Katso 1 700 ammatin palkat
Lääkärit miehittävät kärkisijat, kun kunta-alojen tienestit pannaan suuruusjärjestykseen. Kunnallinen työmarkkinalaitos on julkistanut nettisivuillaan lähes 1 700 ammattinimikkeen palkat.
Jos katsotaan kuukausittaista kokonaisansiota, kuusi kymmenestä eniten tienaavasta ammattinimikkeestä sisältää sanan lääkäri.
Yllättäen apulaiskaupunginjohtajat tienaavat paremmin kuin kaupunginjohtajat. Aineistossa on tosin alle 30 apulaiskaupunginjohtajaa ja yli sata kaupunginjohtajaa.
Ammattinimikkeiden palkoista kerrotaan tehtäväkohtainen palkka sekä kokonaisansio, johon kuuluu kaikenlaisia lisiä vuorolisistä henkilökohtaiseen palkanlisään. Esimerkiksi osastonylilääkäreiden kokonaisansiot ovat kuukaudessa noin 3 000 euroa suuremmat kuin tehtäväkohtainen palkka.
Työmarkkinatutkija Mika Juutinen Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta kertoo, että lääkäreiden kokonaisansioihin lasketaan vuorolisien ja ikälisien lisäksi esimerkiksi nuorempien kollegojen valmentamisesta tulevat mentorointilisät sekä jonojen purkamisesta yli- ja lisätöinä maksettavat palkkiot.
Syrjäseuduille houkuteltavat lääkärit saavat myös palkanlisää, joka näkyy kokonaisansioissa. Juutisen mukaan ainakin vielä jonkin aikaa sitten lääkäreillä oli Lapissa korkeammat keskiansiot kuin muualla maassa. Tuoreita tietoja alueellisesta jakautumisesta Juutisella ei ole.
Nimikkeiden kirjoa kuvaa se, että listalta löytyy sekä johtava ylilääkäri että johtajaylilääkäri. Juutisen mukaan tehtävissä tuskin on eroja, vaan eri paikoissa käytetään eri nimikettä.
Yleisin ammattinimike on sairaanhoitaja, joita on aineistossa yli 27 000. Heidän keskiansionsa on 2 774 euroa kuukaudessa.
Pienin tienesti
1298 euroa
Kaikkein vähiten tienaavat ovat tilaston mukaan harjoittelijoita. Päiväkodin harjoittelijoiden keskiansiot ovat kaikkein heikoimmat: 1298 euroa kuukaudessa. Pienipalkkaisimpien joukossa ovat myös muun muassa psykologiharjoittelija, ulkoaluetyöntekijä ja lähetti.
Kunta-alan palkkatilasto on koottu vuoden 2008 lokakuun palkoista. Silloin kunnan työntekijän kokonaisansiot olivat keskimäärin 2 717 euroa kuukaudessa. Tilaston kokoamisen jälkeen palkkoja on nostettu keskimäärin 3,2 prosenttia.
Tiedot perustuvat yli 300 000 kokoaikaisen työntekijän palkkatietoihin. Tilastosta selviää myös se, kuinka moni työskentelee milläkin nimikkeellä ja kuinka suuri osuus heistä on naisia.
Työmarkkinatutkija Hannu Freundin mukaan mitään yllättävää ei ammattien sukupuolijakaumasta ilmennyt.
Kovapalkkaisimmissa ammattinimikkeissä naisten osuus oli pieni. Juuri ja juuri kymmenen joukkoon mahtuneista apulaisylilääkäreistä kuitenkin puolet on naisia. Ylilääkäreistä ja osastonylilääkäreistä naisia on noin kolmannes.
.
.
| Lääkärit hallitsevat palkkakärkeä | |
|---|---|
| Kymmenen eniten ansaitsevaa ammattia | |
| Ammattinimike | Kokonaisansio euroa/kk |
| Johtajaylilääkäri | 9015 |
| Sairaanhoitopiirinjohtaja | 8639 |
| Apulaiskaupunginjohtaja | 8336 |
| Osastonylilääkäri | 8297 |
| Maakuntajohtaja | 8151 |
| Ylilääkäri | 8035 |
| Kaupunginjohtaja | 7820 |
| Hallintoylilääkäri | 7644 |
| Johtava ylilääkäri | 7556 |
| Apulaisylilääkäri | 7465 |
| Lähde: Kunnallinen työmarkkinalaitos | |















Kommentit (85)
niin vanha ettet siihen enää itse pysty no se on se
kunnan pienipalkkainen niin että vähän respektiä
siihen suuntaan
Tiedän paljon kavereita jotka oikaisisivat sormesi ihan tuhannella eurolla.
Halvalla oikaiset, kun katsoo noita kuntien palkkoja :-)
ihan ansaittu on palkka.
kerrankin olis ollut töitä niin ei muuta kuin saikkua hakeen
Enimmäkseen täysin turhaa Pharmaca Fennicaa ja käypähoitoa tavailevaa sakkia.
Nyt vielä lääkäritoiminta on kielletty muilta kuin mafian vihkimiltä jäseniltä.