Ilmaishoito kelpaa harvoille rikkaille
Köyhän kansan ja valtionkassan puolustajaksi ryhtynyt Björn Wahlroos esitti eilen Yleisradion haastattelussa, että hänen puolestaan varakkailta voitaisiin poistaa muun muassa ilmaiset terveydenhoitopalvelut.
Suomen tunnetuimpiin hyvinvointitutkijoihin kuuluvan tutkimusprofessorin Jussi Simpuran mukaan tällainen hinnoittelumuutos ei juuri säästäisi valtion sosiaali- ja terveysvaroja.
– Aidosti varakkaat ovat varsin pieni ryhmä, enkä usko että he nytkään ruuhkauttavat pahasti julkista terveydenhuoltoa, Simpura sanoo.
Harva hyvätuloinen viitsii jonottaa lapsensa kanssa terveyskeskuksen korvatulehduspolille tai odottaa kunnallista hammashoitoa. Useimmat käyttävät suoraan yksityisiä terveyspalveluita tai työterveyshuoltoa.
– En ole mikään varakkaiden lisäetujen puolestapuhuja, mutta nykyjärjestelmän purkaminen ja kaikille ilmaisen terveydenhuollon romuttaminen tulisi seurauksiltaan maksamaan enemmän kuin nyt maksamme, Simpura väittää.
Ulkomailla on monessa tutkimuksessa havaittu, että ilmaispalveluiden ulkopuolelle potkitut varakkaat eivät enää halua antaa verorahojaan julkiselle terveydenhuollolle.
– Eihän siitä olisi heille enää mitään teoreettistakaan hyötyä. Nykyinen Suomen järjestelmä ylläpitää myös varakkaiden ihmisten motivaatiota osallistua koko terveydenhuollon kustannuksiin, Simpura sanoo.
Tähän lamaan mikään
iso muutos ei ehdi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevä Simpura panisi Björn Wahlroosin esityksen samaan kastiin muidenkin oikeudenmukaisuus- ja kohtuullisuusratkaisujen kanssa.
– Poliittisten päättäjien tehtävä on aikanaan linjata, pitääkö varakkailla olla myös esimerkiksi oikeus lapsilisiin tai lainakorkojen verovähennyksiin, hän muistuttaa.
Hyvinvointiratkaisujen purkamisessa tai hinnoittelumallien luomisessa menee aina vuosia.
– Arvelen elämänkokemuksen perusteella, että ihan tähän lamaan nopeatkaan päätökset eivät ehdi vaikuttaa, Simpura sanoo.















Kommentit (63)
Nimimerkillä 5 tuntia sairaan pikkulapsen kanssa päivystyksessä väärää diagnoosia jonottanut.
Kyse on enemmän periaatteesta. Sen verran paljon veroja maksan että katson olevani oikeutettu myös palveluihin niiden vastineeksi.
Eiköhän tavoitteena tuossakin kommentissa ollut saada vakuutuksien myynti kasvuun.
Valittajat saavat äänensä aina paremmin kuuluviin, mutta uskallan väittää että suurimmalle osalle kansasta julkiset terveydenhuollon palvelut toimivat oikein hyvin.