Kirjaudu ▼
 

Tällaista työkaveria ei halua kukaan

Tällaista työkaveria ei halua kukaan
Selkäänpuukottaja, besserwisser, muut tallova tankki.... näitähän riittää työpaikoilla. Aina hankala tyyppi ei edes tajua olevansa ristiriitojen pesäke, vaan voi pitää itseään jopa uhrina. Lue, millaista työkaveria kukaan ei toivo riesakseen, ja miten sellaisen kanssa voi elää.
Outi Kokko
18.4.2010 07:02
123

Tahdotko töissä keinolla millä hyvänsä ylennyksen, hyvän projektin tai kunniaa tuovan tehtävän? Oletko valmis jyräämään toiset ja käyttämään mitä tahansa keinoja, jotta pääset päämäärääsi? Jos olet, saatat olla tyyppi, jota kukaan ei haluaisi työkaverikseen.

Akavan ja STTK:n yhteisen koulutus- ja palveluorganisaation TSJ-opintokeskuksen kehittämisasiantuntija Päivi Lohi-Aalto sanoo, että  hyvin monenlaista käytöstä voidaan pitää ikävänä tai jopa kiusaamisena.

Työpsykologi ja sosiologi Katriina Perkka-Jortikka on kirjoittanut kirjan Hankalan ihmisen kohtaaminen. Hänen mukaansa hankala tyyppi voi olla paitsi armoton tankki, myös selkään puukottaja, nolaaja tai päätösten panttaaja.

Harva pitää myöskään kaikkitietävästä besserwisseristä, joka ei kuuntele tai leveilijästä, joka on mielestään kaikkien alojen asiantuntija ja legenda jo eläessään. Myös räjähtelijä, joka patoaa tunteitaan, kunnes huutaa ja haukkuu kaikki tai takkiaan sujuvasti kääntelevä mielistelijä ja lupausten rikkoja haittaa työpaikan ilmapiiriä.

– Yksi työkaverin ikävin piirre on, jos häneen ei voi luottaa, sanoo Perkka-Jortikka.

Hänen mukaansa osa ihmisistä hakee tavoitehakuisesti omaa etuaan ja vaikkapa pelottelee muita, käyttäytyy uhkaavasti tai hyökkäävästi tai pyrkii alistamaan. Halutessaan jokainen keksii tehokkaita keinoja. Jo päiväkotilapset tietävät, että esimerkiksi toisen sulkeminen yhteisön ulkopuolelle, kuiskuttelu ja merkitsevät katseet tuntuvat kurjalta.

– Kiusaamista on kaikki, mitä joku tai jotkut pitävät työyhteisössä epäasiallisena käytöksenä, sanoo Lohi-Aalto.

Tajuatko olevasi
hankala?

Ihminen ei Päivi Lohi-Aallon mukaan aina itse tajua epäasiallisuuttaan. Vitsinvääntäjä voi olla mielestään hilpeä huuliveikko, mutta työkaverit pitävät hänen juttujaan ääliömäisinä tai loukkaavina.

Simpukka, josta ei saa mitään irti, ei välttämättä miellä itseään harmilliseksi, vaikka voi olla sitä. Pessimistit ja ainaiset valittajat voivat tuntea, että heitä potkitaan jatkuvasti päähän, mutta eivät älyä, että kyse on enemmänkin heidän asenteestaan, jolla he tärvelevät toistenkin mielialaa.

Joskus kiistassa on kaksi osapuolta, joista kumpikin pitää itseään uhrina.

– Pahimmat tilanteet syntyvät, kun kaksi hankalasti käyttäytyvää alkaa taistella. Tuolloin voidaan taistella niin kauan, kunnes toinen kuvainnollisesti makaa maassa, Perkka-Jortikka sanoo.

Eripuran alkusyy
on usein mitätön

Syitä työkaverin hankaluuteen on lukuisia. Yksi syy voi olla oman epävarmuuden ja heikkouden peittely. Lohi-Aallon mukaan esimerkiksi puutteet omassa tai työkaverin osaamisessa voivat laukaista huonon käytöksen.

Perkka-Jortikan mukaan ikävästi käyttäytyvä purkaa usein pahaa oloaan. Sen taustalla voi olla esimerkiksi tunne, että itseä on kohdeltu väärin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Usein ristiriita lähtee liikkeelle jostain mitättömyydestä, joka vuosien mittaan paisuu valtavaksi konfliktiksi, Lohi-Aalto sanoo.

Hänen mukaansa yhteistyöongelmat ja valtataistelut liittyvät yleensä siihen, että työpaikalla asiat ovat rempallaan eli työt on organisoitu huonosti tai pelisäännöt ovat hukassa.

–  Kysymys on johtamisen puutteista, hän lisää.

Sano, jos työkaverin
käytös kismittää

Esimiehet sen enempää kuin alaisetkaan eivät saisi ohittaa ristiriitoja. Lohi-Aallon mukaan myös ne, jotka hiljaisesti hyväksyvät tilanteen, osallistuvat sen ylläpitämiseen. Vahvalle persoonalle tai ikävästi käyttäytyvälle on uskallettava huomauttaa epäasiallisuuksista.

– On erityisen tärkeää saada hänet ymmärtämään, että toiset kokevat hänen käytöksensä hankalaksi, Katriina Perkka-Jortikka sanoo.

Esimies ei pysty kaikkeen, vaan työyhteisön pitäisi purkaa tilanne yhdessä ja sopia, mikä käy ja mikä ei. Asioista tulisi voida puhua asioina ja suvaitsevaisuuttakin tarvitaan.

– Työpaikat eivät ole huvipuistoja. On hyväksyttävä, että persoonat ovat erilaisia ja monenlaisten ihmisten kanssa pitää pystyä tekemään töitä,  Lohi-Aalto huomauttaa.

Kiusaaminen voi
pilata koko elämän

Ristiriitojen selvittäminen kannattaa, sillä taistelu voi tyystin viedä huomion työn tekemisestä, mikä heikentää tuottavuutta selvästi. Paitsi yrityksen, myös kiistelijöiden oman elämän kannalta ristiriitojen selvittely on tärkeää.

Päivi Lohi-Aalto keräsi muutama vuosi sitten työelämässä kiusattujen tarinoita. Moni kirjoittaja kuvasi, miten kiusaaminen on leimannut koko elämää. Edes eläkkeelle siirtyminen ei välttämättä ole poistanut katkeruutta.

– Kiusatuksi tulemisen tunne saattaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia perheessäkin, mikä lisää kärsimystä edelleen, hän kertoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (123)


Anonyymi
No elä anna sitten jos ja kun näin kerta on.
Suomalainen työelämä on pilattu kaikenmaailman linjaorganisaatioilla jotka ovat peräisin armeijasta, eivätkä siis voi millään toimia (enää , jos koskaan )siviilipuolella kun elämme jo 2000-luvulla.
Hei haloo 18.4.2010 9:30

Anonyymi
Pitäisi ensinnäkin muistaa, että töissä ollaan töissä, työpaikka ei ole himan jatke ja kotirooli on eri asia kuin työrooli.

Toiseksi, mikään kenenkään käytös, ominaisuudet tai toiminta ei sinänsä oikeuta ketään heittäytymään apinan asteelle, raivoamaan tai kostamaan.

Nämä asiat ovat hukassa niin työntekijöiltä, johtajilta kuin kaikenkarvaisilta konsulteiltakin ("psykologeilta"), jotka pyörivät työpaikkojen ihmissusisoppaa hämmentämässä.

Jos kiusattu/häiritty pystyy säilyttämään asiallisuutensa - ei suostu alentumaan kiusaajan asteelle - kiusaamista ei joko oteta todesta, vaikka työkalut olisivat rikki ja jalka paketissa, tai sitten päivitellään hurskaasti, että "Etkös osaa pitää puoliasi? Anna samalla mitalla takaisin!"

Ovatko suomalaiset muka niin vajakkien tasolla, että täällä pitää olla työpaikallakin tutut ja turvalliset perhepäivähoito-olosuhteet? Heti jos jokin/joku ei miellytä, ryhdytään väkivaltaisesti riehumaan ja se on sitten ihan ok?
semmosta 18.4.2010 9:46

Anonyymi
Monesti heikko yksilö kokee "normaalin" henkilön juuri kuvatulla tavalla. Kirjoitus on harhaanjohtava yleistys joka edesauttaa ristiriitojen syntymistä työpaikoilla. On järkevämpää kirjoittaa erilaisuudesta objektiivisesti kuin lähteä jakamaan ihmisiä eri lohkoihin.


Naulan kantaan. Tosin ne työpaikan ns. vahvatkin persoonat voivat tahallaan tulkita toisen ihmisen toiminnan väärin ja leimata toisen kirjoituksen mukaiseksi ongelmayksilöksi. Itse olen ilmeisesti muutaman tällaisen mielestä se besserwisser ja olen saanut jo yhden primitiivireaktionkin päälleni.

Minun tapauksessani tilannetta kärjistää se, että olen työyhteisön nuorin ja uusin jäsen mutta minulla on erityisosaamista, jota esimies on pyytänyt jakamaan eteenpäin työtovereille. Asiasta on sovittu yhteisissä kokouksissa ja jokaisen pitäisi tietää, etten ole itse mihinkään edes tarjoutunut.

Yritän kaikin tavoin pitää matalaa profiilia, pidän koulutukset ja laadin materiaalit, mutten mitenkään puutu siihen, miten hyvin tai huonosti ihmiset soveltavat oppinsa käytäntöön. Siitä huolimattakin minua yritetään nyt leimata juuri tällaiseksi besserwisseriksi.

Mutta mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Kun osa työkavereista itse oma-aloitteisesti tulee kysymään apuani koulutusten ulkopuolella, niin pitäisikö leikkiä tietämätöntä? Vai kieltäytyä järjestämästä koulutusta, kun esimies pyytää? Siihen peliin en rupea, vaikka sitten pari ns. vahvaa persoonaa saa avuliaisuudestani aihetta aggressioilleen.
väärin leimattu 18.4.2010 9:47

Anonyymi
Piti piruuttaan näyttää eräälle Tamperelaiselle toimitusjohtajalle että firmassa työn tekemisen tahti eräällä saralla oli pidetty keinotekoisesti 25% normaalista.

Olisin antanut olla, mutta alkoi tunnin pari päivässä työajallaan sanomalehteä lukeva maahanmuuttaja wannabe-valmentaja leikkimään työnjohtoa ja käytännössä kielsi työnteon.

Harmi että sellaisesta paikasta piti lähteä. Olisi ollut vielä vähän vauhdissa petraamista...
Pekka Perkele IV 18.4.2010 9:50

Anonyymi
Kun yrityksessä alkavat yt-neuvottelut, korostuu näiden selkäänpuukottajien merkitys. Kun pomo haluaa vähentää väkeä yksikössään, voi hän hoitaa sen hajoita ja hallitse periaatteella, kiusaajia hyväksikäyttämällä. Isossa ja jatkuvasti YT -neuvotteluja käyvässä tietotekniikkayrityksessä jossa olen töissä, pomo palkkasi osastollensa erään entisen työntekijän joka alkoi sekoittaa osaston yhteishenkeä. Tämä työntekijä keksi kaikenlaisia uusia ideoita. Kun ne eivät menneet läpi, lähetteli hän nimitteleviä sähköposteja kollegoilleen. Kun tämä kiusaaja sai tehtäväkseen tehdä muutoksia ohjelmaan, jonka toinen työntekijä oli tehnyt, oli ohjelmassa hänen jäljiltään kommentteja joissa haukuttiin ohjelman tekijä. Ilmapiiriä pilasi myös se että projektipäälliköt eivät jakaneet työtehtäviä kunnolla vaan työyhteisössä vallitsevat viidakon lait. Se joka kerkisi työn kaappaamaan ja tekemään, sai lisää töitä. Jouduttiin tappelemaan työtehtävistä. Yksikön henki muuttui. Työntekijät alkoivat kytätä toisiaan ja olivat valmiita tilaisuuden tullen mollaamaan työtoverinsa ammattitaitoa säilyttääkseen itse työpaikkansa.
Yksikön päällikkönä oleva nainen, ei tietenkään puuttunut asioiden kulkuun vaan seurasi, että miten käy. Kolme työntekijää lähti. Kun homma oli hoidettu, lähti myös kiusaaja.
Tänä päivänä selkäänpuukottaminen ja työtovereiden mustamaalaaminen kovin tavallista
ainakin meidän työpaikalla. Sitä tukee häikäilemättömästi myös HR -yksikkö.
Tietoa paikan päältä 18.4.2010 9:55

Anonyymi

JOHTUU SUOMEN SISÄSIITOISUUDESTA, tänne ei tule ulkomaisia professoreja opettamaan kun pelkää sisäsiitoista hullua kansaa.
Tämä uutinen oli viimevuoden puolella KL:ssä.
Suomen pisa tutkimusta ei ole koskaan tehty se nationalismia. Tämä uutinen oli HS kun saksalaiset olivat ripttäneet suomalaisia TAAS KERRAN YLILYÖNNEISTÄ. Sai politiikot ja koulujärjestelmä huutia.


Suomi on todella sekarotuinen maa, lue tutkimuksista. Geenipohja on hyvä. Mutta sitä et tainnut alemmuudentunteessasi tietää. Mene johonkin puunkoloon häpeämään rotuasi ja anna meidän olla.
Oletko edes suomalai 18.4.2010 9:56

Anonyymi
Katsokaa nyt itseänne ja kommenttejanne!
Huomaatteko kun te toisia koko ajan mollaatte.
Minussa ei ole vikaa vaan muissa, suomalainen ei osaa erottaa komentoa käskystä.

Miksi näin? Miksi muissa vika? Miksi minä minä olen täydellinen ja muut esim. rommareita.

ITSETUTKISKELUN PAIKKA SUOMALAISET.
Äitii toi kiusaa. 18.4.2010 9:57

Anonyymi
JOHTUU SUOMEN SISÄSIITOISUUDESTA, tänne ei tule ulkomaisia professoreja opettamaan kun pelkää sisäsiitoista hullua kansaa.
Tämä uutinen oli viimevuoden puolella KL:ssä.
Suomen pisa tutkimusta ei ole koskaan tehty se nationalismia. Tämä uutinen oli HS kun saksalaiset olivat ripttäneet suomalaisia TAAS KERRAN YLILYÖNNEISTÄ. Sai politiikot ja koulujärjestelmä huutia.

Suomi on todella sekarotuinen maa, lue tutkimuksista. Geenipohja on hyvä. Mutta sitä et tainnut alemmuudentunteessasi tietää. Mene johonkin puunkoloon häpeämään rotuasi ja anna meidän olla.

Vastaan! Suomalaiset ovat keskenään nainut kansakunta.
En. Anna 18.4.2010 9:59

Anonyymi
Luonnehäiriöstä syntyy hyvä johtaja, kun ihmisyys ei tarkoita muuta kuin tulosta. Ja alaisten on oltava mielissään kun saa tehdä töitä...
Nimetön 18.4.2010 10:02

Anonyymi
Työpaikat eivät ole huvipuistoja. On hyväksyttävä, että persoonat ovat erilaisia ja monenlaisten ihmisten kanssa pitää pystyä tekemään töitä, Lohi-Aalto huomauttaa.

Miten muuten linnanmäen työpaikat? Eikö se kuitenkin ole huvipuisto.
Entä.... 18.4.2010 10:02
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?