Työnhakijoiden tietoja vääriin käsiin Monsterista

Matias Mäki
Työnhakijoiden tietoja vääriin käsiin Monsterista
Työpaikkasivusto Monster kertoo joutuneensa jälleen tietomurron kohteeksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
26.1.2009 16:45
Kommentit 19

Monsterin perjantaisen ilmoituksen mukaan yhtiön tietokantaan on tunkeuduttu ja tietoihin, kuten käyttäjätilin id, salasana, sähköpostiosoite, nimitieto, puhelinnumero ja maantieteellinen aluedata, onnistuttiin pääsemään käsiksi.

Monster on julkaissut yksityisyydestä vastaavan Patrick Manzon kirjoittaman varoituksen myös suomeksi. Monster korostaa, ettei se kerää – eivätkä tiedot näin ollen sisällä – sellaisia tietoja kuin henkilötunnus tai tilinumero. Tunkeutumisen kohteena olevat tiedot eivät myöskään sisällä ansioluettelon sisältämiä tietoja.

– Välittömästi tunkeutumisen havaittuaan, Monster aloitti tutkimukset ja korjaukset. Monster seuraa jatkuvasti tietokantamme tietojen luvatonta käyttöä ja tähän mennessä emme ole havainneet tietojen väärinkäytöksiä, Manzo huomauttaa.

Ei tietoa suomalaisista
uhreista

Yhtiö jätti sanomatta, kuinka monen käyttäjän tiedot ovat vaarantuneet tai kuinka kauan tietomurto pysyi siltä piilossa.

Monsterin Suomen toimitusjohtaja Olli-Pekka Mollberg kertoo It-viikolle, ettei heillä ole vielä mitään tietoa, koskettaako murto suomalaisia asiakkaita.

– Meillä ei ole tällä hetkellä vielä mitään tietoa niistä maista, joihin murto on kohdistunut, Mollberg toteaa. Hänen mukaansa yksikään suomalainen asiakas ei ole ottanut vielä yhteyttä tietojen väärinkäytön vuoksi.

– Mitään ei ole todistettavasti vielä tapahtunut Suomessa tai koko Euroopassakaan.

Varo
huijausta

Kerättyjä tietoja voitaisiin käyttää vaikkapa Monsterin nimissä tehtävissä sähköpostihuijauksissa. Siksi yhtiö muistuttaa, ettei se lähetä pyytämättä sellaista sähköpostia, jossa vastaanottajaa vaadittaisiin esimerkiksi vahvistamaan käyttäjätunnus tai salasana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tietomurron vuoksi Monster pyytää lähiaikoina käyttäjiä vaihtamaan salasanansa heidän kirjautuessaan käyttäjätililleen.

Monster on ollut ennenkin tietomurtojen kohteena, merkittävän sellaisen tapahtuessa elokuussa 2007.

Lisää Aiheesta
UutinenMonster antaa potkuja (19.5.2009 18:07)
UutinenEtuovi aloittaa yt-neuvottelut (20.4.2009 08:47)
UutinenAlma Median vuosi sujui hyvin (13.2.2008 10:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Tämän verran työnvuokraus- ja rekrytointifirmat arvostavat orjiaan.
M.O.T.
Onneksi kukaan ei tiedä, kuinka paljon valtion ja kuntien tietojärjestelmistä vuotaa solkenaan tietoa rikollisiin käsiin. Poliisin tietokannat ovat malliesimerkkiä. Sieltä saa tietoja hyvään hintaan ja niitä vuodetaan jopa mediaan ja kirjoitellaan wikipediaan.
Poliisi on se oikea atk-monsteri
"tähän mennessä emme ole havainneet tietojen väärinkäytöksiä, Manzo huomauttaa"

Mistä herra Monsteri voisi havaita miten rosvot ovat käyttäneet tietoja ja missä. Eivät rosvot tule teitä kiittämään huonosta tietosuojasta. Kyllä sen uhri ensimmäisenä havaitsee eikä välttämättä tiedä, että tiedot tulevat monsterinmurrosta.

Onneksi pankkitiedot eivät ole samassa kansiossa.
no pienihän tämä murto nyt oli vaan niin, pienempi kuin aikaisemmin
Peruspuolustelut.

Kiva homma ettei tullut Monsterilta mitään tietoa tästä. Saa sitten verkkolehdistä lukea että tälläistä on tapahtunut. Olis voinut lähettää sähköpostia. Jäi mulla viimeiseksi visiitiksi kyseisellä sivustolla. Saakohan sieltä jotenkin omat tiedot pois?
Kivakiva
Tämän verran työnvuokraus- ja rekrytointifirmat arvostavat orjiaan.

Ja tämän verran ihmiset ymmärtävät, että Monster on hakupalvelu eikä rekrytointifirma.
*
Huono 3
Joo,työnhakupalvelu, jolta valuu työnhakijoiden tiedot ulos.
työnhakija
Huono 0
Onneksi kukaan ei tiedä, kuinka paljon valtion ja kuntien tietojärjestelmistä vuotaa solkenaan tietoa rikollisiin käsiin. Poliisin tietokannat ovat malliesimerkkiä. Sieltä saa tietoja hyvään hintaan ja niitä vuodetaan jopa mediaan ja kirjoitellaan wikipediaan.

Aika rankkoja väitteitä. Olisi kiva tietää hieman faktojakin tuosta. Vähän on vaikea uskoa, että Suomen poliisi alkaisi tietoja myydä... Mutta taisivat kyllä Britannian (olikohan vero-)viranomaiset tässä taannoin kunnostautua oikein reippaasti - veijarit kun siirtelivät isoja henkilörekistereitä CD-ROMeilla, postitse. No nehän tietysti katosivat matkalla.
Ja olen kuullut tuolla itänaapurissa avoimesti myytävän toreilla esim. teleoperattoreiden tietokantoja CD:illä.
Esko Mulder
Huono 3
Tämä nyt tulee varmasti kauheana pilvilinnat murskaavana paljastuksena, mutta poliisitkin ovat ihan vaan ihmisiä.
Jeps
Huono 0
Mistä herra Monsteri voisi havaita miten rosvot ovat käyttäneet tietoja ja missä.

Miten niitä Monsterin tietoja sitten voisi väärinkäyttää? Siis nimeä, puhelinnumeroa ja sähköpostiosoitetta?
Konsultti
Huono 1
Asiaa täytyy epäillä tarkemmin, sillä siitä on juuri kysymys.
Epäileväinen
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949