Suomalaisyhtiöt: Matkustuskielto Meksikoon!

Lehtikuva
Suomalaisyhtiöt: Matkustuskielto Meksikoon!
Matkapuhelinjätti Nokia on antanut henkilöstölleen kehotuksen välttää matkustamista Meksikoon tai pois sieltä. Myös konepajakonserni Wärtsilä ja moni muu suomalaisyhtiö seuraa tilannetta ja on kehottanut työntekijöitään välttämään matkustusta Meksikoon
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Tiia Kyynäräinen
27.4.2009 12:11 (päivitetty 15:57)
Kommentit 25

Nokia on tehnyt tänään päätöksen, jonka mukaan sen työntekijöiden pitää välttää matkustamista Meksikoon. Yhtiöllä on tuotantolaitos Meksikossa.


– Olemme ohjeistaneet, että matkustamista Meksikoon tai Meksikosta tulisi välttää ellei se ole liiketoiminnan kannalta välttämätöntä, sanoo Nokian viestintäpäällikkö Tapani Kaskinen.

08:44Osake
-0,27 %
11,11
-0,03
+0,18 %
27,67
+0,05
-1,51 %
8,50
-0,13
-0,88 %
26,91
-0,24

Hänen mukaansa Nokia seuraa viranomaisten ohjeistusta ja kehottaa myös työntekijöitään seuraamaan sitä.


Wärtsilän viestintäjohtajan Atte Palomäen mukaan Wärtsilän matkustuskielto on annettu toistaiseksi.

– Matkaorganisaatiomme tekee parhaillaan selvitystä, mitä matkoja Meksikoon on ollut suunnitteilla. Ohjeistus on annettu, että kaikki Meksikoon suuntautuvat matkat tulisi perua, Palomäki sanoo.

Wärtsilällä on Meksikossa lähinnä huoltotoimintaa. Palomäen mukaan yhtiö selvittää, onko maassa tällä hetkellä yhtiön työntekijöitä.

Lintuinfluenssan varalta Wärtsilä teki aikoinaan toimintaohjeet, jotka ovat perusmallina myös sikainfluenssan varalta. Palomäen mukaan Wärtsilän paljon matkustavien työntekijöiden käytössä on joka hetki toimivat puhelinlinjat toimintaohjeiden varalle.

– Huoltopuolella on paljon matkustamista myös kehitysmaihin ja maihin, joissa poliittiset olot ovat epävakaat. Siksi kiinnitämme matkustusturvallisuuteen erityistä huomiota. Usein matkustaville meillä on käytössä 24 tuntia toimivat puhelinyhteydet, josta työntekijät voivat varmistaa sillä hetkellä käytössä olevan toimintamallin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Wärtsilän tavoin myös konepajakonserni Metso on antanut henkilöstölleen kehotuksen välttää matkustamasta alueelle. Keskisuomalaisen mukaan Metso on luokitellut Meksikon korkean riskin alueeksi. Metsolla on tehdas Meksikossa. Lisäksi muun muassa Metson Mineralsin Yhdysvaltain yksikkö käy paljon kauppaa Meksikoon.

Suomalaisyritykset
varpaillaan

Sikainfluenssa aiheuttaa huolta myös muissa suomalaisyrityksissä. Varsinaisia matkustuskieltoja yhtiöissä ei välttämättä ole annettu, mutta influenssan etenemistä seurataan tarkasti.

Pakkausyhtiö Huhtamäestä kerrotaan, että yhtiö seuraa tilanteen etenemistä ja viranomaisten kehotuksia. Huhtamäellä on kaksi toimipistettä Meksikossa.

Myös metsäyhtiö UPM seuraa tarkasti influenssatilanteen kehittymistä sekä viranomaisten antamia ohjeita. UPM:n Raflatacilla on Mexicossa myyntikonttori ja leikkuuterminaali, joissa työskentelee noin kymmenen yhtiön omaa työntekijää.

Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön alainen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos seuraa sikainfluenssan etenemistä. Ulkoasiainministeriö on puolestaan kohottanut suomalaisia Meksikoon matkustavia välttämään joukkotilaisuuksia sekä välttämään kosketusta toisiin ihmisiin.

Lisää Aiheesta
UutinenSikainfluenssa pysäytti Meksikon (26.4.2009 09:58)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (25)

Huono 0
Vieläkö jossain yhtiöissä matkustellaankin?
Lama-Lauri
Huono 7
Eikö huoltoja voikaan tehdä läppärillä huoltokellarin uumenista?
Siis täh, eiks me ollakaan teknologian ihmemaa?
Huono 0
Wärtsilä sen tietää, ei vara venettä kaada.
Huono 6
Eikö huoltoja voikaan tehdä läppärillä huoltokellarin uumenista?

Voi tehdä, ensin jonkun on vaan käytävä laittamassa piuha kiinni laitteeseen.

Tämä on usein liian vaativa toimenpide paikallisille.
Possunuha ei ole iso riski ihan tilastollisesti. Meksikossa on lukuisia (yli 100 kpl) muita riskejä, jotka ovat suurempia. Tämä on hössötystä.
MX City
Huono 0
Ei välttämään vaan kieltämään koko henkilöstöä menemästä Meksikoon. En ottaisi sellaista riskiä !!
Huono 0
Eilen se oli vielä turvallinen!
Se nyt vaan on tyhmää olla matkustamatta?
Huono 1
No ei tää kato mitää onhan sitä räkätautia ollut ennenkin se sanoi isoisäkin velivainaalleen 1900 luvun alussa kun espanjan tauti tappoi 20miljoonaa ihmistä. Nykyisin verratuna tuohon vanhaan aikaan vaan pääsee lentokoneella siirtämään merten yli viruksia nopeammin kuin purje tai höyrylaivalla ennen vanhaan. Väkeä on myös enemmän taudeilla helpompi levitä tehokkaasti. Ihan vaan realistisesti hössöttämättä ajatellen
Muutama lantti mammonaa ja mielinmäärin tamifluta taskussa
Huono 2
Possunuha ei ole iso riski ihan tilastollisesti. Meksikossa on lukuisia (yli 100 kpl) muita riskejä, jotka ovat suurempia. Tämä on hössötystä.

20-40vuotiaat ovat kuolleet ja tarttuminen näyttää olevan herkkää. (tämä ei ole tavallinen)
näi on tosi
Kyllä joku suomalainen elintarvikekonserni ryhtyy pian tuomaan sianlihaa Meksikosta. Sitä kun saa sieltä nyt tosi halvalla, jolloin katetta jää poikkeuksellisen runsaasti!

Pakkausten päälle liimataan tietysti lappu, joka vakuuttaa tuotteen olevan kotimainen.
Ahneet bisnesmiehet rahastavat kohta tälläkin
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Milano
Pilvistä, ja poutaa 23
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949