Anna armoa, älä ylennä minua!

Jos esimies ehdottaa uutta, hierarkiassa nykyistä korkeampaa tehtävää, useimmat mieltävät sen osoitukseksi arvostuksesta.

Organisaatiotutkija, strategia- ja tuloskonsultti Ari Heiskanen Roi Talent Managementista arvioi, että ylennyksen tarjoaminen hivelee.

Viestintäkonsultti Karen Freidman sanoo amerikkalaisessa Forbes -talouslehdessä, että useimmat meistä ovat imarreltuja.

Uncommon Clarityn toimitusjohtaja, urakonsultti Ann Latham arvioi Forbesissa, että ajatus korkeammasta paikasta ja isommasta palkasta voi hämärtää harkinnan.

– On helppoa sanoa kyllä, Heiskanen sanoo.

Ole rohkea ja seuraa
omia tuntemuksiasi

Konsultit ovat kirjoittaneet läjäpäin uraoppaita, joissa neuvotaan, miten menestyä työelämässä. Keskeistä on itsensä haastaminen ja mukavuusrajan ylittäminen.

Kaikki eivät kuitenkaan ole uraohjuksia. Moni on tyytyväinen nykyisessä työssään eikä himoitse uusia haasteita, lisää vastuuta tai välttämättä edes suurempaa palkkaa. Mitä tällainen palkansaaja sanoo, jos työnantaja tulee tarjoamaan ylennystä?

– Jos olisin asialleni ja itselleni uskollinen, sanoisin ei kiitos ja perustelisin kantani, Heiskanen sanoo.

Myös professori Tuomo Takala Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta kehottaa rohkeasti tekemään omia valintoja.

Jos on epävarma, tahtooko ottaa paikan vai ei, Heiskanen suosittelee kiittämään mielenkiintoisesta tarjouksesta ja pyytämään lisätietoja tehtävästä ja harkinta-aikaa.

– Kannattaa tehdä mielessään matka uuteen tehtävään: käydä läpi kokonaisuus, sen vastuut ja velvollisuudet, Heiskanen lisää.

Itsensä ja oman ja perheensä tilanteen kuunteleminen ja tunnustaminen vaatii rohkeutta. Heiskasen mielestä organisaatiossa, jossa kaikki loikkivat sähköjäniksinä, uralla etenemiseen voi olla kovat paineet. Etenemätön voi saada luuserin maineen niin organisaatiossa kuin sen ulkopuolellakin.

– Jos itsetunto ja oma asema ovat vahvat, henkilö ei ehkä piittaa toisten puheista, Takala sanoo.

Pakkoylennys voi olla
inhimillinen tragedia

Entä jos työnantaja antaa vankasti ymmärtää, että henkilö on pätevin ja hänen pitäisi ottaa tehtävä vastaan?

Heiskasen mukaan tällöin on suuri riski lipsauttaa itsensä ansaan ja sitoutua johonkin, mitä ei halua tai mikä ei juuri kyseisellä hetkellä sovi omaan tilanteeseen.

Heiskasen mielestä painostus ylempiin tehtäviin tulee ehkä kärjistetyimmin esiin terveydenhuoltoalalla. Taitava kliinikko tai ansioitunut tutkija halutaan ylentää hallintoylilääkärin asemaan. Koko yhteisö saattaa painostaa ansioitunutta henkilöä.

Ylennystä pidetään usein yhtenä tapana palkita hyvin tehdystä työstä. Näin ei saisi olla, sillä esimerkiksi esimiesasema vaatii aivan omia taitojaan, eikä loistava asiantuntija ole välttämättä loistava päällikkö.

– Voi olla inhimillinen tragedia joutua vasten tahtoaan tilanteeseen, jossa ei ehkä pärjää tai johon ei ole motivaatiota, vaikka pärjäisikin, Heiskanen sanoo.

Etenemättömyys
on tietoinen riski

Takalan mukaan paikoillaan tarpominen voi olla tietoinen riski.

– Tällaisesta henkilöstä voi tulla mielikuva, että hän ei ole kovin motivoitunut.

Mielikuva voi kostautua, jos yrityksestä aletaan vähentää väkeä. Takala arvioi, että aika harvan asema on niin turvattu ja varma, että etenemättömyys olisi aukottomasti hyvä valinta.

Työnhakuprosessissa lyhyt ansioluettelo, josta ilmenee, että henkilö on ollut samassa tehtävässä 20 tai 30 vuotta, voi saada rekrytoijan kulmakarvat nousemaan.

Heiskasen mielestä samassa paikassa junnaaminen ei ole ongelma, jos henkilö on jatkuvasti päivittänyt osaamistaan ja on arvostettu ja pidetty alallaan. Hän on vankka ammattilainen, vaikka onkin aivan toista typpiä kuin määrätietoinen uraohjus, joka viidessä vuodessa edennyt hierarkian portaita puhelinmyyjästä esimiesasemaan.

Aina töissä oleva johtaja
vähentää ylenemisintoa

Työelämäasiantuntijoiden mukaan voi olla paljon erilaisia syitä, miksi palkansaaja ei halua edetä urallaan. Takala tunnistaa tilanteen hyvin yliopistoelämästä.

– Kaikki eivät välttämättä halua dekaaniksi tai vararehtoriksi, koska hallintotehtävät, edustaminen ja kaikki muu vievät niin paljon aikaa, että henkilö ei pysty tutkimaan tai opettamaan, vaikka on ehkä tämän perustehtävän vuoksi hakeutunut alalle.

Usein ylenemishaluttomuus liittyykin ajankäyttöön. Jos työyhteisön nykyiset esimiehet tekevät pitkiä päiviä ja edustavat illat, esimerkki voi karkottaa potentiaalisia ylenijöitä. Moni menee mieluummin työajan päätyttyä lastensa ja perheensä luo tai harrastuksiin kuin venyy töissä.

– Jos nyt ehdin töiden jälkeen ennen pimeän tuloa käydä pelaamassa 18 reikää golfia ja esimies on koko sen ajan töissä ja muutenkin helisemässä ajankäyttönsä suhteen, voin todeta, että tuo ei ole ylenemisen väärtiä, vaikka siitä maksetaankin, Heiskanen toteaa.

Kyse voi olla elämänrytmin hidastamisesta tai arvoista.

– Ehkä henkilö ei ole sitoutunut arvoperusteisesti yritykseen. Hän saattaa ajatella, että ylennyksen tuoma tehtävä toisi liian suuren arvoristiriidan, Takala sanoo.