Näitä kannattaa opiskella, jos tahtoo hyvän palkan
Ilta-Sanomien tekemän selvityksen mukaan korkeimmat palkat yksityisellä sektorilla ovat lääketieteen, teknisen alan tai oikeustieteellisen koulutuksen saaneilla.
Parhaiten tienaavat lääketieteen tohtorit, joiden keskiansiot ovat 6 799 euroa kuussa. Naiset tienaavat hitusen miestohtoreita enemmän, sillä naisten keskiansio on 6 814 euroa kun taas miesten on 6 791 euroa. Hyvät ansiot ovat myös erikoislääkäreillä ja lääkäreillä.
Kauppatieteiden tohtori palkka on keskimäärin 6 354 euroa. Tekniikan tohtori saa 6 250 euroa, ja oikeustieteen lisensiaatti 6 179 euroa.
Tohtorivoittoisen kärjen kymmenen parhaan joukkoon yltää myös metsänhoitaja, joka tienaa keskimäärin 5 653 euroa kuussa. Liikenteen ja merenkulun alemman korkeakouluasteen tutkintolla pääsee keskimäärin 5 475 euron kuukausituloille.
Huonoimmat palkat on puutarhatalouden ammattitutkinnon suorittaneilla, keskimäärin 1960 euroa kuussa. Myös majoitus-, ravitsemis- ja talousalan ammattitutkinnolla jää listan hännille 1 989 euron keskiansioilla. Palvelualan ammattitutkinnon suorittaneilla keskiansiot olivat keskimäärin 2 024 euroa.
Pelkällä ylioppilastutkinnollakin pärjää hyvin –jos on mies. Valkolakin saaneiden miesten palkka oli yksityisillä työmarkkinoilla keskimäärin 2 938 euroa. Naisten palkka jäi pienemmäksi.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen viime vuoden palkkataulukkoon.
Koko 200:n koulutuksen palkkavertailu Ilta-Sanomien verkkosivuilla.














Kommentit (74)
Osatotuus se on tuokin :D, vaikka jotain KTM:mmää voikin vähän harmittaa kun ei taas tilastojen kärkeen päässytkään ;)
Kaupan ala = talousguruja, jotka eivät ymmärrä miksi talousjärjestelmä ei toimi
Oikeustieteilijät = iilimatoja, jotka rahastavat ihmisten kärsimyksillä ja laskuttavat 500 euroa yhden kirjeen laatimisesta
Tekninen ala = hyödyllistä
Hauska yksityiskohta on myös ekonomin tutkinto, jota vastaa nykyään kauppatieteiden maisteri. Ekonomi tienaaa enemmän, koska on ollut keskimäärin pidempään työelämässä kuin kauppatieteiden maisteri.
Sosionomi myös näyttäisi tienaavan varsin hyvin. Onko kyse entisestä yliopistosta tulleesta sosionomista vai nykyisestä AMK sosionomista?
Vähän käy sääliksi työnantajaa, joka joutuu tällaisessa titteliviidakossa työntekijöitään valitsemaan :D
Kuka on kiinnostunut keskiansioista?
Palkka vääristelyllä yritetään vain tukea inflaatiota. Itse tienasin 90-luvulla kesätöissä noin 1500 euroa, jos markat muunnetaan euroiksi, eli ei se palkka ole kolminkertaistunut itselläni.
Myös taitavat Tattarit (ei suomalaiset) tienaavat hyvin (Irlantilaiset).
Eikö tässä anneta vähän turhan positiivinen kuvat suomalaisesta palkkatasosta?
Sehän taas on ihan sinun häpeäsi, jos siihen palkka"tarjoukseen" tyydyit.