SAK: Potkuja mieluummin nuorille

Sari Poijärvi/Lehtikuva
SAK: Potkuja mieluummin nuorille
SAK on esitellyt ideoitaan suomalaisten työssäoloiän pidentämiseksi. Järjestön mukaan ikääntyneet työntekijät pitäisi suojata irtisanomisilta nykyistä paremmin. Nuoret ensin -potkujärjestys pitää saada viralliseksi, SAK ehdottaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
2.6.2009 13:58
Kommentit 218

Kevättalvella eläkeiän nostoaikeista syntyneen hallitusriidan jälkeen SAK lupasi laatia omat parannusesityksensä suomalaisten työurien pidentämiseksi. Nyt keskusjärjestö on saanut valmiiksi ensimmäiset mietelmänsä asiasta.

Valtaosa ehdotuksista on varsin ympäripyöreitä toivomuksia, mutta SAK tukisi varttunutta ay-jäsenistöään myös konkreettisilla lakimuutoksilla.

Irtisanomisjärjestystä koskevat säännöt ja suositukset pitäisi saada sitoviksi, jotta työnantajat potkisivat saneerauksissa pihalle mieluummin nuorimpia työntekijöitä.

Ensiksi palkatut irtisanotaan viimeiseksi -tyyppiset järjestelyt suojaavat erityisesti ikääntyneitä työntekijöitä, SAK:n esityslistassa sanotaan.

Tästä menettelytavasta on kuulemma saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Ruotsissa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


SAK:n mukaan ikääntyneitä työntekijöitä pitää uran viimeisinä vuosina suojella myös työmäärätavoitteita alentamalla ja työterveyshuoltoa parantamalla.

Näin heidät saadaan jaksamaan ahkeroimista vielä vuosi–pari nykyistä pitempään, keskusjärjestö uskoo.

Lisää Aiheesta
UutinenEläkeiän nosto Kataisen idea (14.3.2009 10:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (218)

Huono 0
Aika rasistinen kannanotto SAK:lta.
Tällaiset kommentit siis tosiaan kannustavat nuoria liittymään liittojen jäseniksi ... SAK kaivaa omaa hautaansa.

Tosi typerää, SAK !
Ampuvat nyt kyllä omaan polveensa
Oikea lähestyminen, kyllä lapsille ruokaa pöytään kantavat asuntovelalliset pitää potkia ensimmäisenä.

Tällä esityksellä SAK takuulla luo entistä vakuuttavamman kuvan nykyaikaisena järjestönä.
joppari
Nuorille ei töitä, ei sitten vanhoille eläkettä.
Huutolaiseksi
Jos tosissaan halutaan ihmisten olevan työssä pitempään, niin näinhän on pakko menetellä. Nuoret löytävät kyllä uuden työpaikan, mutta yli 45-vuotias irtisanottu on lopun ikäänsä työttömänä.

Esityksen olisi kuitenkin pitänyt tulla hallitukselta, ei SAK:lta, jos Jyrki boy & kumpp. olisivat vakavissaan eläkeiän nostamisesta.
Markku
Joten pidetään ne henkilöt tavalla kuin tavalla töissä, joista suurin osa ei jaksa tehdä töitään tai hakluaisi tehdä töitä 65-vuotiaaksi asti ja samalla annetaan nuorten joilla on tämänpäivän tietotaito mennä kortistoon tai potkitaan pois?

Jotenkin tuo kuulostaa... nurinkuriselta. Nuorethan ovat tulevaisuus. Eikö olis järkevämpää eläkejärjestelyillä siirtää halukkaat eläkkeelle?

Jos on pakko pitää ihmisiä töissä 65-vuotiaaksi asti, kun he haluaisivat eläkkeelle aikaisemmin ja heidät pidetään melkein väkisin... Se synnyttää v*tutusta joka pilaa työilmapiirin.

Ei SAK:ia näköjään kiinnosta ihmisen hyvinvointi, vaan halu siirtaa tulevia eläkemaksuja ja raadattaa työntekijät hautaan...
Ihmettelijä
Voitaisiinko poistaa myös verotus yli 50-vuotiailta, sekä etuosto-oikeus nuorten pakkohuutokauppa asuntoihin. Lähden mökille.
Jari 55v
SAK etsiköön uusia jäseniä vanhainkodeista.
kajauttaja
No niin.

Tässä sitä taas nähdään mitä tapahtuu kun Hakaniemenrannan mestarit laitettaisiin päättämään asioista. Onneksi se nuorisotyöttömyys ei ole nytkään kuin sen noin kolme kertaa suurempi kuin yleinen.

Mitäs siinä. Pistetään nuoret töihin aiemmin, työstä ulos myöhemmin, korkeammalla verotuksella köyhyysloukkuun ja laitetaan vielä huonompina aikoina sitten pellolekin.

"Ei se köyhyys ole niille nuorille mitään, oppivathan arvostamaan sitä vähääkin mitä heillä on"-mentaliteettiahan tämä on. Mielestäni täysin törkeä ehdotus ja huomaa tästäkin taas sen kenen etuja tässä maassa ajetaan. Ei kansalaisen vaan keski-ikäisen.
Opiskeleva, työssäkäyvä ja valveutunut 22:nen
Jos tosissaan halutaan ihmisten olevan työssä pitempään, niin näinhän on pakko menetellä. Nuoret löytävät kyllä uuden työpaikan, mutta yli 45-vuotias irtisanottu on lopun ikäänsä työttömänä.

ei välttämättä löydä ja kuitenkin olisi elätettävä perhe sekä pidettävä katto pään päällä. Työttömyys rasittaa suhdetta ja aiheuttaa avioeroja, joten syrjäytymiskierre on valmis. Ja joku nekin laskut maksaa.. Typerä idea, vanhukset sentään pääsevät eläkeputkeen.
ani
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 22 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
New York
Melko pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949