Tätä salataan: Työ tekee hulluksi

Vesa Moilanen / Lehtikuva
Tätä salataan: Työ tekee hulluksi
Puurratko pää sinisenä? Hellitä jo, ettei psyyke kuormitu liikaa.
Työuupuminen on usein mielenterveysongelmien taustalla. Mielen järkkymiseen voivat johtaa epäterve työyhteisö, huonosti organisoitu tai yksinkertaisesti liika työ. Etenkin suurissa yrityksissä epävarmuus pistää psyyken koetukselle, kertoo tuore selvitys.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
11.6.2009 13:12
Kommentit 57

Työelämän paineet ovat monien mielenterveysongelmien taustalla, todetaan mielenterveysjärjestöjen tekemässä kyselyssä. 

Kyselyyn vastanneista potilaista 55 prosenttia kertoi työuupumuksen vaikuttaneen sairastumiseen. 25 prosenttia sanoi kärsineensä työpaikkakiusaamisesta.

Ongelmia työpaikoilla tuottivat muun muassa epäterve työyhteisö, työn huono organisointi tai yksinkertaisesti liika työ. Suurissa, yli 500 hengen yrityksissä epävarmuus työn jatkumisesta aiheutti enemmän mielenterveysongelmia kuin pienissä yrityksissä.

Usein sairastuminen oli monen asian tulosta. Työn ohella mieltä kuormittavat yleensä henkilökohtaiset ongelmat.

Vaikka moni työikäinen kärsii mielenterveyden ongelmista, suomalainen haluaa usein salata ongelmansa työpaikallaan.

Työhön palaamista
voi helpottaa
 

Työhön palaamisen sairastuneet kokivat positiivisena.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sairastuneet sanoivat työyhteisön ottaneen heidät hyvin vastaan, mutta esimiesten tukea olisi kaivattu enemmän. Miltei puolet vastaajista olisi kaivannut sairausloman jälkeen työn uudelleen järjestelyjä, mutta niitä ei tehty.

Kyselyyn vastanneiden esimiesten ja lääkärien mukaan työhön paluuta auttaisivat helpottamaan esimerkiksi mahdollisuus työaikajoustoihin, toimenkuvan kevennykset sekä avoimet keskustelut työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon kanssa.

Sairausloman aikana olisi toivottu enemmän työtovereiden yhteydenpitoa. Enemmistö vastaajista toivoi, että työtoverit olisivat heihin yhteydessä myös poissaolonsa aikana.

Kyselyn teettivät Mielenterveyden keskusliitto ja Mielenterveysyhdistys Helmi. Siihen vastasi yli 400 erilaisista mielen sairauksista kärsivää henkilöä, yli 200 työterveyslääkäriä ja lähes 200 yritysten esimiestä. Kyselyyn vastanneista sairastuneista noin 70 prosenttia ilmoitti diagnoosinsa olevan skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai vakava masennus.

Lisää Aiheesta
UutinenSaako lomaltapaluu masentaa? (26.7.2010 06:00)
UutinenEsimies on yhä mies (25.8.2009 14:46)
UutinenTurha murehtia lamaa lomalla (19.6.2009 07:02)
UutinenKolmikymppiselle tämä lama on petos (14.6.2009 07:03)
UutinenMiksi it-väki mököttää? (11.6.2009 16:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (57)

Huono 0
Ei kai tämä mikään salaisuus ollut?
tavisinssi
Ei kai tämä mikään salaisuus ollut?

Hys! Älä kerro! Asumme protestanttisessa maassa! Tulevat vielä ovelle!
Max Weber, Protestanttinen Etiikka ja Kapitalismin Henki
Kaikii tietää asian jo. Ei ole uutinen. Toimitus voisi tehdä pienen kyselyn omassa porukassaan ja julkistaa vastaukset.
Itsohoito on irtisanoutuminen
Tein eilen 2 tuntia täysin turhaa ohjelmointia. Kaikki roskiin.

En tullut vielä hulluksi. Mutta eihän sitä kai itse huomaisikaan...
Juuri työnjohtaja kävi aukomassa päätään.Huomenna sitten onkin sairaslomapäivä.
E mitään uutta länsirintamalta,hyppäsin(potkittiin)siitä oravanpyörästä jo 90luvulla,onneksi nyt kaikki hyvin,säälittää vaan näiden Riistäjä-sika-porvari-verenimijöiden kuristusotteessa olevat ihmiset.
ehta hölmö
Tein eilen 2 tuntia täysin turhaa ohjelmointia. Kaikki roskiin.

Kuuluu asiaan. "Be prepared to throw one away."
Weqsu
Työn mielekkyyshän tunnetusti perustuu itsepetokseen...
Jorkka K
Otettiinko esille suomalaisen alkoholin kulutus?Suuri osa tekee töitä alkoholin vaikutuksen alaisena.Alkoholi on myös yksi suurimmista kuolemaan johtavaista syistä.
juoppokansa
Otettiinko esille suomalaisen alkoholin kulutus?Suuri osa tekee töitä alkoholin vaikutuksen alaisena.Alkoholi on myös yksi suurimmista kuolemaan johtavaista syistä.

Suurin kuolemaan johtava syy on syntyminen.
Realisti
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949