Tässä ovat laman voittajat

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Tässä ovat laman voittajat
Osa suomalaisista selviää tästä lamasta kuivin jaloin, ja osa jopa hyötyy siitä. Irtisanomiset ja lomautukset eivät ole kurittaneet kaikkia aloja. Osa väestä on päässyt jopa nauttimaan palkankorotuksista laman aikana. Lama on myös kartuttanut joidenkin omaisuutta. Lue, ketkä ovat laman yllätysvoittajia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Anniina Luotonen
22.3.2010 06:01
Kommentit 140

Talouden taantuma koskettaa kaikkia suomalaisia jollain tavalla, sillä epävarmuuden lonkerot ulottuvat laajalle. Pelko työttömyydestä tai tulojen menetyksestä toteutuu kuitenkin vain joidenkin kohdalla.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto löytää kuitenkin muutamia ammattiryhmiä, jotka porskuttavat taantumasta huolimatta ilman sen suurempaa ongelmaa. Heidän joukossaan ovat muun muassa lukuisat pankki- ja rahoitusalan työntekijät, jotka ovat onnistuneet säilyttämään työpaikkansa.

– Tämä on kieltämättä aika jännä tilanne, koska maailmalla pankki- ja vakuutusala oli koko kriisin lähde. Suomessa se on kuitenkin osoittautunut suojatummaksi, Lehto kommentoi.

Tieto on varsin ristiriitainen, sillä maailmalta kantautuneet kuvat työpaikkojaan jättävistä investointipankkiireista ovat piirtyneet ihmisten mieliin koko taantuman symbolina. Kansainvälisissä pankeissa ja varsinkin investointipankeissa työntekijät joutuivatkin taantuman uhreiksi aivan toisella tavalla kuin Suomessa.

Lehto muistuttaa, että Suomessa ammattiryhmän muita parempaan asemaan on myös syynsä. Toimiala on Suomessa onnistunut pitämään kannattavuutensa hyvällä tasolla.

Hyvän kannattavuuden taustalla on muun muassa pankkien oman lainauksen halpeneminen EKP:n rahapolitiikan seurauksena. Myös luottotappiot ovat jääneet kohtuullisen pieniksi.

Virkamies pärjää
taantumassakin

Työttömyystilanteen on arvioitu heikentyvän tänä vuonna entisestään. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan työttömyys kohoaisi 10,5 prosenttiin.

Esimerkiksi kuntien ja valtion virkamiehet voivat kuitenkin nukkua yönsä rauhassa, sillä heidän työtilanteensa on muita turvatumpi. Lehto muistuttaa, että taantuman aikana virkamiesten hyvä tilanne korostuu, mutta nousukautena tilanne on taas eri.

– Vanha totuus on, että virkamiehet hyötyvät tällaisina aikoina. Noususuhdanteen aikana he jäävät taas paitsi muun muassa yksityisen sektorin isoista tulospalkkioista.

Myös terveysalan ja vähittäiskaupan työntekijät ovat pärjänneet muita paremmin, koska taantuma ei ole vielä näkynyt toimialoilla niin vahvasti. Talouden taantuman juuret löytyvät vientiteollisuudesta, josta se on vasta nyt levinnyt palvelualalle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen nostaa taantuman selkeimmäksi hyötyjäksi perintäyhtiöt ja perinnän kanssa työskentelevät juristitoimistot. Kilpailu on alalla tosin kovaa, mutta asiakkaita sentään riittää.

Myös käytettyjen tavaroiden liikkeillä menee nyt aiempaa paremmin. Edellisen laman tapaan kuluttajista on tullut aiempaa hintatietoisempia, ja käytetty tavara tekee taas kauppansa.

– Liikkeiden toiminta on silmin nähden piristynyt, Tiainen kertoo.

Energiasektorilla ja kaivosalalla on Tiaisen mukaan sielläkin vältytty isoilta irtisanomisilta. Valtion elvytystoimet ovat auttaneet lisäksi remonttirakentajien tilannetta.

Huipputuloisten kärsimykset
suhteellisia

Palkansaajien tutkimuslaitoksen Lehto arvioi, että kovimmat tulojen menetykset ovat osuneet huipputuloisiin, jotka saavat paljon pääomatuloja. Tilastokeskuksen mukaan pääomatulot vähenivät vuonna 2008 lähes neljänneksen edellisvuodesta. Lehto uskoo, että nämä tulot palautuvat kuitenkin entiselle tasolleen ennemmin tai myöhemmin.

Osakemarkkinoiden myllerrys onkin viimeisen vuoden aikana tarjonnut sijoittajille hyviä mahdollisuuksia tappioiden paikkaamiseen. Viime vuoden maaliskuun pohjamutiin verrattuna Helsingin pörssin painorajoitettu indeksi on lähes kaksinkertaistunut.

Hyötyjien joukkoon kuuluvat myös ne asuntovelalliset, jotka ovat onnistuneet säilyttämään työpaikkansa. Halpa korkotaso on hemmotellut velallisia jo useiden kuukausien ajan.

Esimerkiksi asuntolainan viitekorkona yleisesti käytetty 12 kuukauden euribor liikkuu tällä hetkellä 1,2 prosentissa, kun se vielä lokakuussa 2008 oli 5,5 prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenSyntyikö nyt uusi lamasukupolvi? (21.9.2010 07:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (140)

Huono 0
Mikään ei yllättänyt tässä uutisessa.
Joopajoo
Suurin osa pääomatuloista tulee PK-yritysten veronkierrosta eikä osakemarkkinoilta kuten artikkeli vedättää.
Oikaisu
mites se meillä menikään?...2,5 milj. työntekijää joista 1,7 milj. virkamiestä.

On siinä laman kaatajilla kestämistä
ilman lamaakin
Tuoeroja maassamme tulee voimakkaasti pienentää,
oli sitten lama tai nousukusi.
Yuloerot pienemmiksi Suomessa
2 duunii jossa hommat ei lopu.

Ja laman aikana senkun kysyntä lisääntyy.

Mononen ja viinakauppa.
Petosvakuuttaminen kannattaa koska voi päättää itse korvaako vai ei. Kun on omat tuomarit voittaa aina kiistat oikeudessa. Saikohan tuo op takuut siitä et kusetusjärjestelmä tulee säilymään ikuisesti kun osti pohjolan.
Kyllä tämänkin laman häviäjiä ovat pääsääntöisesti kaikki Suomalaiset työmiehet ja naiset.Työpaikkoja tulee katoamaan Suomesta muuta eurooppaa enemmän,kiitos siitä oikeistohallituksen.
Uskoisin että eniten lamasta voittivat sijoittajat,nyt on asuntoja kohta pakkomyynnissä runsaasti.Tässäkin lamassa kävi juuri samalla tavalla kuin 90-luvun lamassa.
Rva savosta
Virkamiehille nyt ISO SANEERAUS ja heti. Puolet pois ja lopuille palkanalennus.

Ensi vaaleissa muuten: älä äänestä ketään ehdokasta, joka ei suostu siihen että tärkeistä asioista aletaan järjestää kansanäänestyksiä.

Jos demokratia ei kelpaa, älä äänestä! Kaikilta ehdokkailta on selvitettävä, suostuvatko he siihen että kansa päättää vai ei.
Uudet vaalit heti
mites se meillä menikään?...2,5 milj. työntekijää joista 1,7 milj. virkamiestä.

On siinä laman kaatajilla kestämistä

Lähde ja suora viittaus, kiitos.
Faktat tiskiin
Ei lama ole vielä edes alkanut, vuoden päästä on jo eri tilanne jne...
aluillaan
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 14 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949