Lisää palkkaa – sillä työntekijä liikkuu
Suomen Kuntoliikuntaliiton tänään julkistaman kyselyn mukaan 41 prosenttia palkansaajista aloittaisi liikunnan harrastamisen tai lisäisi sitä, mikäli terveet elämäntavat ja liikunnan harrastaminen vaikuttaisivat palkkaukseen.
– Etenkin jo liikuntaa keskimääräistä enemmän harrastaville tällä oli merkitystä, joskin myös liikunnallisesti passiivisista yli kolmannes aloittaisi liikunnan, mikäli terveet elämäntavat ja liikunta vaikuttaisivat palkkaukseen, työpaikkaliikunnan päällikkö Mikko Koivu Suomen Kuntoliikuntaliitosta kertoo.
Pelkkä liikunnan tukeminenkin saisi yli puolet palkansaajista liikkumaan. Nykyisin 84 prosenttia toimipaikoista tukee henkilöstön liikuntaharrastusta. Siltikään yli puolet palkansaajista ei vieläkään hyödynnä työnantajan tarjoamaa liikuntaa.
Liikuntaseteli on nykyisin suhteellisen yleinen tukimuoto. Sellaista henkilöstölleen tarjoaa 60 prosenttia liikuntaa ylipäänsä tukevista yrityksistä.
Yleisin tapa tukea henkilöstön liikuntaa ovat kuitenkin itse järjestettävät liikuntapalvelut, kuten liikuntapäivät tai itse järjestettävät kilpailut. Sellaisia on kyselyn mukaan 64 prosentilla yrityksistä.
Yritysten into saada laiskoja liikkujia liikkumaan on Kuntoliikuntaliiton mukaan ollut huolestuttavasti hiipumassa.
– Ilman erityistoimenpiteitä olemme menossa siihen suuntaan, jossa työpaikoilla keskitytään enemmän liikuntaa aktiivisesti harrastavien tukemiseen. Liikunnallisesti passiivisten aktivoiminen on suuri haaste, Koivu sanoo.
Yritysten into ulkoistaa liikuntapalvelujen tarjontaa johtaa siihen, että jo valmiiksi toimeliaat hyötyvät tuesta vähemmän innokkaiden jäädessä ilman kannustusta. Esimerkiksi säännöllinen yhteistyö työpaikan työterveyshuollon kanssa on vähentynyt huomattavasti kahden vuoden takaiseen verrattuna.
– Mikäli työpaikat onnistuvat kannustamaan henkilöstönsä liikkumaan riittävästi, vähenevät väestön ikääntymisestä ja epäterveellisistä elämäntavoista johtuvat sosiaali- ja terveysmenot merkittävästi. Suurimpia hyötyjiä ovat valtio ja kunnat, Koivu sanoo.
Suomen Kuntoliikuntaliiton teettämä Työpaikkaliikunnan barometri selvittää arvioita siitä, missä määrin työpaikoilla tuetaan henkilöstön liikuntaharrastusta. Ensimmäistä kertaa tutkimukseen haastateltiin työnantajien lisäksi myös palkansaajia.
Haastatteluja tehtiin työpaikkojen toimitusjohtajien, henkilöstöjohtajien ja päätoimisten liikuntavastaavien keskuudessa 150. Palkansaajien keskuudessa haastatteluja tehtiin 793. Kyselyn kohteena olevat yritykset on valittu satunnaisesti erilaisissa yrityskoon ja toimialan mukaisissa luokissa.
TNS Gallupin Suomen Kuntoliikuntaliiton toimeksiannosta toteuttaman tutkimuksen haastattelut on tehty lokakuussa. Edellinen barometri julkaistiin vuonna 2007.














Kommentit (39)
Samoin maataloustukien poistaminen.
Yhteiskunta maksaa sairastuneen kulut loppujen lopuksi.
Kuntosaliin rapakuntoinen edes uskalla mennä, kun siellä niitä itteään täynnä olevia pullistelijoita.
"Kynnys" liian korkea.
Liikunnasta voisi keskustella hieman enemmänkin, jos siihen olisi haluja, ihan koko kansa objektina,liikunnasta nauttivana.
Masentunut kansa ei tunnetusti liiku yhtään missään!
Ehdottaisin mieluimmin palkan alennusta sohvaperunoille.
Sitten on vielä paljon lajeja, joiden harrastaminen ei lisää työtekijän tuottavuutta, vaikka kunto kyllä kasvaa. Sählynpelaajat on nilkka tai polvi sijoiltaan jatkuvasti ja painnonnostajilla brakaa selkä. Sairaslomiin uppoaa sitten se kunnon tuoma hyöty moninkertaisesti.
Joukkueille voi antaa pari kuukautta aikaa valmistautua turnaukseen ja doupata itsensä kuntoon.
Näyttäisi siltä että meillä on taipumus/halu kasvattaa julkisen sektorin hallintoa. Minun on hankala ymmärtää miksi veroaste ei ole laskenut voimakkaammin vaikka samaan aikaan verotulot ovat kasvaneet voimakkaasti. Valtiollisten ja kunnalisen palveluiden laatu ja määrä ovat kuulemma laskeneet eli ainoa mahdollinen rahareikä on hallinto. Toki kun katsoo tätäkin tutkimusta niin kyllähän tuo on helppo ymmärtää.
Ehdotan palkanalennusta viinan- ja tupakan käyttäjille, liian läskeille ja laihoille painoindeksin mukaan, allergikoille ja muille kroonisia sairauksia sairastaville, tekonivelen tai muiden implanttien kantajile, syöpäsairaille...