Tässä on syy, miksi nelikymppinen nainen ei halua lapsia
Tilastokeskuksen mukaan joka viides nelikymppinen nainen on lapseton. 12 vuotta sitten luku oli 15 prosenttia.
Naistenlehti Evita halusi selvittää syyn, miksi naiset eivät ole tehneet lapsia.
40 prosenttia lapsettomista, 36–49-vuotiaista naisista sanoi, ettei ole keksinyt syytä, miksi lapsia kannattaisi hankkia. Kun vastauksia tarkasteltiin koulutuksen mukaan, korkeakoulututkinnon suorittaneista naisista näin sanoi 49 prosenttia.
– Nykyiset kolmi-nelikymppiset näyttävät olevan ensimmäinen sukupolvi, joka on voinut jättää lapset hankkimatta ilman, että sitä pidetään kovin erikoisena. Nykyään jokainen meistä tuntee useampia naisia, jotka ovat päättäneet elää ilman lapsia, ja usein päätös on ollut heille yhtä luonteva kuin monille päätös lasten hankkimisesta, sanoo Evitan päätoimittaja Tytti Kontula tiedotteessa.
Lähiympäristöstä vapaaehtoinen lapsettomuus tuntuu olevan vaikein pala puolitutuille. Kyselyyn vastanneet kertoivat saaneensa hyvin tahdittomia uteluja asiasta tähän tyyliin: "onko vikaa ylä- vai alapäässä?".
Lehden haastattelemat asiantuntija sanovat, että kyselyt kertovat siitä, että ihmiset toivovat muiden tekevän samanlaisia päätöksiä kuin he ovat itse tehneet.
Erityisen hankala on silloin kyselyn tulos, että 48 prosenttia sanoi jättävänsä lapset tekemättä, koska lapsiperheen arki ei ole sitä elämää, jota he haluavat elää.
Evita muistuttaa, että lapsettomien ihmisten onnellisuutta on tutkittu paljon ja on selvinnyt, etteivät lapsettomat ole onnettomampia kuin lapsia hankkineet.
Kysely tehtiin Evita-lehden internetsivuilla vuodenvaihteessa. Siihen vastasi 1066 naista ja miestä, joista yli puolet oli lapsettomia.













