Viinaa ja vaatteita – näitä suomalainen hamstraa Virosta
Suomalaiset tekivät viime vuonna ostoksia Virossa 390 miljoonalla eurolla, mikä on ennätyksellisen paljon. Kaupan liiton mukaan ostoksiin käytetty rahamäärä kasvoi 11 prosenttia edellisvuodesta eli enemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla.
Alkoholi on matkailijoiden ykköstuote. Viron-kävijöistä 86 prosenttia toi viime vuonna tuliaispulloja, kun edellisvuonna osuus oli 80 prosenttia. Miltei jokainen keski-ikäinen osti alkoholia.
Yhä usempi on ostanut Virosta vaatteita ja kenkiä. Näitä Suomeen tuovien matkustajien osuus kasvoi viime vuonna edellisestä vuodesta noin 16 prosenttiyksikköä. Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvio, että Viron hinnat asettavat suomalaisille vaatekaupoille haastavan kilpailuasetelman.
– Mahdolliset veronkiristykset ja ostovoiman heikkeneminen houkuttelevat kuluttajia keskittämään entistä enemmän hankintojaan Viroon, hän toteaa.
Muita suosittuja tuontituotteita ovat makeiset, tupakka ja lääkkeet. Monet tuotavat edelleen myös ruokaa, vaikka elintarvikkeiden ostaminen Virosta väheni viime vuonna. Kurjenojan mukaan tätä voi selittää ruoan arvonlisäveron alennus Suomessa.
Viron-matkailu
kasvaa edelleen
Tuonnin kasvun taustalla on hintatietoisuuden kasvu ja yleistynyt Viron matkailu. Lähes puolet Virossa matkustaneista sanoo, että edulliset hinnat ovat melko olennainen tai olennainen syy Viron matkailuun. Vuosi sitten näin vastasi 37 prosenttia matkustajista.
Eniten Virossa käyvät 55-65-vuotiaat.
– Heillä on selvästi sekä aikaa että taitoa nauttia Viron palveluista: tämä ryhmä on kasvattanut muita enemmän niin hotelli-, ravintola- kuin kulttuuripalveluidenkin kysyntää, Kurjenoja sanoo.
Myös lapsiperheet matkustavat Viroon keskimääräistä useammin ja osaavat käyttää virolaisia palveluita kuten kampaamoita.
Lapsiperheet ovat lisänneet alkoholin maahantuontia rankasti, mikä on Kaupan Liiton mukaan huolestuttavaa.
Kyselyn perusteella Viron matkailu jatkaa kasvuaan. 92 prosenttia vastaajista suunnittelee mahdollisesti matkustavansa seuraavan vuoden aikana Viroon. Sinne suuntaavat aikovat myös kasvattaa entisestään palveluiden kulutusta Virossa.













