Yli 37 000 on jo saanut yt-kutsun
Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat joutuneet perustellusti pelkäämään työpaikkansa puolesta tänä vuonna.
Maanantaihin mennessä yt-neuvottelujen alaista henkilöstöä oli SAK:n tilaston mukaan kertynyt tämän vuoden aikana yli 37 000. Sen jälkeen satoja työntekijöitä koskevista yt-neuvotteluista ovat ilmoittaneet jo Orion ja Rocla.
SAK kerää julkisuudessa olleiden tietojen perusteella tilastonsa henkilöstömääristä, joita yt-neuvottelut koskevat, yritysten vähennystarpeista ja irtisanotuista.
Tämän vuoden aikana yritykset ovat kertoneet noin 12 000 työpaikan vähennystarpeesta. Yt-neuvottelujen tuloksena irtisanottuja oli maanantaihin mennessä kertynyt 5 500.
Yt-neuvotteluista
yli puolet syksyllä
Yt-tahti on kiihtynyt selvästi kesän jälkeen. Yli puolesta tämän vuoden noin 200 yt-neuvottelusta on kerrottu elo–marraskuussa. Kolme neljäsosaa yt-neuvottelujen alaisesta henkilöstöstä on saanut tiedon neuvotteluista syksyn aikana.
Yt-neuvottelujen alainen henkilöstömäärä, yritysten vähennystarve ja irtisanottujen määrä ovat kaikki jo nyt suurempia kuin koko viime vuonna. Vuosien 2006 ja 2005 lukuihin on vielä vähän matkaa, mutta aikaakin on vielä jäljellä yli kuukausi.
SAK:n ekonomistin Olli Kosken mukaan väkeä on irtisanottu paljon myös hyvinä aikoina, mutta tilanne on nyt työntekijän kannalta karumpi. Silloin oli niin hyvä työllisyystilanne, että uuden työpaikan sai varsin helposti.
– Noina vuosina nettomuutos oli positiivinen. Työllisten määrä nousi ja työpaikkoja syntyi enemmän kuin tuhoutui.
Keskiviikkona julkaistun tilaston mukaan avointen työpaikkojen määrä väheni vuoden kolmannella neljänneksellä 14 prosenttia.
Lomautukset
nyt suositumpia
Yritykset näyttävät nyt mieluummin lomauttavan kuin irtisanovan väkeä. Esimerkiksi marraskuussa yritykset ovat ilmoittaneet neuvottelevansa noin 5 000 työntekijän lomauttamisesta. Tosin osa yrityksistä pitää mahdollisena myös irtisanomisia.
Yt-neuvotteluista marraskuussa ilmoittaneissa yrityksissä henkilöstön vähennystarvetta on lähes 1 400 työpaikan verran.
– Selvästi lomautuksia käytetään nyt ensin. Irtisanomiset, vaikka niitäkin on pari isompaa ollut, eivät ole lisääntyneet niin paljon, Olli Koski sanoo.
Koski uskoo, että epävarmuus taantuman laajuudesta saa yritykset varovaisiksi.
– Mieluummin lomautetaan kuin irtisanotaan, koska tiedetään, että pitkällä aikavälillä työvoiman tarjonta kääntyy ikärakenteesta johtuen.
Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen on samaa mieltä. Hän kertoo kuulleensa yritysjohtajilta, että nuorista ja osaavista on pulaa. Monissa yrityksissä pelätään sitä, että eläkkeelle jääville ammattilaisille ei löydy korvaajia.
Sorjonen uskoo, että epävarmuus talouden suunnasta saa yritykset ensin lomauttamaan.
– Pidemmän päälle, jos näkymät näyttävät oikein heikoilta, sitten työvoimaa vähennetään pysyvästi.
Sorjosen mukaan työttömyyden kasvu näyttää nyt todennäköisemmältä kuin vielä kuukausi sitten.
Pitkällä pakkolomalla
olijat ovat väliinputoajia
Reagointia lomautusaaltoon pohditaan Kosken mukaan nyt työvoimahallinnossa. Pitkäksi aikaa lomautettaville olisi hänen mielestään syytä tarjota esimerkiksi koulutusta tai ammattitaidon ylläpitämistä.
Työvoima- ja koulutuspoliittinen asiantuntija Saana Siekkinen SAK:sta pelkää, että vaikkapa vuodeksi lomautetut jäävät väliinputoajiksi. Joskus voi käydä niin, lomautus johtaa lopulta irtisanomiseen.
– Pitäisi varmaan miettiä esimerkiksi muutosturvan toimintamallia eli voisiko sitä laajentaa koskemaan myös lomautettuja.
Siekkinen painottaa, ettei tarvetta toimiin ole, jos lomautus on lyhytaikainen.





















Kommentit (64)
Laman se nyt teki.
Sinne vaan kaikki lomautetut kursseille pitkäaikaispinnareiden pariin oppimaan miten haetaan työtä, miten kehitän emootioitani savinukkejen kautta, miten tervehdin ja miten syön itse ruokani.
Joku raja! Nuo lomautetut ovat oikeasti työnhaluista väkeä, jota ei tarvitse rangaista mistään.
Silloin voi rauhassa löhöillä tai mennä töihin.
Ihmistyöltähän pitää poistaa verotus.
.
Erikoisen työahneille ihmisille varataan päivästä 25 tuntia työntekoon. Heillähän ei elämässään muuta ideaa olekaan kuin orjatyön teko.
Pienyritykset eivät käy YT-neuvotteluja....
Toivottavasti tämän idean kannattajat ymmärtävät nyt hävetä puheitaan...