Bloggari voi laulaa kaiken työpaikastaan
Joskus ottaa päähän kaikki työpaikalla. Silloin saavat kyytiä työtoverit, asiakkaat ja työ yleensäkin. Kommentointi ei välttämättä ole painokelpoista, mutta puuskahdus purkaa paineet.
Mutta mitä jos kiukuissaan bloggaisi tunnelmiaan? Koko maailma saisi tietää, kuinka mänttejä asiakkaat ovat, pomosta puhumattakaan.
Tämä voisi olla arkipäivää Suomessakin. Jo Ruotsissa on tavallista blogata työpaikastaan. Nimenomaan työpaikastaan eikä vain työpaikaltaan.
Ruotsalainen Hotellrevyn-lehti esittelee kolme bloggaajaa. He kirjoittavat blogeissaan työpaikastaan, sen ihmisistä ja asiakkaista. Kaikki kolme ovat palvelualalla töissä, kahdessa blogissa kerrotaan työpaikan nimi.
Gabriel Graner bloggaa tukholmalaisesta hotellista. Göteborgilaisen kahvilan työntekijät kertovat kahvilan elämästä. Nimetön bloggaaja kertoo asiakkaistaan ja paljastaa ruokaohjeita. Vai oliko se toisinpäin.
Granerille bloggaus on varaventtiili. Hän muistuttaa silti, että tuohtuneena tehtyä blogia ei kannata julkistaa. Samaa mieltä on lehden pääkirjoitus.
Lehden pääkirjoitus herättää myös kysymyksen lojaaliudesta. Kuinka lojaali työntekijän pitää olla työnantajaansa kohtaan. Voiko työnantaja edes kieltää työntekijää kirjoittamasta blogissaan työpaikastaan, ilman että se loukkaa sananvapautta.
Työpaikasta
saa kirjoittaa
PAM:n neuvottelupäällikkö, lakimies Annika Rönni-Sällinen tuntee kysymyksen. Asia on tullut jo esiin suomalaisenkin majoitus- ja ravitsemusalan piirissä.
– Kyselyitä on alkanut tulla. Ne liittyvät esimerkiksi Facebookissa työpaikasta kertomiseen. Mitään ongelmia tai riitoja ei vielä ole tullut tietoon. Mutta tämä on selvästi kasvava ilmiö, hän sanoo.
Rönni-Sällinen toteaa, että on vaikeaa vetää rajaa, miten työpaikan asioista voi kirjoittaa. Hän muistuttaa, että sinänsä työpaikalla tapahtuvat asiat eivät yleensä ole salassa pidettäviä asioita. Poikkeuksia toki on, alasta riippuen.
Työantaja ei voi kieltää työntekijää kirjoittamasta työpaikastaan. Anonyymi kirjoittaminen voi joskus tuntua vapaammalta.
– Varovainen pitää olla. Blogiin kirjoittamiseen pitää suhtautua lähes kuin lehteenkin kirjoittamiseen. Teksti on julkisesti luettavissa, hän sanoo.
Asiakkaiden arvioiminen ei ole kiellettyä eikä ole väärin kirjoittaa heistä. Työnantaja voi kuitenkin katsoa, että negatiivinen kirjoittaminen voi vaarantaa asiakassuhteen tai vahingoittaa liikkeen imagoa.
Rönni-Sällinen tarkentaa, että hotelli- ja ravintola-alalla on ollut kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan asiakkaista ei puhuta eikä heistä levitellä tietoja julkisesti.
Salaisuus vuotaa
verkkoon
Blogista voi lirahtaa ulos tietoja, joita työnantaja ei haluaisi syystä tai toisesta kertoa. Kyseessä voivat olla esimerkiksi liikesalaisuudet. Rönni-Sällinen myöntää, että periaatteessa tietojen vuotaminen on mahdollista, mutta aika harvoin rivityöntekijällä on edes pääsyä salaisuuksien ääreen.
– Työnantajalla on velvollisuus kertoa työntekijälle, jos asia kuuluu liikesalaisuuksiin. Mikä tahansa tieto ei voi kuulua niihin.
Rönni-Sällinen uskoo, että blogeista tullaan keskustelemaan, kun työpaikoista bloggaaminen lisääntyy.
– Meille tulee tarve sopia pelisäännöistä. Mistä kerrotaan ja mistä ei pitäisi kertoa. Ja kuinka pitkälle asioita voidaan kieltää.













