Firmasta tulee isoveli

Firmasta tulee isoveli
Vuodesta 2010 tulee työntekijöiden sähköisen valvonnan tähänastinen ennätysvuosi. Yrityksiä ei enää kiinnosta, kauanko alainen lorvii netissä. Sen sijaan ne alkavat vahtia, mitä työntekijä hölisee tai purnaa sosiaalisessa mediassa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
4.1.2010 06:01
Kommentit 49

Mitä tietoyhteiskunta-Suomessa tapahtuu tänä vuonna? Elektroninen paikantaminen yleistyy, kansalaisten verkkovalvonta kiristyy – ja kaikkien näiden orwellilaisiksi miellettyjen hankkeiden vastustamisesta tulee taas muotia.

Kansalaisvapauksia ja työntekijöiden sähköisiä oikeuksia valvovat järjestöt ennustavat, että myös osa tietosuojalaki Lex Nokian nostattamista peloista toteutuu.

– Yritykset rohkaistuvat vähitellen ottamaan Lex Nokiaa käyttöön, kunhan eivät joudu olemaan ensimmäisinä tulilinjalla. He odottavat muiden aloittavan ensin, Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto arvioi.

Esimerkiksi sähköpostiliikenteen seurannan innokkaimpia käynnistäjiä ovat yllättäen olleet yliopistot, vaikka niiden ei luulisi tarvitsevan pelätä bisnessalaisuuksien vuotamista.

Firmat eivät todennäköisesti ihan heti turvaudu teknisiin valvontakeinoihin, vaan alkavat seurata paremmin heihin vaikuttavaa – tai sellaiseksi kuviteltua – verkkosisältöä.

Työnhakijain taustojenkin tarkistelu ja urkinta tapahtuvat perinteisten keinojen ohella yhä useammin verkon kautta.

Tuskinpa firmoista löytyy enää rekrytoijaa, joka ei ainakin googlaisi esimerkiksi pomotehtäviin hakevan ihmisen tietoja.

Nettiaika ei kiinnosta,
mutta mielipiteet kyllä

Jo nyt Yhdysvalloissa yritysten kerrotaan vahtivan, miten paljon palkolliset viettävät aikaansa työtietokoneen ääressä ja millä nettipalstoilla he siinä sivussa surffaavat.

Tästä tulee vuonna 2010 myös suomalaisen työelämän arkea, mutta ei työaikaseurannan takia. Firmat haluavat pysyä kärryillä siitä, mitä työntekijät niistä puhuvat.

– Mielipiteet tulevat olemaan kiinnostavampia kuin työajalla netissä vietetyn ajan määrä, Pasi Palmulehto sanoo.

ICT-ammattilaiset saivat tästä kokemuksia jo syksyllä muun muassa Erityisalojen toimihenkilöiden lakonuhan alla.

– Joissain yrityksissä oli kova tarve saada tätäkin kautta selville työntekijöiden asioita, kuten ammattiliittoon kuulumista tai lakkovalmiutta, Erton puheenjohtaja Tapio Huttula kertoo.

Piraattipuolueen Palmulehto arvelee, että työnantajaa kiinnostaa etenkin Facebookin, blogien ja muiden sosiaalisen median sivustojen vahtiminen. Niitä kun pystyy seuraamaan kuka tahansa ulkopuolinenkin, tai ainakin kaveriksi rekisteröityvä.

– Kaikissa yhteyksissä ei voi itse valita, antaako luvan seuraamiseen. Vai onko tilanne niin painostava, että pomo "pitää" valita Facebook-ystäväksi, Palmulehto kysyy.

Pelkästään nettimielipiteiden perusteella tuskin kukaan saa tänä vuonna potkuja. Yrityksen toiminnalle tai maineelle aiheutettu aito vahinko sen sijaan voi kelvata työnantajalle syyksi hankkiutua julkisesta purnaajasta eroon.

Isoveliyhteiskunnasta
Kaveriyhteiskuntaan

Facebook-yhteisöllistyminen voi olla myös vuoden 2010 hyvä ilmiö työpaikoilla. Parhaimmillaan esimiesten ja alaisten välinen kuilu kapenee, jos kummatkin oppivat tuntemaan toistensa ajattelua paremmin sosiaalisen median kautta.

– Kun esimies tottuu alaisensa luontaiseen käyttäytymiseen työpaikan ulkopuolella, yhteisymmärryskin voi löytyä helpommin, Palmulehto sanoo.

Samaa mieltä on Erton Tapio Huttula.

– Toivoisin, että ensi vuonna yritykset alkaisivat kannustaa työntekijöitään avoimempaan kommunikointiin. Sosiaalinen media on myös esimiehille luonteva tapa huomata, millaisia heidän alaisensa ovat vapaa-ajallaan.

Oikeaa tarvetta
kyyläykselle ei ole

Informaatio- ja teknologiaoikeuden tuntijoiden mielestä yrityksillä ei pitäisi olla mitään todellista syytä kyylätä työntekijöidensä statuspäivityksiä tai blogipostauksia. Niillä ei loppujen lopuksi ole kovin suurta merkitystä kunnossa olevalle, eettisesti oikein toimivalle firmalle.

– Yrityssalaisuuksista ja vuodoista on helppo hälistä. Niiden vahingollisuutta on monella himo liioitella, professori Jukka Kemppinen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hän muistuttaa, että muun muassa Kalifornian Piilaaksossa ilmaisunvapaus ja raivokaskin nettikeskustelu ovat usein rehottaneet ilman, että seudun yritykset ovat siitä kärsineet.

Kriisiyhtiöillä voi toki olla tarve varjella julkista kuvaansa niin paljon, että kaikki työntekijöiden nettipurnaukset tulkitaan oman pesän likaamiseksi.

Valvojiksi ryhdymme
me itse

Salaliittoteoreetikkojen mielestä kansalaisten liikkeitä pystytään valvomaan kännykkä- ja tietoverkkojen avulla jo pelottavan tarkasti.

Nokiakin on kertonut kehittävänsä mainostajien, kauppojen ja yhteisöjen tarpeisiin sisätiloissa toimivia suunnistus- ja paikannuspalveluita. Älykännyköitä ostamalla altistumme vahdittaviksi.

Ruotsalaiset vakoilevat kohta luvallisesti osaa verkkoliikenteestämme, ja tietulli-suunnitelmissa tarvitaan ajoneuvojen gps-seurantaa.

– Nämä ovat jo vastoin kansan moraalikäsityksiä, Pasi Palmulehto uskoo.

Vastarinta jatkuvalle valvonnalle alkaakin hänen mukaansa pikkuhiljaa nousta vuonna 2010.

Valtaosaa valvontapalveluista tulemme kuitenkin käyttämään ihan itse. Sähköisen ilmiantamisen mahdollisuus, vihjenetti tulee mukaan yhä useampaan viranomaistoimintaan.

Harrastelevat kauhu-, rikos- ja fantasiakirjailijat eivät halua enää julkaista tuotoksiaan edes nimettöminä alan palstoilla, ettei heitä epäillä murha-aikeista.

Ampumaurheilijat eivät uskalla laittaa edes kilpailuista kuvaamiaan videoita YouTubeen, koska pelkäävät aselupiensa perumista "pelottavan käytöksensä" takia.

Tavallisen kauppiaan tai myyjän vapaa-aikanaan harrastama hölmö nettikirjoittelu voi nostattaa ostoboikotteja.

Kaikella tällä voi olla se seuraus, että osa fiksuista tai harkitsevaisista kansalaisistakin saadaan varomaan mielipiteidensä ilmaisua.

Tyhmät eivät ole siitä ennenkään piitanneet, joten nettikeskustelut ja foorumit röyhyävät tänäkin vuonna asiattomuuksia ja ylilyöntejä.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin katoat kuukaudeksi (5.6.2010 06:03)
UutinenIdentiteettivarkaudet lisääntyvät (23.1.2010 14:55)
UutinenGmail-osoitteita vääriin käsiin (19.1.2010 12:26)
UutinenF-Secure hiipui tietoturvatestissä (13.1.2010 19:02)
UutinenKuoppia Lex Nokian tielle (10.1.2010 10:09)
UutinenTwitter ratsastaa hakukoneilla voittoon (21.12.2009 13:42)
UutinenHuono maine ajoi Nokian Ovi-remonttiin (11.12.2009 12:06)
UutinenNämä ovat vuosikymmenen nettihetket (20.11.2009 16:42)
UutinenPakko mennä Facebookiin (11.11.2009 12:28)
UutinenKuka perii Facebook-viestit? (13.9.2009 08:45)
UutinenEK ei kaipaa vahtikoiria Lex Nokialle (16.5.2009 10:33)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (49)

Huono 0
Muistakaa, että nimimerkillä kirjoittavien mielipiteistä keskustelupalstoilla ja foorumeilla ei tarvitse välittää. Ne ovat todennäköisesti jonkun keskenkasvuisen kirjoittamia.
Mika Ruusunen
Miten niin tänä vuonna?
Onko juttu kirjoitettu silloin kun mikrofoni (tai kamera) keksittiin?
aina on valvottu
Muistakaa, että nimimerkillä kirjoittavien mielipiteistä keskustelupalstoilla ja foorumeilla ei tarvitse välittää. Ne ovat todennäköisesti jonkun keskenkasvuisen kirjoittamia.

Kun nukkuu ruususen unta, voi ajatella näin.
nimimerkki
On se nyt perhana kumma, kun ei enää edes työajalla saa rauhassa lorvia naamakirjassa!
Aina joku saakelin pikkupomo kyttäämässä niskan takana.

Ps. Suomalaiset työntekijätkö kalliita? No juu, kiinalaiset peuhaa facebookissa alle kymmenesosaliksalla. Paha laittaa paremmaksi, kun Suomessa on tuo samperin verotus niin kovaa! :(
Tavallinen tallaaja: Kateellinen, köyhä ja vähän tyhmäkin
Minä haluan tietää paljonko firmat käyttävät aikaansa tähän kyttäämisen sen sijaan että keskityttäisiin luomaan strategiaa jolla selvittäisiin vaikeista ajoista ja että mietittäisiin miten henkilöstö saadaan jaksamaan.
Kuka kertoo eka?
Presidentti Urho Kekkonen kirjoitti artikkeleita sota-aikana peitenimellä "Pekka Peisi".

Ruususen unta nukkuvan Mikan mielestä hän olisi siis keskenkasvuinen.
Voi Mika, miten sinä Ruususen unta näet
Huono 1
"Esimerkiksi sähköpostiliikenteen seurannan innokkaimpia käynnistäjiä ovat yllättäen olleet yliopistot, vaikka niiden ei luulisi tarvitsevan pelätä bisnessalaisuuksien vuotamista."

Varmsti todellisuudessa yliopistot ovat ottamassa sähköpostin valvontaa käyttöön, jotta voisivat narauttaa sähköpostin käyttöehtojen rikkojat. Ainkin meillä Turussa yliopiston sähköpostia saa käyttää vain opiskelu- ja tutkimuskäyttöön. Tai sitten yliopistoja kiinnostaa jokin toinen asian.

Mutta pointtini ei nyt ollut pohtia sitä, miksi yliopistot suodatusta käyttäisin. Haluaisin korjata tuossa toimittajan kirjoituksessa ollut harhaa. Kyllä yliopistoilla on ihan yhtä suuret pelot bisnessalaisuuksien vuotamisesta kuin yrityksilläkin. Oletko kuullut koskaan yritysten kanssa yhteistyössä tehtävästä tutkimuksesta?

Näissä tutkimuksissa (puhun nyt Turun yliopiston osalta, koska tunnen sen puolen parhaiten) työskentelevät tutkijat käyttävät ihan samaa sähköpostijärjestelmää kuin opiskelijatkin. Vaikkapa lääketieteen puolella käsitellään ja varmasti lähetetään sähköpostilla sellaista dataa, joka kiinnostaa myös ulkopuolisia (toisia yliopistoja ja yrityksiä).

Mahdollisuus siihen, että jonkin yrityksen bisnessalaisuuksia vuotaa yliopistolla työskentelevän henkilön toimesta vaikka sähköpostilla väärälle taholle, on siis täysin mahdollista.
MikkoK
Se kyttääminen onkin ainoa kompetenssi jota pikkupomot osaavat. Yleensä pikkupomoksi ei pääse taidoilla vaan p*skanjauhamisella.
Sitä sitten joku ylempi luulee osaamiseksi kun ei tunne pieruhuumorilla varustettua työntekijää idiootiksi vaan korottaa hänet pikkupomoksi .
Esimiehelle sen paremmin kuin koko firmalle ei kuulu pätkääkään työntekijän vapaa-ajan harrastelut. Suomalaiset ovat lampaita mitä tulee omien oikeuksien puolustamiseen.
Kepu
Ei tonne Facebookkii mitää todella henkilökohtaista kannata ees kirjottaa.
mind guerilla 88
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949