Katso kuinka paljon pomosi tienaa

Taloussanomat
Katso kuinka paljon pomosi tienaa
Päällikkönainen jää yhä palkkakakkokseksi. Erot samasta työstä voivat olla jopa yli tuhat euroa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
22.10.2008 09:49
Kommentit 8

Tilastokeskuksen syyskuussa julkistaman palkkaselvityksen perusteella pomotasolla miespuolinen johtaja tienasi joillakin yksityisillä aloilla viime vuonna jopa 30 prosenttia enemmän kuin saman alan naisjohtaja. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat keskiviikkona lehdessään.

Noin 30 prosentin palkkaeroja selvityksen mukaan on miesten ja naisten välillä muun muassa talous- sekä hallintojohtajan, asiantuntijajohtajan, apulaislääkärin, arvopaperi- ja valuuttakauppiaan tai pienyritysten johtajan tehtävässä.

Kaupan alan pienyritysten miespuoliset johtajat tienasivat  jopa 48 prosenttia enemmän kuin naiset. Lääkäreillä sukupuolien välinen palkkaero näytti kapenevan vastuun ja palkan kasvaessa.

Iltasanomat kertoo, että esimerkiksi naispuolinen viestintäjohtaja ansaitsi 2007 selvityksen mukaan 4 666 euroa, ja miespuolinen viestintäjohtaja tienasi nelisensataa euroa enemmän.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Teknologiateollisuus ry:n viestintäjohtaja Tarja Virmala kommentoi lukua vähän alhaiseksi. Hän heittäisi lukuihin lisää useamman sata euroa.

–  Yleensä miehet uskaltavat myös pyytää enemmän palkkaa kuin naiset, Virmala sanoo Ilta-Sanomissa.

Tonnin palkkaero samasta samasta työstä on paljon
Näillä aloilla miehet tienaavat yli tonnin enemmän kuukaudessa kuin naiset
Keskiansio/kuukausi, euroa Naiset Miehet Palkkaero
Asiantuntijajohtajat 5361 6867 1506
Yritysjohtajat 5345 6543 1198
Talousjohtajat 4427 5866 1439
Hallintojohtajat 4427 5866 1439
Arvopaperi- ja valuuttakauppiaat 3857 4977 1120
Apulaislääkärit 3830 5042 1212
Kaupan alan pienyritysten johtajat 3373 4982 1609
Lähde: Tilastokeskus

Lisää Aiheesta
UutinenPalkkajuhlat ovat ohi (20.10.2008 06:01)
UutinenIso palkka ei olekaan sen arvoista (15.10.2008 12:57)
UutinenPalkka-ale iskee kohta kukkaroosi (16.10.2008 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (8)

Huono 0
Ja taas tirkistellään paljonko pomo tienaa.. huoh hhooh
korva
Huono 7
Pienpalkkaisten seuraaminen ei kuulu minulle.Varsinkin,kun heidän palkkaansa ollaan alentamassa 20 % yhtiön toiminnan turvaamiseksi.Jatkuvuuden varmistaa vain ammattihenkilöiden asema,ei moniosaajat.
Hoikkapoika
Olisi kiva korjata tuo bruttopalkka nettopalkaksi ml. yhteiskunnan ansiosidonnaiset tuet ja tulonsiirrot, vaikkapa päivähoitomaksut.

Ja jotta olisi realismia, olis hyvä laittaa jokunen tulosidonnainen sakkokin vertailulaskelmaan.

Ja sitten verrata niitä keskenään tai vaikkapa pienituloisen ansioihin.

Hämmästys olisi suuri. Vaan tuskin kukaan kehtaa julkaista tilastoa, joka näyttää että ns. suurituloinen onkin aika pienituloinen. Ei oikeasti kannata paljonkaan opiskella tai muuten tsempata.

Perusduunari muutamalla pimeällä keikalla ansitsee paremmin kuin isokin johtaja.
Hohhoijaa
Huono 5
HETKINEN.. olin varma että tämä on AriK:n artikkeli ?!?!
LOL
Huono 6
Yritysjohtajat 5345 6543

Koskeeko tämä myös pörssiyritysjohtoa esim Nokiaa ja Fortumia???
fgffgfg
Huono 2
Mitenköhän tuo otsikko liitty tuohon juttuun? Ehkä niin, että molemmissa puhutaan ansioista.
Huijattu
Huono 3
Kylla noi liksat on perseesta seksista riippumatta. Jotta palkka olisi kannustava pitaisi se tuplaantua aina seuraavalle portaalle siirryttaessa.

Ps. Apulaislaakareista muuten nakee sen minka nakee elavassa elamassa muutenkin: Naiset on laiskempia tekemaan toita. Apulaislaakarin palkka on sentilleen sama kaikille, erot tulee siita kuka (vapaaehtoisesti) paivystaa enemman.
Taasnaita
Huono 2
aika pieniltä nää johtajien palkat vaikuttaa,,,
muurame
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949