Kirjaudu ▼
 

Asuntovelallista uhkaa kymppitonnien menetys

Lehtikuva
Asuntovelallista uhkaa kymppitonnien menetys
Asuntovelallisia voi uhata kymmenien tuhansien eurojen menetykset. Sen suuruisen hyödyn moni velallinen ehtii kerätä laina-aikana korkojen verovähennysoikeuden ansiosta. Etu on kuitenkin entistä uhanalaisempi – peräti kaksi työryhmää pohtii nyt sen poistamista. Katso paljonko sinä menettäisit.
Outi Kokko
11.5.2010 06:02
303

Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) sanoi maanantain Helsingin Sanomissa, että asuntolainojen verovähennysoikeuteen joudutaan puuttumaan. Lainakorkojen verovähennysoikeus on merkittävä asia suomalaisille asuntovelkaisille, eikä Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kannata sen poistamista.

Asiaa käsitellään parhaillaan Vapaavuoden asettamassa asuntopolitiikkaa linjaavassa työryhmässä sekä verotusta laajalti pohtivassa valtiovarainministeriön alivaltiosihteerin Martti Hetemäen työryhmässä, johon Lehtinen kuuluu. Lehtisen mukaan tämän työryhmän on tarkoitus puuttua asumisen verokohteluun tämän vuoden loppupuolella.

Hän huomauttaa, että asuntomarkkinat ovat sekä kansantaloudellisesti että yhteiskunnallisesti niin merkittävä asia, että siihen mahdollisesti tehtäviä muutoksia ei pidä kevytmielisesti heitellä.

Kaikilla tuloista ja varallisuudesta riippumatta on mahdollisuus vähentää lainakorot verotuksessaan. Lehtinen huomauttaa, että läheskään kaikkia asuntoja ei silti osteta velaksi. Lainatta voivat pärjätä vaikkapa asunnonvaihtajat, varallisuutta perineet tai sijoittajat.

– Heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka maksavat asuntonsa pääosin lainalla, Lehtinen huomauttaa.

Hänen mukaansa on tärkeää, että näiden eli usein pieni- ja keskituloisten asunnonostajien asemaa suhteessa muihin asuntomarkkinoiden toimijoihin ei heikennetä.

Vähennys on
kymppitonnien etu

Yksi asuntovelkainen voi vähentää 1 400 euroa asuntolainan korkoja vuodessa. Pari voi vähentää kaksi kertaa näin paljon ja perhe, jossa on vähintään kaksi lasta 3 600 euroa. Jos pääomatuloja ei ole, vähennys tehdään alijäämähyvityksenä. Ensiasunnon ostajilla hyvitys on 30, muilla 28 prosenttia.

Koska nyt asuntolainan korot liikkuvat parin prosentin paikkeilla, moni ei käytä enimmäisvähennystä läheskään kokonaan. Korkojen noustessa tilanne kuitenkin muuttuu.

Vähennyksen määrä tulee täyteen, jos nelihenkinen perhe on ottanut 250 000 euron 20 vuoden annuiteettilainan ja sen korko on ensimmäisenä vuonna 5,3 prosenttia. Käytännössä vähennys laskee veroprosenttia selvästi. Jos miehen vuositulot ovat 60 000 ja naiset 40 000 euroa, vähennyksen ansiosta miehen veroprosentti laskee 3 prosenttiyksikköä ja naisen 4,5 prosenttiyksikköä.

Jos otetaan huomioon koko laina-aika, edun merkitys korostuu. Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä laskelmasta ilmenee, että jos yhdellä ihmisellä on 200 000 euroa lainaa, ja korko on koko 25 vuoden laina-ajan viisi prosenttia, edun arvo on liki 30 000 euroa.

100 000 euron lainassa hyvitys tarkoittaa 15 vuoden aikana liki 12 000 euroa. Myös tällöin korko olisi viisi prosenttia. (Katso esimerkit korkovähennyksen hyödystä jutun lopussa olevasta taulukosta.)

Euroaikana korot ovat olleet keskimäärin viiden prosentin alapuolella, mikä tarkoittaa, että edun merkitys on ollut tätä pienempi. Verovähennyksen vaikutus eri korkotasoilla selviää alla olevasta taulukosta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ei tuplakiristystä
asuntovelkaisille

Koska asuntovelat ovat pitkäaikaisia sitoumuksia, ihmisten pitäisi Lehtisen mielestä voida luottaa pelisääntöihin. Monet paljon velkaa ottaneet ovat laskeneet veroedun varaan.  

Korkojen odotetaan lähtevän vuoden, parin kuluessa nousuun. Lehtisen mielestä tämän pitäisi saada leikkausten esittäjät varovaiseksi.

– Jos korot nousevat muutenkin, miten paljon halutaan vielä pelata vähennyksen kanssa ja tuplakiristää nousun vaikutusta, Lehtinen kyselee.

Yksi mahdollisuus on, että korkovähennyksen enimmäissummia alennetaan. Lehtinen huomauttaa, että käytännössä sen reaalinen merkitys on jo alentunut, sillä vähennystä ei ole korotettu vuosiin.
korkovähennyksestä kiinni.

Myyntivoiton verotus
on kaukaa haettu

Verokeskusteluissa on nostettu esiin pääomaveroprosentin nostaminen kaksi prosenttiyksikköä 30 prosenttiin. Vaikka asuntolainakorkojen vähennys on nyt juuri pääomaveroprosentin suuruinen, sitä ei haluttaisi nostaa.

Asuntopoliittisen työryhmän puheenjohtajan, Telan toimitusjohtajan Esa Swanljungin mukaan suunta on päinvastainen eli vähennysprosentti mieluummin laskee kuin nousee.

Lehtinen ei innostu ajatuksesta, jossa esimerkiksi korkovähennystä alettaisiin kutistaa vaikkapa pari prosenttiyksikköä vuodessa. Hän viittaa sopimusten pitkäaikaisuuteen ja vieroksuu, että asuntolainaajien päällä roikkuisi ”taloudellinen giljotiini”.

Asumisen verokohtelukeskustelussa on heitetty myös ajatus kodin myyntivoiton verottamisesta pääomaveroprosentin mukaan. Tämä tarkoittaisi, että jos aikanaan 200 000 eurolla ostettu asunto myytäisiin 300 000 eurolla, 100 000 euron myyntivoitosta maksettaisiin 28 000 euroa veroa. Lehtisen mielestä tämä ajatus on vielä kauempaa haettu kuin keskustelu korkovähennyksestä.

Asuntovelkaiselle kymppitonnien veroetu
Annuiteettilainan korkovähennyksen merkitys erisuuruisissa lainoissa
100 000 euroa/15 vuotta alijäämähyvitys max 1400 euroa
Lainakorko % maksut yhteensä euroa korot yhteensä euroa alijäämähyvitys euroa nettokorot yhteensä euroa
2 115832 15832 4433 11399
3 124305 24305 6805 17499
4 142343 33144 9280 23864
5 142343 42343 11856 30487
200 000 euroa/25 vuotta alijäämähyvitys max. 1400 euroa
2 254313 54313 15208 39105
3 284527 84528 22839 61688
4 316702 116702 27000 89701
5 350754 150754 29332 121422
Lähde: Suomen Rahatieto

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (303)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 31
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Palkastani lähtee 32% veroja. Jotenkin tuntuu, ettei meidän vuosittaisella verokertymällä osata tehdä mitään muuta kuin ruokkia julkishallinnon pullasorsia. Luulisi, että jos fir Oy Suomi Ab saa tuollaisen rahoituksen "osakkeenomistajiltaan" vuosittain, niin tämä raha saataisiin myös tuottamaan, mutta ei. Lisää vaan kerjätään jatkuvasti ja kassa on tyhjä vuodesta toiseen.
Senkus viette vähenn 11.5.2010 6:17

Anonyymi
Tämä on oikein saadaan kuplasta edes vähän ilmaa pois.Eli maksat vähemmän veroa jos sinulla on velkaa,verrattuna samantuloiseen jolla ei ole velkaa. PER...TÄ.
puupää 11.5.2010 6:20

Anonyymi
Verovähennys oikeus on yksi tuho maan taloudelle asuntovelan kanssa, sitä maksaa myös velattomat näiden velkapummien homekorsuja jotka viellä aiheuttaa suur työttömyyden.

Verot voidaan eritellä mutta kun on kysymsy tuho velasta niin sitä maksaa kaikki.

Järjestelmässä on vika tai sen laatijat ovat hiven yksinkertaista porukkaa, ei tuon asian kuulu olla toivio talkoo meinikkiä.

Eikö se hiivati julkisen sektorin velka kustannukset riitä tähän toivio talkoisiin ja sitten näille työkseen ja pakkansa velaksi saaneet otta ylisuuria lainoja laina-asuuntoonsa, olemmeko kansakuntana näin urveloita että hyväksymme tämän.

Brttien brown sanoi suomi tv:ssä että voit tehdä mitä työtä tahansa kunhan maksat velaksi kaikki sinulle kuuluvat velvoitteet yksityisille pankeille niin maan bkt luku kasvaa.

Järjestelmä on järjetön kun verovaroin näitä kannustetaan ja viellä velaksi, MISSÄ ON TUOTTAVATYÖ JA SÄÄSTÄMINEN?
ASUNTOVELKAPONZIPYRA 11.5.2010 6:25

Anonyymi
Hyvä ja kannatettava uudistus.
Kannatan 11.5.2010 6:26

Anonyymi
Kyllä asunnon verovähennysoikeus tulisi säilyttää.Se on monelle nuorelle aunnon hankkijalle erittäin tärkeä.
Oikeistohallitus on karsimassa kaikki hyvät ja tärkeät tukimuodot,tämäkin auttaa nuoria ensiasunnon hankinnassa.
Rva savosta 11.5.2010 6:30

Anonyymi
Tuberkuloosi on köyhän maan ongelma ja sitä on TÄYSVELKA suomessa joka degeroitumassa kehitysmaaksi asuntovelkojen myötä.
Kehitys maa suomi jo 11.5.2010 6:33

Anonyymi
TalSan Skandaaliuutisoinnit jatkuu, Jos jos jos, Voi olla, Mahdollisesti jne...tuliskohan tänään yks uutinen asuntojen hinnoistakin? ! ?
Taisto, raskaan työn 11.5.2010 6:36

Anonyymi
Oiken, vähennykset pois, eihän vuokristakaan saa verovähennyksiä
Visa 11.5.2010 6:37

Anonyymi
Kyllä asunnon verovähennysoikeus tulisi säilyttää.Se on monelle nuorelle aunnon hankkijalle erittäin tärkeä.
Oikeistohallitus on karsimassa kaikki hyvät ja tärkeät tukimuodot,tämäkin auttaa nuoria ensiasunnon hankinnassa.


Rva savosta tekee kiljukauloilleen rahaston ettei tarvitse velka-asunto ostaa ja opettaa kiljukauloilleen rahan käyttöä eikä ole mallina velaksi eläjä josta nämä vanhemmistaan mallia ottaa.
Velka on maan tuho k 11.5.2010 6:38

Anonyymi
Suomalainen verokarhu nylkee sinut niin moneen kertaan paljaaksi, ettei edes tarhakettujen rasvamäärä riitä samaan.
Toisinsanoen tässä maassa ei kannata rikastua, menetät oman terveytesi ohella myös ansiosi
Nimetön 11.5.2010 6:40
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 31
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?