Miksi juuri minä? Anna perusteluja erotetulle

Jukka Ritola/Lehtikuva
Miksi juuri minä? Anna perusteluja erotetulle
Lomautetuksi tai irtisanotuksi joutunut ei riemuitse siitä, että muillakin menee huonosti. Psykologin mukaan irtisanotuksi joutuneet kaipaavat ennen kaikkea järkisyitä erottamiselleen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
12.3.2009 15:12
Kommentit 36

– Viesti tulee mutkan kautta, sähköpostissa, puhelimitse tai radiosta. Ihminen tarvitsee kuitenkin perustelut irtisanomiselle. Itse tieto ei riitä, vaan ihminen kaipaa järkisyitä, psykologi Pirkko Lahti sanoo Uuden insinööriliiton Uusi insinööri  -järjestölehdessä.

Lahden mukaan irtisanominen on aina henkilökohtainen kriisi. Irtisanottu miettii omaa osaamistaan ja kysyy itseltään, miksi juuri minä.

Irtisanottava kaipaakin työnantajan perusteluita irtisanomiselleen toipuakseen.

– Mikään ei ole loukkaavampaa kuin se, että ihmiselle sanotaan, sinut irtisanotaan. Perustelujen kuuleminen helpottaa asian setvimistä.

Muista
työtodistus!


Lahden mukaan epätoivon hetkinä pitäisi yrittää muistaa, että vain työpaikka on menetetty. Työkykyä tai osaamista ole irtisanottu.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Psykologi patistaa myös hakemaan työtodistuksen, vaikka mieli olisi täynnä vihaa ja häpeää.

– Varsinkaan nuoret eivät hae työtodistusta, koska jo työnantajan ajatteleminen suututtaa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (36)

Huono 0
Olipas aika mitään sanomaton artikkeli aiheesta josta löytyisi paljon sanottavaa!
nyrtsi
Hommat alkaa - hommat loppuu, niin maailma toimii.
Asenne ratkaisee
Huono 9
Irtisanottu laittomasti - se sisältää kaiken, hallinnon laatimaan organisaatioon soveltumaton.
Kiitämme sinua, oikeuslaitos, että keskellä tätä, surua, vihaa, epävarmuutta, tuskaa voimme hakea oikeuslaitokselta hyvitystä kokemallemme vääryydelle.

Kuulkaa, kun vaadimme oikeuksiamme ja auttakaa meitä ajattelemaan selkeästi ja rauhoita sielumme.

Elämä vie eteenpäin, siksi toivomme, että vaatimuksiemme varjossa tuntisimme helpotuksen sydämessä tänään ja joka päivä.

Ja kun katsomme tulevaisuuteen, auta meitä etsimään uusia suuntia ja mahdollisuuksia.

Totuus elää teoissa, ei ihmisissä.

Tuomitkaa väärintekijät ja määrätkää näille tuntuvat sakot sekä riittävät hyvitykset loukatuille, hyvitykset jotka kestävät valitukset myös korkeimmissa oikeusasteissa.

Ja vielä kiitos kaikesta muusta venymisestä...
YT sakot ja hyvitykset
Miksi perusteluja. Ite kukanenkin on oman luonteensa ja kykynsä töissä osoitanut. Jos kahdesta toinen pistetään kävelemään, niin ei kai kukaan työnantaja ole niin hölmö, että paremman työntekijän laittaa kävelemään ja huonomman jättää.
Kenkää saaneen kannattaisi mennä peilin eteen ja pohtia miksi näin kävi, vika ei nimittäin tällä kertaa ole pomossa. Työnantaja ei nimittäin voi olla potkuja antaessaan rehellinen ja kertoa miksi juuri sinä. Ei voi sanoa, että kun sulla on niin vaikea luonne, olet niin hidas, et ole riittävän ammattitaitoinen, et ole kiinnostunut hommistasi jne.
Aatteleppa ite
mikään ei ole ikuista, onneksi.
hujje
Eivät kaipaa järkisyitä eikä niitä voi edes antaa ilman, että työnantaja joutuisi siitä poseen.

Sairas on systeemi ja persiilleen kirjotettu juttu.
Hölmö juttu
Kokoomus - tarviiko muuta sanoa
Niih
SDP - tarviiko muuta sanoa
Juuh
Huono 3
Mutta en mä näitä hommia lopeta
Joo'o
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949