Töitä ei tarvitse ottaa vastaan yli kolmen tunnin päästä
Työttömille työnhakijoille suunnitellaan helpotuksia työn vastaanottamiseen. Työministeri Tarja Cronbergin (vihr.) asettama työryhmä on ehdottanut, että työmatkan kohtuuton pituus voisi olla pätevä syy kieltäytyä töistä.
Työryhmän mielestä kokopäivätyössä kohtuuttoman pitkäksi ajaksi laskettaisiin yli kolme tuntia ja osa-aika työssä yli kaksi tuntia. Työministeri Cronberg sanoi Ylen mukaan eduskunnan kyselytunnilla torstaina, että työttömän ei tarvitse jatkossa ottaa työtä vastaan koko työssäkäyntialueella, jos hänellä ei ole autoa.
Työryhmän ehdotusta tervehditään varmasti ilolla erityisesti syrjäseuduilla, missä moni on ollut vaikeuksissa työpaikan löydyttyä toiselta puolen lääniä. Jos työstä kieltäytymiselle ei ole päteviä perusteita, työtön joutuu karenssiin ja hän menettää etuuksiaan.
Työryhmä on myös ehdottanut, että nykyisistä kuntapohjaisista työssäkäyntialueista luovutaan vuoden 2010 alussa. Niiden sijaan työssäkäyntialue olisi 80 kilometrin säteelle työnhakijan kodista ulottuva alue.














Kommentit (87)
Mietin just kanssa että Suomessa on hyvin helppo asettautua asumaan niin ettei mitään työtä ole kolmen tunnin matkan päässä.