Minä löysäilen, sinä maksat verot
Heini Karjanmaa
Lyhyempi työviikko ja enemmän vapaa-aikaa. Voisihan sitä tulla toimeen vähemmälläkin rahalla. Viime aikoina moni ihminen on tehnyt elämässään päätöksen, että vähemmän voikin olla enemmän. Kuinka päätös vaikuttaa Suomen talouteen ja työelämään?
1.9.2012 06:01
545
Downshiftaus eli elämän leppoistaminen kertoo laajemmasta muutoksesta suhtautumisessa työhön. Leppoistamisella on kuitenkin hintalappu, johon nykyisellä hyvinvointivaltiolla ei ole varaa.
Suomi velkaantuu jatkuvasti rahoittaakseen hyvinvointivaltion kustannuksia. Velka otetaan laskemalla tulevan talouskasvun ja verotulojen varaan.
Tampereen yliopiston taloustieteen professori Hannu Laurila kokee, että muutoksen taustalla on myös hyvinvointivaltion periaatteita koskevan yhteiskuntasopimuksen järkkyminen.
– Usko hyvinvointivaltion kykyyn huolehtia kansalaisistaan murenee koko ajan. Se ruokkii tällaisia ilmiöitä, Laurila sanoo.
– Lyhyellä tähtäimellä downshiftaus voi vaarantaa kasvun varaan tehdyt rakennelmat, kuten verotulojen kasvulle rakennetun julkisen talouden ja pankkijärjestelmän, joka perustuu vakuusarvojen nousulle, hän arvioi.
”Hyvinvointiyhteiskunta oman
aikansa tuote”
Kansantaloustieteilijä Laurilan mukaan etenkin eurokriisin hoito on vähentänyt kansalaisten veronmaksuhaluja. Poliitikkojen perustelut verotuksen välillisistä hyödyistä jäävät hämäriksi. Euroalueelle laajennetun hyvinvointivaltion kassan lihotus ei kiinnosta, jos siitä ei itse hyödy.
– Kansalaisilta verotetaan yhä enemmän niin, että hyöty luiskahtaa pois suomalaisilta. En ole politiikan tutkija, mutta minä näen sen vaarallisena, Laurila sanoo.
Hän povaa suomalaisten hyvinvointivaltiouskolle yhä synkempää tulevaisuutta, kun kuntauudistuksen ja kuntien valtionosuuksien leikkausten vaikutukset alkavat näkyä käytännössä.
Laurila kuitenkin muistuttaa, että erilaiset järjestelmät elävät kansalaisten muuttuvien arvojen mukana. Samaa sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Matti Pohjola.
– Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on oman aikansa luoma järjestelmä. Jos yhteiskunta on tarpeeksi varakas, niin aina voi miettiä muunkinlaisia malleja, Pohjola sanoo.
Y-sukupolvi ei halua
painaa hiki hatussa
Ilmiönä leppoistaminen liittyy siihen, että työelämään on astunut 80-luvulla syntyneiden sukupolvi. Heille työ ei ole itseisarvo. He haluavat työnantajalta samaa joustoa, jota heiltä on vaadittu koko työuran ajan.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
– Meillä kasvaa sukupolvi, jonka elämänarvot ovat hieman erilaiset. Tämä on merkittävä muutos työhön liittyvissä arvoissa, vaikka leppoistaminen itsessään ei kasvaisi kovin isoksi ilmiöksi, Helsingin yliopiston kulutus- ja nuorisotutkija Minna Autio selittää.
– Jossain vaiheessa leppoistaminen voi saada jalansijaa ihmisten mielissä ja rakentua osaksi yleistä ajattelutapaa. 1980-luvulla ympäristöajattelulle naureskeltiin, mutta nyt kestävä kehitys mainitaan lähes jokaisen yrityksen verkkosivuilla. Tästä voi aivan hyvin tulla valtavirran ajattelutapa 20 vuodessa, hän jatkaa.
Samaan aikaan sosiaaliset paineet ovat heltyneet. Vähempään tyytyminen, lyhemmän työpäivän tekeminen ja ylijääneen ajan täyttäminen esimerkiksi matkustelulla muuttuu koko ajan sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi.
– Etenkin keskiluokkaisen ja hyvin toimeentulevan ihmisten kohdalla leppoistamista tulee ajatella myös kulutuskritiikin kautta. He eivät välttämättä edes halua vastaanottaa työpaikkoja, vaan tehdä riittävästi töitä, että voivat reppureissata välillä esimerkiksi Intiassa, Autio sanoo.
Y-sukupolvelle työpaikan tai koko työuran vaihtaminen on huomattavasti tavallisempaa kuin heidän vanhemmilleen. Siinä välissä voi aivan hyvin pitää vaikkapa kolmen kuukauden Thaimaan-sapatin.
Suomalaisilla on myös yhä enemmän varaa ottaa aikaa itselleen. Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien yhteenlaskettu varallisuus on kasvanut huomattavasti inflaatiota nopeammin.
– Vauraus tuo valinnanvapautta. Eihän tässä ole sen kummemmasta muutoksesta kyse, Matti Pohjola toteaa.
