Villi itä kukoistaa Tallinnan takseissa
Matkan pituudesta riippuen hintaerot voivat olla 5-, 10- tai jopa 20-kertaiset. Ja kaikki tapahtuu todellakin ihan laillisesti. Asiasta kertoo ja asiaa hämmästelee matkailun erikoislehti The Baltic Guide.
Kirjavuus juontuu siitä, että Tallinnassa jokaisen taksiyhtiön pitää vain ilmoittaa taksansa kaupungille. Lisäksi niiden pitää olla myös esillä auton takaikkunassa.
Yhtenäisiä hintoja ei ole. Niinpä edullisin taksin kilometrihinta on 0,28 euroa ja kallein 4,90 euroa. Lähtöhintojen haitari venyy vajaasta kahdesta eurosta 9,20 euroon.
Esimerkiksi kolmen kilometrin matka voi maksaa joko kolme tai kaksikymmentä euroa.
– Jostain syystä on myös luotettavien taksiyhtiöiden suunnalta tihkunut tietoa muun muassa turhan pitkistä lenkeistä, päätoimittaja Mikko Savikko sanoo.
Vuosia sitten tehty päätös siitä, että hinnat ovat asiakkaan ja yhtiön välinen asia, on hänen mielestään Viron matkailun häpeäpilkku.
– Vieraiden vastaanotto ja hyvästely eivät anna tällä hetkellä hyvää kuvaa maasta, itse Tallinnassa asuva Savikko jyrähtää.
The Baltic Guide lupaa seurata taksimarkkinaa ja palata asiaan. Kun virolaisen Äripäev-talouslehden lukijat kaksi vuotta sitten äänestivät luotettavimmat yhtiöt, ne olivat Tulika Takso ja Tallink Takso.














Kommentit (34)
Itse 13 vuotta Virossa olleena voin sanoa, että parempaa taksisysteemiä ei muualla ole kuin Virossa on!
1) Kilpailuvirasto valvoo ja puuttuu välittömästi, jos hinnat alkavat olla liian lähellä toisiaan. Suomen kilpailuvirastolle voisi antaa kenkää!
2) Jokaisessa taksissa on ikkunassa hinnat ja saa valita sen taksin, jolla on edullisimmat hinnat - minä teen aina niin!
3) Taksia ei tilata yhdestä ula-keskuksesta, niin kuin Suomessa, jossa maksetaan sama hinta kaikille takseille. Virossa soitan aina edullisimpaan taksifirmaan - mulle riittää tavallinen autokyyti.
Minulla on esim. mökki 10 km kaupungin keskustasta. Se 10 km, mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja minä viikonpäivänä tahansa, maksaa 7 euroa. Voin tietenkin tilata taksin toisesta firmasta ja maksaa 15 euroa, mutta miksi sellaisen järjettömyyden teksin?
Sillä 7 eurolla en taida edes saada istua Suomessa taksiin?
4) Taksien toimintaa valvotaan tehokkaasti!
Virossa polttoaine maksaa suunnilleen saman kuin Suomessa, autojen hinnoissa on eroja, mutta Virossa käy taksiksi mikä auto tahansa. Minä käytän mielellään edullista taksia, oli se sitten Honda tai Toyota. Mersu sen ei tartte olla!
Viron taksit, niin kuin muidenkin maiden taksit voivat tehdä ylimääräisen lenkin, mutta niillä hinnoilla sillä ei ole merkitystä. Bangkokin taksissa käytin Nokia kännykkäni navigaattoria kun ohjasin taksia pysymään kaidalla tiellä ;-)
Suomessa käytän taksia vain hätätapauksissa, mutta muissa maissa viikottain!