Professori: Eläkeuudistus petti odotukset
Eläkeuudistus ei ole pidentänyt työuria, vaan päinvastoin laskenut eläköitymisikää. Helsingin yliopiston professori Roope Uusitalon mukaan syitä on pääosin kolme: laskutapa, 65 vuoden vanhuuseläkeikärajasta luopuminen ja taloudellisten kannusteiden puute. Tulevaisuudessa tilanne voi kuitenkin olla toinen.
![]()
Tutkija: Ihmisoikeustilanne kuin 1930-luvulta Kreikassa
Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon saanut Euroopan unioni on herännyt ihmisoikeustilanteensa kärjistymiseen hitaasti. Tutkijan mukaan taloudellinen talouskriisi uhkaa jo kaikkien jäsenmaisen kansalaisten poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia. Pahin tilanne on Kreikassa, jonka ihmisoikeustilanne muistuttaa asiantuntijan mukaan 1930-lukua.
![]()
Uutisotsikot
Taloussanomat - Uutiset
Hae yritystäYritystietopalvelu
Poiminnat
Kommentoiduimmat nyt
Haluatko yrittäjäksi?














