Lähes kaikki suomalaispomot joutuneet irtisanomaan

IS
Lähes kaikki suomalaispomot joutuneet irtisanomaan
Työskenteletkö kansainvälisessä yrityksessä ja koulutustaustasi on teknisellä alalla? Valitettavasti kuulut siihen johtajien joukkoon, jotka joutuvat suurimmalla todennäköisyydellä irtisanomaan alaisiaan. Tosin yhtä kurjaa on muillakin pomoilla: Suurin osa suomalaisjohtajista kun on joutunut uransa aikana irtisanomistilanteeseen, kertoo tuore tutkimus.
Taloussanomat
5.6.2009 14:55
Kommentit 20

MPS-konsulttiyhtiön teettämän tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisjohtajasta on joutunut uransa aikana antamaan potkuja. Useimmiten irtisanomistilanteeseen joutuu kansainvälisessä suuryrityksessä työskentelevä miesjohtaja, jolla on teknisen alan koulutus.

Irtisanomistilanne on potkut saavan lisäksi niiden antajalle vaikea paikka.

– Irtisanominen on raskasta esimiehelle ja sen voi toki tuoda esille, mutta kannattaa ehdottomasti muistaa, että vielä monin verroin raskaampi tilanne on sille, joka menettää työpaikkansa, MPS:n Kaj Richter sanoi Luottolista-lehdelle.

Irtisanomistilanteisiin olisi hyvä valmistautua hyvin etukäteen. Richterin mukaan potkuja ei voi antaa sähköpostilla tai tekstiviestillä, vaan keskustelu on tärkeintä. Irtisanotuille on tärkeää antaa tukea myös uutta työtä haettaessa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenPotkuja sataa kesken lomien (25.7.2009 06:01)
UutinenLukijat: Potkut eivät pelota (8.6.2009 14:49)
YrityksetMPS
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (20)

Huono 0
Tietyllä palkalla minäkin osaisin irtisanoa!
David
Huono 2
Jo viinapullon hinnalla Suomessa saa tpahtumaan aivan kauhiita!
Simple
Ai miten niin "joutuneet"?

Yleensä he kyllä ovat suorittaneet tuon operaation oikein mielellään. Innokkaimmat johtajat odottelevat jo sormet syyhyten sitä hetkeä, jolloin pääsevät toteuttamaan seuraavan irtisanomisaallon.
Karu totuus
Irtisanotuille on tärkeää antaa tukea myös uutta työtä haettaessa.

Heh, onko Taloussanomat muuttunut joksikin huumorilehdeksi? Uusi Pahkasika kenties?

Eihän irtisanotuille Suomessa mitään tukea anneta kuin siinä tapauksessa, jos irtisanottu sattuu itsekin olemaan joku johtaja. Silloin hyväveli-kerho pitää kyllä kaveristaan huolen. Muussa tapauksessa näytetään vain tylysti ovea ja homma on sillä selvä.
Näin siis käytännössä, juhlapuheet ovat asia erikseen
Meillä on ihan liikaa pomoja. Miksei organisaatioita kevennetä myös johtajaportaasta?
tyhmät
Huono 3
Siksi en halunnut tulla "pomoksi" ja orjaksi muille.
Hieman on sekoittunut totuus ja käytäntö. Totuus on se, kun esim tehtaasta tulee tinat niin vartija saattaa sinut pihalle ja olet sen jälkeen omillasi. Ei ne johtajat paljoa ex-työtekijöiden perään itke ja vilkuttele.
Kapitalisti
Huono 3
Voi itku!
Eu demokratiavaja ja legimiteetin puute ei ole leikin asia
Huono 7
Innokkaimmat johtajat odottelevat jo sormet syyhyten sitä hetkeä, jolloin pääsevät toteuttamaan seuraavan irtisanomisaallon.

Jep jep. Ja taustalla Katainen huutaa "fantastista, fantastista" kasvot innostuksesta hehkuen.

Samaan aikaan suurimpien sanomalehtien pääkirjoituksissa valitellaan kovaa työvoimapulaa, joka vaanii aivan nurkan takana. Ratkaisuksi ehdotetaan pikaisia toimenpiteitä ulkomaisen työvoiman maahantulon helpottamiseksi...
Tää on tätä
eräs pomo irtisanoi 4 henkilöa ja seuravalla viikolla otti uuden työntekijän kesätöihiin (oman pojan)
pjotr
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949