Raskaus säästää potkuilta

Marja Airio/Lehtikuva
Raskaus säästää potkuilta
Mainostoimiston jätti-ilmoitus siitä, että raskaus auttaa säilyttämään työpaikan, herättää kummastusta. Raskaana olevaa ei voi irtisanoa, mutta asiantuntijan mielestä kohtu ei ole naiselle etu työmarkkinoilla taantumassakaan. Lapsen hankkivaa ei pidä syyllistää, vaikka taloudessa menee kehnosti.
Maria Manner
8.6.2009 10:27
Kommentit 86

Mainostoimisto N2 julkaisi eilen sunnuntaina Helsingin Sanomissa koko sivun rekrytointi-ilmoituksen otsikolla ”Varmin tapa säilyttää työpaikka mainosalalla on hankkiutua raskaaksi”. Sen mukaan pääkaupunkiseudulla työssäkäyvistä naisista joka toinen ajattelee, että on hyväksyttävää hankkiutua raskaaksi työpaikan säilyttämiseksi.

Tasa-arvokoordinaattori Linnea Alho SAK:n edunvalvontaosastolta pitää ilmoitusta kyseenalaisena.

– Itselleni tuli mieleen, että tässä yritetään huumorin varjolla syyllistää naisia, jotka tekevät lapsia tässäkin tilanteessa. Varmaan on mahdollista, että jokunen näin tekee, mutta kyllä syyt perheen perustamiseen ovat yleensä jossain muualla.

Alho ei ole perehtynyt N2:n Taloustutkimuksella aiheesta teettämään tutkimukseen, mutta hän uskoo, että naiset tekevät lapsia yleensä muista syistä kuin pitääkseen työpaikkansa.

Pätkätyömarkkinoilla
laki ei auta

Lainsäädäntö on asiassa yksiselitteisen tiukka: raskaana olevaa ei saa irtisanoa.

– Lain mukaan raskaana tai vanhempain- tai hoitovapaalla olevan työsuhteen voi päättää ainoastaan siinä tapauksessa, että liiketoiminta loppuu kokonaan, Alho kertaa. Töihin palattua työntekijän saa irtisanoa vaikka samantien.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Alhon mukaan ongelmia tuottavat nykyään eniten määräaikaiset työsuhteet. Työpaikkahaastattelussa työnantajat ovat oppineet olemaan utelematta perheenperustamisaikeita.

– Sen sijaan on hyvin yleistä, että määräaikaista työsuhdetta ei jatketa, jos työntekijän raskaus tulee selville. Töitä ei yhtäkkiä enää olekaan, tai seuraavaa pätkää tarjotaan jollekin muulle. Tällaisista tulee paljon kyselyitä, Alho sanoo.

– Raskaus on kyllä aika tikusta revitty etu, jos sellaisesta halutaan puhua, hän huokaisee.

Se lainsäädäntö muuten suojelee potkuilta yhtä lailla miestä, jos tämä haluaa jäädä kotiin vanhempain- tai hoitovapaalle.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (86)

Huono 0
Kuvassahan on tyypillisen suomalaismiehen kaljamaha.
Katsoin juuri peiliin
Luen raskaana tätä tekstiä.
Olen Mies
raskaana kun saa potkut niin saa ainakin hyvät korvaukset oikeudessa....
fdfdfd
"Alho ei ole perehtynyt N2:n Taloustutkimuksella aiheesta teettämään tutkimukseen, mutta hän uskoo, että naiset tekevät lapsia yleensä muista syistä kuin pitääkseen työpaikkansa."

Heh tyypillistä mutuilua. En perehtynyt tutkimukseen, en ole perehtynyt muihinkaan tutkimuksiin, mutta USKON asian olevan näin.
Tarkkuutta
"Alho ei ole perehtynyt N2:n Taloustutkimuksella aiheesta teettämään tutkimukseen, mutta hän uskoo, että naiset tekevät lapsia yleensä muista syistä kuin pitääkseen työpaikkansa."

Heh tyypillistä mutuilua. En perehtynyt tutkimukseen, en ole perehtynyt muihinkaan tutkimuksiin, mutta USKON asian olevan näin.

Naistutkimuksen parissa tuo on hyvinkin yleisesti käytetty metodi.
Niinpä "tutkimustuloksetkin" ovat sitten mitä ovat
Mun puolesta joku vois olla raskaana mun puolesta. Raskaana olossa ei ole mitään hehkuttamista. Olisin mielelläni töissä ennemmin kuin raskaana ja fyysisesti romuna.
Pertikki
Kuvassahan on tyypillisen suomalaismiehen kaljamaha.

Kun vielä lisätään pakaroihin ja reisiin tuhti kerros selluliittia, niin saadaankin jo tyypillinen suomalaisnaisen vartalo!
Valitettava totuus
Tämä mainos oli uskomattoman törkeä, seksistinen ja stereotypiaa ruokkiva.
Kertoo paljon kyseisestä mainostoimistosta. Toivottavasti joku tekee kantelun mainonnan eettiseen neuvostoon.

Vaikka KAIKKI maailman naiset hankkiutuisivatkin raskaaksi pitääkseen työpaikkansa, kannattaisi miettiä mitä suomessa miesvaltaisella mainosalalla miehet tekevät sen eteen että oma paikka saadaan pidettyä.

Perustavat uuden toimiston?
Touché
No nyt jos raskaana oleva nainen saa pitää työpaikkansa, niin PITÄÄKÖ SIITÄKIN VALITTAA?

Tästä paljastuu hyvin, kuka siellä naisasialeirissä eniten mölyää: Ne, jotka eivät syystä tai toisesta ole kykeneviä parisuhteeseen ja/tai lasten saamiseen.

Syitähän voi sitten olla esimerkiksi frigiditeetti, lesbous, jopa pelkkä feministinen ajatusmaailma (yksikään oikea MIES ei siedä "tossun alla paras olla" - ajattelua).

Tietenkin syitä voi olla muitakin, kuten esimerkiksi tahaton lapsettomuus tai jopa yksinkertaisesti se, että on parisuhteessa kaappihomon tai täydellisen ihqun tuhkamunan kanssa. Näitähän nykyisin riittää - heitä, joita kiusataan armeijaassa ja jotka itkevät lehtien palstoilla tasa-arvon toteutumisen suurimpia esteitä olevan sen, ettei naisten ole pakko mennä armeijaan.

HEI HALOO - MIES ON MIES EIKÄ MIKÄÄN P*SKAHOUSU!
Ole mies, älä piipittävä hiiri
"Syyllistää naisia, jotka tekevät lapsia tässä taloustilanteessa"?! Lapsen kasvattamiseen menee 20 vuotta. Missä taloustilanteessa lapsia saa sitten tehdä? Lapsia tehdään silloin, kun se itse kullekin perheelle sopii. Lapset ovat sijoitus tulevaisuuteen. Niin ja lapsiperheet ovat parhaita kuluttajia, ruokaa on pakko ostaa ja joka vuosi vaatteita, suksia, polkupyöriä, luistimia jne. Ja sitä paitsi kyllä siihen hommaan tarvitaan vielä meitä miehiäkin, onneksi.
Neljän lapsen isä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Milano
Pilvistä, runsasta lumisadetta -3
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949