Kirjaudu ▼
 

Pomon päänsärky johtuu näistä tyypeistä

Marja Airio
Pomon päänsärky johtuu näistä tyypeistä
Oletpa sitten pomo tai duunari, löytyy työpaikaltasi varmasti maailman ärsyttävin työkaveri. Mutta kuka osaa sanoa, miksi toiset ihmiset saavat suuria tunteita aikaan? Vai oletko jopa itse yksi heistä?
Taloussanomat
4.12.2009 14:26
67

Ruotsalainen johtamiskonsultti Anki Udd määrittelee e24:ssa kuusi tyyppiä, joiden kanssa pomoilla on yleisimmin ongelmia. Et kai sinä ole työpaikan pilkunviilaaja tai aikavaras?

Katso kuuden persoonallisuuden lista työpaikan tyypeistä, jotka aiheuttavat taatusti pääkipua työpaikalla.

Tai jos olet pomo, saat tästä vinkkejä siihen, kuinka käsitellä työpaikan niin sanottuja vaikeita tapauksia ja tehdä aloitteita heidän kanssaan.

1. Ei-sanojat

He ovat kaikkein negatiivisimmin ajattelevia työntekijöitä. Ei-määkijät näkevät aina ehdotuksissa ja uusissa mahdollisuuksissa pelkästään ongelmia. Kuitenkin heillä on harvoin konkreettisia ideoita siitä, kuinka ongelmat tulisi ratkaista.

Pomon strategia: Johtajana sinulla on taatusti alaisia, jotka tarkastelevat asioita kriittisesti. Mutta jos työntekijä sanoo aina kaikkeen "ei", on se rasittavaa pitkällä aikavälillä.
Keskustele henkilön kanssa yksityisesti ja kerro miten koet työskentelyn hänen kanssaan. Yritä saada tietoon hänelle myös se, miten tiimi reagoi ei-sanojan käytökseen.

2. Talvehtijat

Horroksessa työskentelevät ovat jo liian kyllästyneitä vaihtamaan paikkaa. Heillä ei ole maalia eikä välitavoitteita urallaan ja he kärsivät todella vakasta ikävystymisestä.

Pomon strategia: Tämä on henkilö, joka ei todennäköisesti aio jatkaa työssään.
Tilanne on vaikea: Et voi irtisanoa ketään, jonka lähtö ei ole perusteltua. Keskustele henkilön kanssa ja koittakaa löytää jäljellä oleva motivaatio.

3. Suupaltit

He viettävät työaikansa puhumiseen. He kertovat, kuinka paljon heidän täytyy tehdä ja miten stressaavaa työskentely on, vaikka heidän työmääränsä olisi sama kuin kaikilla muilla.

Pomon strategia: Harakat ovat usein mukavia, joten voi olla vaikea kohdata heitä – vieläpä ikävissä merkeissä. Voitko mitata millään tavoin heidän työmääräänsä ja kertoa myöhemmin siitä?

4. Suojelijat

Näin me olemme aina tehneet täällä. Tämä on tuttu lause duunipaikkojen skeptikoilta, jotka laittavat heti jarrut päälle muutoksessa.

Pomon strategia: Johtaja, sinulle on tärkeää, että selität moneen kertaan, miksi muutoksia tehdään. Ole selvillä muutoksen hyödyllisyydestä ja tarkoituksesta, kun välität viestiä.

5. Pilkunviilaajat

He tykkäävät säännöistä ja ovat kovin muodollisia. Pilkunviilaajat haluavat muistuttaa pelisääntöjen seuraamisesta, olipa tilanne mikä tahansa.

Pomon strategia: Usein pilkunviilaajia ovat he, jotka pelkäävät tehdä virheitä. Yritä parantaa heidän itsetuntoaan ja tehdä selväksi, että on oikein tehdä virheitä.

6. Aikavarkaat

Hän on epävarma, mikä johtaa työpaikalla usein ikäviin tilanteisiin: hän tarkistaa kaiken kahdesti pomon kanssa. Omien päätösten tekeminen on vaikeaa ja aikavaras haluaa aina vahvistuksen siitä, että hän tekee asiansa oikein.

Pomon strategia: Monilla johtajilla on vähän aikaa ja he kokevat, että aikavarkaan kanssa työskenteleminen on varsin vaikeaa.
Ole suora, aseta rajat ja pidä luottamus työntekijään.  Selitä, että työntekijällä ei olisi tätä työtä, jos häneen ei luotettaisi.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (67)


Anonyymi
Toisen pomon strategiat:

Ei-sanojat: Ei-sanojat eivät välttämättä osaa muita tapoja kommentoida asioita. Sen lisäksi, että kerrot miten tiimi reagoi ei-sanojan käytökseen, anna konkreettisia esimerkkejä ei-sanojan käytöksestä ja tiimin reaktioista. Sen lisäksi anna esimerkki tai esimerkkejä siitä millaisella käytöksellä saa toisenlaisia reaktioita aikaan. Anna positiivista palautetta ja ilmaise positiivisia reaktioita silloin, kun ei-sanoja muuttaa käyttäytymistä positiivisempaan suuntaan.

Talvehtijat: Selvitä onko kyllästyminen todellista ja jos on niin todellinen syy. Kannusta vaihtamaan tehtäviä ja hakemaan jotain uutta.

Suupaltit: Jos suupaltin aihen on aina oma työmäärä ja -kuorma, niin he usein hakevat arvostusta ja kiitosta tekemästään työstä. Kiitä näitä panoksestaan ja kerro arvostavasi sitä. Älä kuitenkaan anna ylimääräsiä etuja, jos panos on kuitenkin sama kuin muillakin.

Suojelijat: Paitsi, että kerrot miksi muutosta tarvitaan, kerro myös mitä tapahtuu, jos muutosta ei tehdä. Kuuntele heitä, ja katso onko kokemuksissa perää. Älä vänkää vastaan, koska se aiheuttaa vain lisää vastarintaa. Pidä heidät tilanteen tasalla muutoksen etenemisestä, anna heidän nähdä muutoksen etenevän heidän jarrutteluistaan huolimatta. Laita työpariksi joku, joka ymmärtää muutoksen tarpeen ja näyttää positiivista esimerkkiä.

Pilkunviilaajat: pilkunviilaajille pilkunviilausta vaativia tehtäviä. Anna vaikka aisapariksi joku huithapeli, jonka kanssa voivat jakaa tehtäviä: toinen säveltää ja toinen säätää pilkut paikalleen.

Aikavarkaat: Aikavarkaita on kahdenlaisia. Epävarman aikavarkaan kanssa aloita pienestä asiasta, josta sanot, että tähän asiaan sinulla ei ole kantaa vaan päätös on yksin aikavarkaan. Kun aikavaras sitten tekee päätöksen, anna tunnustus ja kehut hyvästä päätöksestä ja anna seuraava asia päätettäväksi. Näin varmuus vähitellen kasvaa. Toinen aikavarastyyppi on sellainen, joka vaan tarvitsee keskustelua toisen ihmisen kanssa johdattaakseen itsensä johonkin päätökseen. Jos oma aika ei riitä, ohjaa tällainen aikavaras keskustelemaan jonkun muun kanssa.
Lisää vinkkejä 4.12.2009 16:20

Anonyymi
Romrom.
Nimetön 4.12.2009 16:21

Anonyymi
Ala-arvoinen listaus. Kertoo lähinnä siitä, että tämä kukalie listaaja ei osaa eikä ymmärrä, mistä johtamisessa on kysymys. Kuvittelee ilmeisesti, että firmaan kootaan ihmisiä palvelemaan ja miellyttämään suurta johtajaa. Jonka todennäköinen väärä visio (ei kuuntele muita) ja itsekeskeisyys (ei arvosta muita) tuhoaa yrityksessä olleen osaamisen ja menestyksen halun. Kohdassa 3 suupaltti kuvattu rooli on kohdassa 6 aikavarkaaksi kuvattu rooli ja kohdassa 6 kuvattu rooli on huonon ja epäselvän johtamisen tyypillinen seuraus. Kukalie katsokoon peilistä johtamisen ongelmaa.
Porkkanakeppi 4.12.2009 17:14

Anonyymi
Työpaikoilla löytyy aina niitä, jotka tekevät ja niitä, jotka eivät tee tai ainakaan saa mitään aikaiseksi.

Se ottaa tietenkin päähän niitä, jotka tekevät.

Mutta mitäs teet, kun ihmisiä ei saa potkia ulos sen takia, että ovat laiskoja, juoppoja, sairaita, kyvyttömiä, lusmureita, ...

Kyllä ammattiyhdistyspomojen täytyy olla ylpeitä työstään.
Ahkera 4.12.2009 17:16

Anonyymi
itsetutkiskelua harrastava lajitoveri tuntee varmasti henkilössään joitain näitä ominaisuuksia. Ei välttämättä ihan näin jyrkkinä, mutta häivähdyksiä kuitenkin.

Kun itsenseänsä osaa analysoida monin eri tavoin ja eri perspektiiveistä, luultavasti kehittyy. Kun vain kuorossa "määkii" ja kohdistaa tämänkin artikkelin koskemaan vain muita lajitovereita, luultavasti melkoisessa sumussa hän kulkee, eikä kehityksen poluilla kulje.
Merry x-mas 4.12.2009 17:22

Anonyymi
Tästä listasta puuttui vielä ne niin lipevät ruskeakieliset.Monesti niitä on kasaantunut useampikin yksilö samaan paikkaan.Niin ja vielä myötäilijät,jotka eivät tiedä mistään oikeuksista,mutta ei myös velvollisuuksista varsinkaan muita työntekijöitä kohtaan.
pitää vielä jatkaa nämä ylityöntekijät,vaikka on kielto,tullaan töihin aikaisemmin ja esitetään korvaamatonta,lähdetään "laahaten "pois töistä,saamatta aikaan viimeisinä ylitöinä mitään,sitten ollaan marttyyreitä maanantaina väsyneenä.Ihmetellään vielä muiden muutakin elämää kuin työ.
sianraivoinen 4.12.2009 17:44

Anonyymi
Minä olen se varsinainen EI kapula rattaissa ! Ja vielä kaiken lisäksi teen sitä tahallani ! Lisäksi olen pilkunviilaaja aina silloin kun pomo käskee kusta asiakasta silmään.Muistutan heti mistä asiakas maksaa ! Pakosta paska duunia ja pomo on samaa lajia!
Köyhäliini 4.12.2009 17:46

Anonyymi
Jos joku on kyllästynyt työpaikkaan, niin eikö työpaikka voisi muuttua paremmaksi sen sijaan että kyllästynyt lähtee etsimään uusia tuulia?

Työntekijä ei voi olla liian itsenäinenkään. Työpaikalla tulee olla selvät sävelet ja vastuunjaot. Ei niin että kaikilla on kaikenlaisia vastuita eikä kukaan tiedä tarkalleen mitä vastuita on kaikkiaan olemassa, mutta tietävät mistä kukaan ei ainakaan ota vastuuta.

Sitten aika on todellakin rajallinen resurssi. Aika kuluu hirvittävällä vauhdilla. Ja jos yrität kehittää asioita, hukkaat aikaa ja näytät saamattomalta. Kehitykseen käytettävä aika olisi siis osoitettava erikseen, muuten asiat vyöryvät mutapallona eteenpäin. Kuitenkin jos joku sitten kehittää asioita, niin tuloksia tulee mitata ja mitataan muiden työntekijöiden kokeman hyödyn mukaan.
Suomalainen 4.12.2009 18:27

Anonyymi
vuosia sitten entinen esimieheni veti oikein "roadshown" laajassa asiakaskunnassa esittäen minun työni tuloksen omana hengentuotteenaan, minun nimeä ei edes mainittu. arvatkaa harmittaako. vieläkin hänet tunnetaan k.o. viritelmän isänä.
jedem das seine 4.12.2009 18:40

Anonyymi
Listaan voisi lisätä vielä:
7) selän takana peetä puhuvat
8) muiden työhön ikuisesti tyytymättömät
9) muita määräilevät alaiset
10) asiat-voi-tehdä-vain-yhdellä-tavalla-ja-se-on-minun-tapani -persoonat.

Eivät näy yleensä suoraan pomolle (paitsi ehkä mielistelijöinä ja muiden haukkujina), mutta ovat muille työntekijöille usein valtava riesa. Juuri noiden ihmisten ansiosta kävelee osaavaa ihmistä työpaikoista pois, työmotivaatio laskee, tulee kuppikuntia eikä esimerkiksi kehitysajatuksia tai yhteistyötä enää viitsitä viedä eteenpäin, sormille tulee noilta ihmisiltä varmasti. Ja onko tehokasta (tai järkevintä) sitoutua aina-on-tehty-ennenkin-näin -uskomuksiin, vai pitäisikö joskus miettiä, mikä oikeasti on paras tapa tehdä asioita, vai onko niitä jopa useita?

Myös pomo saa väsyneempiä ja haastavampia johdettavia, enkä usko tehokkuuden työntekijöiden nokkiessa toisiaan olevan paras mahdollinen. Halvaksi ei tule myöskään nokkimiseen väsyneiden loppuunpalamiset ja irtisanoutumiset. Nähty on myös nokkimisen kohdistuvan avoimeen, sosiaaliseen, monipuoliseen ja osaavaan ihmiseen, jonka nokkija näkee uhkana omalle identiteetilleen/asemalleen. Organisaatiosta kävelee lopulta ulos se parempi työntekijä, nokkija ei pysty muuttumaan tai muuttamaan kuin aivan pakon edessä.
Pöllö 4.12.2009 19:49
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?