Ahtaus lisää työstressiä

Ahtaus lisää työstressiä
Konttori, keittiö ja taukohuone. Kaikki samassa, niin tilaa säästyy.
Suomalaisilla työpaikoilla kärsitään nyt pahimmin metelistä, ahtaudesta ja yksityisyyden puutteesta, arvioivat asiantuntijat. Nämä kaikki lisäävät stressiä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.10.2009 12:10
Kommentit 11

Vanhempi tutkija Valtteri Hongisto Turun aluetyöterveyslaitokselta listaa viisi kinkkisintä kohtaa tämän päivän toimistomaailmassa.

1. Ihmiset pannaan istumaan johonkin paikkaan miettimättä, mitä työ vaatii.
2. Avotoimistoissa suurin häiriö on melu.
3. Tilanahtaus.
4. Yksityisyyden puute.
5. Jos toimistoissa ei ole ei ole jäähdytystä, valitetaan kuumuudesta. Jos taas on jäähdytys, valitetaan vedosta ja kylmästä etenkin kesäaikaan.

Stressin kannalta avokonttorin vakavimpia ongelmia ovat Hongiston mukaan juuri tilanahtaus ja yksityisyyden puute.

– Eniten kupoliin ottavat asiat ovat yleensä hyvin teknisiä, sanoo puolestaan johtava asiantuntija Kenny Hytönen Workspace Oy:stä.

Tässä Hytösen kiireellisyyslista, joka kannattaisi tarkistaa joka työpaikalla, jotta työnteko sujuu ja työviihtyvyys kasvaa ja työssä jaksaminen paranee:

1. Akustiikka, melu
2. Ilmastointi
3. Epäsiisteys, suoranainen likaisuus
4. Valaistus
5. Liika tila

Toisaalta Hytösen mielestä haittatekijä saattaa olla niinkin raadollinen asia kuin ruma sisustus.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Työn sujuvuuden kannalta tilanne on vakava silloin, kun keskittyminen ei onnistu, jos esimerkiksi vetäytymistilat puuttuvat. Ankea taukotila on yksinkertaisesti ankea.

– Tehdään niin kuin aina ennenkin – joskus 10–20 vuotta sitten.

Syynä tähän voi olla hänen mielestään yksinkertaisesti se, että tilat eivät ole joustavia.

Suomen kamalin konttori on edelleen haussa Ilta-Sanomien ja Workspace Oy:n kilpailussa. Kisaan voivat ottaa osaa kaikki työpaikat, joissa tehdään toimistotyötä.


Voittaja palkitaan työpaikan tuunauksella, jonka arvo on 100 000 euroa.

Lisää Aiheesta
UutinenÄrsykeähky uhkaa aivojasi (9.7.2010 06:01)
UutinenBritti halajaa nyt hiljaisuutta (7.2.2010 17:28)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Nousu on alkanut Suomessa. Rahaa voi tehdä kuinka vain. Nyt vain kaikki yksiössä asuvat kilpailuun.
Huono 3
Vaadin lisää nollatutkimuksia.Esim. Ylipainoisuustutkimus, yliäänitutkimus, yliverotutkimus, ylitietotutkimus, yli-ihmistutkimus...
auktorisoitu tutkimussäätiöiden tutkimusneuvos
Huono 1
No eikös se juuri joku aika sitten ollut artikkeli siitä että Suomessa on keskimäärin enemmän tilaa toimistotyöntekijöillä kuin esim. muualla Euroopassa?
Utsjoki kevo
Avokonttori = työtehon romahdus
Setäherra
Huono 1
Ahtaus lisää työstressiä

Juu juu, mutta se on ahtaajan näkökulma. Me jotka tehdään muuta työtä ei stressaannuta ahtaamisesta ollenkaan. Sitä on oikeastaan kiva katsoa.
Välkky
Huono 1
"Vaadin lisää nollatutkimuksia.Esim. Ylipainoisuustutkimus, yliäänitutkimus, yliverotutkimus, ylitietotutkimus, yli-ihmistutkimus..."

Ei tässä ole kyse mistään "nollatutkimuksesta", vaan sellaisen asian esiinnostamisesta joka on aidosti merkittävä. Vaikka kaikki eivät kärsikään avokonttoreista, on erittäin monia jotka stressaantuvat kun eivät saa tarpeeksi melutonta ja rauhaisaa ympäristöä työnteolleen. Avokonttoreista on tehty nykyajan mukadynaaminen pakko jota ei sovi kyseenalaistaa tai muuten leimautuu "muutosvastarintaiseksi".

Asiahan on äärimmäisen keskeinen nykyisessä talousparadigmassa: siitä paljon puhutusta innovoinnista ei tule mitään jos ei pysty keskittymään työympäristön huonon suunnittelun takia.
Lisää tällaista
Huono 0
Yksinäisyys voi kyllä suomalaisilla työpaikoilla tulla vielä monelle laman ja saneerausten edetessä TUTUKSI...
Hei missä kaikki oikein ovat
Huono 0
Suomalaisilla työpaikoilla kärsitään nyt pahimmin TYÖN PUUTTEESTA.
Työttömiä 500 000 ja koko ajan lisääntyy
Huono 0
Joo, kaikki eivät tosiaankaan pääse nykyisin nauttimaan avokonttorien ihanuudesta. Mutta tarkoittaako se sitä, että pitäisi lakata kritisoimasta työelämän epäkohtia? Managerit ovat tietenkin tyytyväisiä jos työntekijät lakkaavat nurisemasta pelätessään että valittajat saavat kengän kuvan ahteriinsa. Tässäkö on organisaatiojohtamisen ydin tänään?
olet heikoin lenkki
Huono 0
Tuo kuva on minun koto. Konttori, keittiö ja olohuone kolmessa neliössä.


Mitä avokonttoriin tulee niin Toijalan takana on vielä tilaa!

Avoautolla avomaastoon.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949