisää lisää lisää lisää isää lisää lisää lisää lisää isää lisää lisää lisää lisää isää lisää lisää lisää lisää isää lisää lisää lisää lisää isää lisää lisää lisää lisää
Moore
Mitä alemmas työn vaativuustasossa mennään, sitä pienemmäksi halpatyöläisten tulot jäävätNoinhan se on aina maailmalla mennyt. Mita helpommin jokin tyo on opittavissa, sen matalampi palkka... Suomessa on jostain kumman syysta lahestytty utopistista tasapalkkaussysteemia, mutta se tie on nyt kuljettu loppuun.

Sanoo yksi joka elää muiden tekemisistä ja haluaa lisää palkkaa?
Marjanpoimijoiden kannattaisi mennä lakkoon ja vahtia, etteivät rikkurit pääse poimimaan marjoja. Vain sillä tavalla saadaan palkat kohdalleen.
ahtaaja
Suomalainen duunari on hinnoitellut itsensä ulos, tämä on suoraa seurausta siitä. Ei yhteiskunta voi pyöriä, jos maisterilla ei ole varaa palkata putkimiestä tai esim. timpuria rakennukselleen tms. Koska duunareilla saattaa olla jopa korkeammat tulot.
sanosuoraanvaan
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 33 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

22.2.Nallea ei jätetä, tuumivat nämä liikemiehet
22.2.Läski piinaa yhä länsimaita
22.2.Italialainen luksusmerkki Furla tulee Suomeen
22.2.Ruotsi on maailman suhteellisesti suurin asekauppias
22.2.Kohta Kreikassa maksetaan työssäolosta
22.2.Ikean huonekalujen kokoamista voi pian seurata videolta
22.2.Aiotko ottaa lopputilin? Näin teet sen fiksusti
22.2.Gustafsson Ylelle: Opiskelijat pois turhista sivutöistä
22.2.Piraattilaki jäähylle EU-tuomioistuimeen
22.2.Kööpenhamina ei otakaan käyttöön ruuhkamaksuja
22.2.Strauss-Kahn vietti yön sellissä ennen uusia kuulusteluja
22.2.Vapo irtisanoo lopulta vain 60
22.2.Lehtitieto: Obama haluaa laskea yritysveroa reilusti
22.2.Keskisuomalainen odottaa heikompaa vuotta
22.2.Tohtori Tuhon provo ei tepsinyt
22.2.Tutkimus: Suomi on venäläisten mielestä tylsä maa
22.2.Järjestö: Foxconn tiesi tarkastuksista – siirsi alaikäiset piiloon
22.2.Helsingin pörssissä toinen peräkkäinen laskupäivä
22.2.Rehn rankaisisi Unkaria: EU-tuet pois
22.2.Nokia Lumia 710:n myynti alkoi Suomessa
22.2.Vedonlyöntiyhtiö: Helsinki hylkää Guggenheimin
22.2.Kreikka vajosi syvemmälle roskalainaluokkaan
22.2.Lähteet: Nokia julkistaa ensi viikolla halvemman Lumian
22.2."Ravintolat haluavat, että anniskeluaikoja lyhennetään tasapuolisesti"
22.2.Lumia-valmistaja povaa kasvua: +20 %
22.2.Eduskunta äänestää Kreikka-paketista tiistaina
22.2.Enää viikko aikaa vaihtaa markat euroiksi
22.2.Näin länsimetro vaikuttaa asuntojen hintoihin
22.2.Tässä ovat pikaruokaketjujen suosikit
22.2.Rambo-Lambo tekee paluun – syynä Kiina
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Aiotko ostaa Blackberry-puhelimen?
 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949