Ikuinen laihduttaja – tämä keino auttaa!
Ikuinen laihduttaja ei ehkä hyödykään tiukasta syömisen kontrolloimisesta. Näin kertoo Itä-Suomen yliopiston tiedote.Tarvitaankin aivan toisenlainen asenne! Psykologisen joustavuuden harjoittelusta olisi yliopiston tiedotteen mukaan eniten apua.
Sen osoitti painonhallintaa kuluttajien näkökulmasta tarkastellut KULUMA-hanke. Tekesin rahoittamassa kaksivuotisessa Kuluttajat painonhallinnan markkinoilla (KULUMA) -hankkeessa yhdistettiin laajalti eri osaamisaloja.
Monet, varsinkin useasti laihduttaneet kuluttajat sanoivat pyrkivänsä pudottamaan painoaan katsomalla tarkkaan, mitä ja paljonko syövät. Pysyviä tuloksia ei silti yleensä saatu. Tutkijoiden mukaan voikin kysyä, voiko kontrollointipyrkimys pikemminkin estää kuin edistää painonhallinnan onnistumista. Syömisen, juomisen ja painon kontrollointi saattaa jättää huomiotta muut painoon vaikuttavat tekijät, kuten säännöllisen elämänrytmin, levon ja liikunnan.
Useasti laihduttaneilla esimerkiksi stressi, kiire ja mieliala, herkuttelunhalu sekä houkuttelevat tilanteet vaikeuttivat painonhallintaa enemmän kuin muilla. Myös perintötekijät voivat vaikuttaa.
Onnistumisen kannalta olennaiselta näyttää, että kuluttaja kokee painonhallinnan laaja-alaisesti omaan elämään ja hyvinvointiin vaikuttavaksi ja löytää siten henkilökohtaisia motiiveja painonhallinnalle.
Monelle terveys, kyky olla aktiivinen, parempi itseluottamus ja mieliala, ulkonäkö sekä koko perheen hyvinvointi ovat keskeisiä motivoivia tekijöitä.
Näin onnistut!
Ravitsemustieto on tarpeellista ja kiinnostaa monia. Elintapamuutosten aikaan saamiseksi riittää kuitenkin harvoin pelkkä tieto. Moni voisi hyötyä laajemmasta näkökulmasta, jossa myös kehitetään psykologista joustavuutta eli lisätään rohkeutta rikkoa rajoja ja aikaisempia tapoja. Psykologisen joustavuuden lisäämisellä voidaan edistää sellaista elämää, jota pidetään hyvänä ja arvokkaana.
Jos painonhallinnalla on vaikutusta yksilön arvokkaana pitämiin asioihin, hänen on helpompi motivoitua myös painon pudotukseen tähtääviin elämäntapamuutoksiin ja toteuttaa niitä.
Psykologista joustavuutta voidaan harjoitella hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmin. Hankkeessa toteutetussa pilottitutkimuksessa vertailtiin perinteistä ja HOT-menetelmää hyödyntävää ravitsemusneuvontaa verkossa.
Pilotin tulokset olivat kannustavia ja antoivat viitteitä siitä, että psykologiseen verkko-ohjelmaan osallistuminen voi lisätä muutoshalukkuutta.














