Siivoojat ovat arvokkaampia kuin pankkiirit

Lehtikuva
Siivoojat ovat arvokkaampia kuin pankkiirit
Lastenhoitajat ja siivoojat ovat tutkimuksen mukaan arvokkaampia kuin pankkiirit ja mainostoimistopomot, jotka aiheuttavat yhteiskunnalle tuhoa moninkertaisesti palkkansa verran.
Taloussanomat
14.12.2009 19:46
Kommentit 73

Siivoojat ovat yhteiskunnalle selvästi arvokkaampia kuin pankkiirit, BBC kertoo verkkosivuillaan. Ajatushautomo New Economics Foundationin tutkimus pyrki selvittämään, miten paljon arvoa eri ammattilaisille maksettu punta tuottaa yhteiskunnalle.

Huippupankkiirit ovat tunnetusti onnistuneet viime aikoina tuhoamaan maailmantaloutta. Yhtä ansaitsemaansa puntaa kohti he ovat tuhonneet seitsemän puntaa.

Mainostoimistopomot ovat puolestaan tuhonneet 11 puntaa heille maksettua puntaa kohden. Tutkimuksen mukaan toimiala rohkaisee ylikulutukseen ja velkaantumiseen. Lisäksi se luo tyytymättömyyden ja riittämättömyyden tunteita sekä stressiä.

Verosuunnittelun asiantuntijat pitävät huolta siitä, että mahdollisimman paljon veroja jää yhteiskunnalta saamatta. Heidän lasketaan tuhoavan 47 puntaa jokaista ansaitsemaansa puntaa kohden.

Sairaalan siivoojat puolestaan tuottavat yhteiskunnalle10 puntaa jokaista heille maksettua puntaa kohden. Lastenhoitajat tuottavat lähes yhtä paljon: 9,50 puntaa yhtä palkkapuntaa kohden. Lastenhoidosta huolehtivat antavat äideille ja isille mahdollisuuden työssäkäyntiin ja ansaitsemiseen.

New Economics Foundationin tiedottajan Eilis Lawlorin mukaan palkan suuruus ei useinkaan kuvaa yhteiskunnalle tuotettua hyötyä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (73)

Huono 0
Onpa kerrassaan viiltävää analyysiä. Eikä tarvitse edes ottaa kantaa otsikon toteamukseen, riittää ihan hyvin että tehdään tämänkaltaista p*sk*journalismia!
v***lla päähän
Noniin, uusi verotus ammattinimikkeen (tehtävien) mukaan.
Rölli
Pahuuslisävero ansaitulle palkalle. 0% siivoajille ja lastenhoitajille, 10% markkinoinnille ja 50% verosuunnittelijoille, 150% varkaille ja muille oikeille rikollisille (eli käytönnässä sakkoa).

Verosuunnittelun sijaan tosin nämä yhmiskunnan nilviäiset rupeisivat tekemään pahuusverosuunnittelua :(
Pahuusverotus!
Finanssialan ihmiset katsokaa peiliin!
pankkiirit roviolle
Hyvin järkevä. Olen lukenut alkuperäisen artikkelin ja suosittelen.
asuntotalous nousuun
hah, taisi osua jotakin pankkiiria/pomoa nilkkaan
kun tollasta kirjoitta. Eikös se vanha viisaus sano, "se koira älähtää, johon kalikka kopsahtaa".

Onpa kerrassaan viiltävää analyysiä. Eikä tarvitse edes ottaa kantaa otsikon toteamukseen, riittää ihan hyvin että tehdään tämänkaltaista p*sk*journalismia!
työmies
Olen samaa mieltä tutkimustulosten kanssa. Mutta milloin tämän tutkimuksen kautta saatu tieto realisoituu ihmisten palkoissa?

Niin, kysyin että milloin?
Tasan
Yritetäänkö tässä syleillä matalapalkkaiset entisttä kuuliaisemmiksi? Taitaa olla kysymys vaan etevien herrojen kyynisestä salajuonesta. Silkkaa provokaatiota!
Luokkakantainen
Siivoja on päivän pois töistä ja pankkiiri käy päivän töissä.

Mitä yhteistä?

Saatanallinen sotku, jonka muut joutuvat siivoamaan.
Arvostan siivoojia "hiukan" pankkiirien yläpuolelle
Siivoojat ovat arvokkaampia kuin pankkiirit

Todellakin ovat.
banksters rule
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Helsinki
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta 0
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa -11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 12
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pystyykö Suomessa elämään 1500 eurolla kuukauden?
Autoilu.fi
 
Dilbert – 21.3.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050