Inflaatio syö jo lainasi
Jos nostit asuntolainasi pankkien marginaalikilpailun ollessa kuumimmillaan ja sidoit velkasi kolmen kuukauden euriboriin, sen reaalikorko on voinut olla jo syyskuusta lähtien miinuksella. Kuluttajahinnat nousivat nimittäin jo tuolloin enemmän kuin korko velassa, jonka marginaali on 0,41 prosenttiyksikköä ja joka on sidottu kolmen kuukauden euriboriin.
Syyskuussa inflaatio oli 1,4 prosenttia, mutta lokakuussa se kiihtyi 2,3 prosenttiin. Niinpä tuolloin negatiivista reaalikorkoa maksavien joukko kasvoi selvästi.
Kuten alla olevasta Suomen Rahatiedon Taloussanomille kokoamasta taulukosta ilmenee, kaikkien vuonna 2008 markkinakorkoihin lainansa sitoneiden ja pienen marginaalin neuvotelleiden korko jäi jo kuluttajahintojen kohoamista vähäisemmäksi.
Finanssikriisin puhjettua pankit alkoivat rivakasti nostaa laina-asiakkailtaan perimiään palkkioita. Niinpä viime vuonna lainojen keskimarginaali yli kaksinkertaistui edellisvuoden 0,41 prosenttiyksiköstä 0,92 prosenttiyksikköön.
Jos viime vuonna asuntovelan nostanut on sitonut lainansa kolmen kuukauden euriboriin, hänenkin korkonsa on silti jo pienempi kuin kuluttajahintojen nousutahti. Sen sijaan vuoden euriboriin viime vuonna velkansa sitoneen korko oli lokakuussa vielä hieman suurempi kuin inflaatio, jollei ota huomioon verotusta.
Uuden asuntolainan
reaalikorko pakkasella
Pahimman talouskurimuksen hellitettyä asuntolainojen marginaalit ovat pienentyneet hieman.
Jos nyt ottaa 100 000 euron asuntolainan 15 vuodeksi, sen saa 0,85 prosenttiyksikön marginaalilla. Jos lainaaja sitoo velkansa vuoden euriboriin, kokonaiskoroksi tulee 2,39 prosenttia eli 0,09 prosenttia enemmän kuin inflaatio lokakuussa.
Kun otetaan huomioon verotuksen alijäämähyvityksen vaikutus, uuden lainan reaalikorko päätyykin selvästi miinusmerkkiseksi. Ensimmäisenä lainavuonna tällaisen annuiteettilainan ottaja maksaa korkoja 2 329 euroa ja voi vaatia näistä 28 prosentin alijäämähyvityksen. Sen ansiosta hänen maksamansa osuus lainakorosta on 1,20 prosenttia.
Negatiivinen reaalikorko
on epänormaalia
Tilanne, jossa lainakorot ovat inflaatiota alemmat, on epätavallinen ja epänormaali. Se liittyy siihen, että Suomen talouskehitys ei vastaa keskimääräistä talouskehitystä Euroopassa.
Euroopan keskuspankki laski ohjauskoron puolitoista vuotta sitten yhteen prosenttiin finanssikriisin vuoksi. Euroalueen talous on edelleen vaikeuksissa ja osa maista on kriisissä, joten keskuspankki ei ole ryhtynyt nostamaan ohjauskorkoa.
Finanssikriisin puhjettua ohjauskoron ja markkinakorkojen ero oli suuri yleisen epäluottamuksen takia. Nyt pankit pystyvät hankkimaan rahoitusta kohtuullisin kustannuksin, mikä näkyy euriborien mataluutena.
Muun muassa Irlannin, Espanjan ja Portugalin ongelmien takia Euroopan keskuspankin ei uskota kovin pian alkavan nostaa ohjauskorkoaan. Inflaatiokaan ei toistaiseksi ole tuonut sille paineita nostaa korkoa. Keskuspankin yksi tavoite on pitää eurooppalainen kuluttajahintojen nousu kahden prosentin alapuolella ja tavoite täyttyy edelleen, sillä koko EU:ssa inflaatio oli lokakuussa 1,9 prosenttia.
| Monen asuntolainan reaalikorko on jo miinuksella | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Inflaatio ja lainakorkojen keskimääräinen kehitys lokakuusta 2009 lokakuuhun 2010 | |||||
| Kuukausi | inflaatio % | laina 2008/euribor 3 kk, korko % | laina 2008/euribor 12 kk, korko % | laina 2009/euribor 3 kk, korko % | laina 2009/euribor 12 kk, korko % |
| Lokakuu 09 | -1,5 | 1,15 | 1,65 | 1,66 | 2,16 |
| Marraskuu 09 | -0,9 | 1,13 | 1,64 | 1,64 | 2,15 |
| Joulukuu 09 | -0,5 | 1,12 | 1,65 | 1,63 | 2,16 |
| Tammikuu 10 | -0,2 | 1,10 | 1,64 | 1,60 | 2,15 |
| Helmikuu 10 | 0,1 | 1,07 | 1,63 | 1,58 | 2,14 |
| Maaliskuu 10 | 0,6 | 1,06 | 1,62 | 1,56 | 2,13 |
| Huhtikuu 10 | 0,9 | 1,05 | 1,63 | 1,56 | 2,14 |
| Toukokuu 10 | 1,0 | 1,10 | 1,66 | 1,61 | 2,17 |
| Kesäkuu 10 | 0,9 | 1,14 | 1,69 | 1,65 | 2,20 |
| Heinäkuu 10 | 1,1 | 1,26 | 1,78 | 1,77 | 2,29 |
| Elokuu 10 | 1,2 | 1,31 | 1,83 | 1,82 | 2,34 |
| Syyskuu 10 | 1,4 | 1,29 | 1,83 | 1,80 | 2,34 |
| Lokakuu 10 | 2,3 | 1,41 | 1,90 | 1,92 | 2,41 |
| Lähde: Suomen Rahatieto | |||||














