Sampo Pankki: Työttömyys syvenee kaksi vuotta putkeen
Koko vuodelle Sampo Pankki ennustaa 5,5 prosentin kansantuotteen supistumista, kun edellisessä ennusteessa maaliskuussa arvio oli 3,5 prosenttia. Ensi vuonna talous yltää jo prosentin kasvuun. Tämän arvion pankki on pitänyt ennallaan.
Työttömyys lisääntyy jyrkästi kaksi vuotta peräkkäin. Ensi vuoden keskimääräisen työttömyysasteen pankki ennustaa nousevan 9,5 prosenttiin tämän vuoden 8,6 prosentista.
– Inflaatiosta ei tällä erää ole huolta. Kuluttajahinnat polkevat jokseenkin viime vuoden lukemissa ja ensi vuodellekin odotamme vain prosentin inflaatiota, Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila toteaa.
Ulkomaankaupassa sekä vienti että tuonti vähenevät tänä vuonna jyrkästi, mutta ensi vuonna kauppa voi Sampo Pankin mukaan jo hieman kasvaa.
Valtiontalouden velka kohoaa nopeasti, mutta ensi vuonnakin julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen jää alle 50 prosenttiin eli selvästi alemmaksi kuin euromaissa keskimäärin. Myös kotitalouksien velkaantumisaste pysyy siedettävällä tasolla, pankki arvioi.
– Elvytystoimet jättävät Suomenkin talouteen suuria haasteita tulevien vuosien julkiselle taloudelle. Alijäämien supistaminen johtaa selvästi nykyistä kireämpään finanssipolitiikkaan, joten paluuta viime vuosien kaltaiseen nopeaan talouskasvuun ei ole näköpiirissä, Uotila sanoo.














Kommentit (37)
Ennusteessa on myös sisäinen ristiriita: jos kerran työttömyys koko ajan lisääntyy, niin miten ihmeessä tuotanto muka voi kääntyä loppuvuodesta jo parempaan suuntaan?
Ilmeisesti nuo puheet tuotannon kääntymisestä parempaan suuntaan vuoden lopulla ovat sellaista pakkopullaa, joka "kuuluu" laittaa jokaiseen ennusteeseen mukaan, vaikka ennusteen laatija itsekin tietäisi että noin ei tule tapahtumaan.
Tuotanto kääntyy parempaan suuntaan kun lomautettuja kutsutaan töihin.
Työttömyys lisääntyy kun lomautettuja irtisanotaan.
Lomautettua ei lomautettuna lasketa työttömäksi mutta ei se tuotakaan mitään.
Yep,valtion ja kuntien hommissa ei tarvitse lamassa kärvistellä,vähän sama juttu kuin työttömänä sossun asiakkaana.
Lama ei asu virkamiehissä eikä sossueläteissä!
Yep,valtion ja kuntien hommissa ei tarvitse lamassa kärvistellä,vähän sama juttu kuin työttömänä sossun asiakkaana.
Lama ei asu virkamiehissä eikä sossueläteissä!
Nythän poliitikot hierovat veronkorotuksia jotta saadaan kaikki 700 000 virkamiestä elätettyä ja heidän palkkoja nostettua vähintään sen 30%