Työelämä ajaa unettomuuteen

Kirsi Salovaara/Taloussanomat
Työelämä ajaa unettomuuteen
Nukkumisesta tingitään, jotta ehditään harrastaa.
Joka kolmas suomalainen kärsii unettomuudesta. Tutkija puhuisi jo kansantaudista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
20.10.2008 09:02
Kommentit 3

Kansanterveyslaitoksen akatemiatutkijan Timo Partosen mukaan suomalaisten unihäiriöistä voidaan jo puhua kansantautina. 

– Suurelta osin kyse on työelämästä ja siinä tapahtuneista muutoksista. Työajat ovat entistä epäsäännöllisempiä ja työpäivät voivat olla pitkiä. Mitä enemmän on työtunteja, sitä helpommin nukkumisesta nipistetään aikaa vapaa-ajan harrastuksiin, Partonen kuvailee tilannetta Helsingin Sanomille.

Joka kolmas aikuinen kärsii unettomuudesta, lähinnä katkonaisesta yöunesta, vähintään kolme kertaa viikossa. Unettomuus heikentää terveyttä: ehdyttää voimavaroja, heikentää muistia, altistaa masennukselle ja päihteiden käytölle.

– Jatkuva univaje rasittaa sydäntä ja verenkiertoelimistöä. Se johtaa myös korkeisiin sokeriarvoihin ja lihottaa, Partonen sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenAamuvirkkujen valta murenee (3.11.2008 07:02)
UutinenSuurin osa unilääkkeistä on turhia (27.8.2008 21:51)
UutinenTyöväen univaje kasvaa (15.2.2008 11:09)
UutinenNukkumalla saa lisää työtehoa (15.12.2007 15:38)
Lehtiarkistosta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Älkää murehtiko, nostakaa veroja että saatte jatkaa "työtänne" , te "säätyläiset".
Huono 1
Minua ainakin nukuttaa sitä enemmän, mitä enmmän teen töitä. Nykyään rajaoitan työntekoni jo 25 tuntiin vuorokaudessa.
Päänuppi jyllää sensijaan koko ajan, nukkuessakin.
TYÖN ORJAT, käykää nukkumaan
Huono 2
Minun työantaja on kokoajan vaan lisännyt yötyön määrää talossa ja työntekijät sairastavat kokoajan enemmän ja sitten pomot ihmettelevät mistä se johtuu kun porukka ei jaksa.Vuorotyön lisääminen on tietoinen valinta ja siitä aiheutuvat haitat myös joten niitä haittoja on vielä vähemmän kuin vuorotyöstä saatu taloudellinen hyöty niin ihmiset voi uhrata huoletta.
Unikeko
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:17Kiinalaisia lakeja ja tulkintoja
06:09Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan
06:09Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
06:05Muhkean muovinen Nissan Juke
06:01Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki?
26.5.Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
26.5.IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
26.5.Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
26.5.HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
26.5.Kevään epämukavin pikku-Fiat
26.5.Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
26.5.Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
26.5.Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949