Remontti houkuttelee huijaamaan

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Remontti houkuttelee huijaamaan
Remontointi-into on houkutellut suomalaiset väärinkäyttämään kotitalousvähennystä. Tästä syntyneitä riitoja on jouduttu ratkomaan jo käräjilläkin. Väärinkäytöksiin ovat syyllistyneet niin remontin teettäjät kuin remontointifirmatkin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Outi Kokko
1.10.2009 06:02
Kommentit 38

Osa yrittäjistä ja työn teettäjistä yrittää käyttää kotitalousvähennystä väärin. Verohallituksen ylitarkastaja Riitta Roos kertoo, että erilaisia ilmiöitä on havaittu. Hänen mukaansa viime aikoina on esimerkiksi annettu aivan vääriä y-tunnuksia, joita on hankittu muun muassa työntekijöiden lähipiiristä.

– Tuskin kyseessä on vahinko, jos annetaan toisen yrityksen tai jonkun entisen avopuolison yrityksen nimi, Roos sanoo.

Verohallituksen ohjeissa todetaan, että työkorvauksen maksajan tulee tarkastaa osoitteesta www.ytj.fi tai verohallinnon palvelunumerosta, kuuluuko työn tekevä yritys tai yrittäjä ennakkoperintärekisteriin.

Roosin mukaan sen enempää verottajan kuin asiakkaankaan ei ole helppo selvittää, onko työn tekijä oikeasti ilmoitetun yritystunnuksen haltija tai hänen yrityksessään töissä.

– Vaikeutta lisää se, että yrityksellä on usein hyvin monta toimialaa. Niistä tilastoidaan ja näkyy yleensä vain päätoimiala, huomauttaa Roos.

Hänen mukaansa on ihan mahdollista, että kaikkia huijauksia ei huomata ja osa menee läpi.

Rekisteröitymättömän
kuluja ei voi vähentää

Kotitalousvähennyksen ehtona on, että työtä tekevä yritys on merkitty ennakkoperintärekisteriin ja että se harjoittaa tuloveronalaista toimintaa. Toisinaan teettäjä on perillä siitä, että tekijä ei oikeasti ole se, jonka ennakkoperintärekisteritiedot on verottajalle annettu, mutta ei aina.

Jos yllättäen ilmenee, että työn tekijä ei kuulukaan ennakkoperintärekisteriin, verottaja ei myönnä kotitalousvähennystä. Aina työn teettäjä ei ole tyytynyt tähän, vaan on haastanut tekijän siviilioikeuteen vetoamalla kuluttajasuojaan.

– Korkein oikeus on eräässä päätöksessään ottanut sen kannan, että vahingon kärsineellä on oikeus vahingonkorvaukseen, Roos kertoo.

Välttämättä kaikki huijatuksi tulleet eivät lähde puimaan asiaansa oikeudessa. Yksi jarru on, että voi olla vaikea näyttää toteen, että työn tekijä on jättänyt asian kertomatta tai valehdellut.

Materiaalikustannuksia
ujutetaan palkkoihin

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kotitalousvähennys on saanut kansalaiset muutenkin venyttämään rehellisyytensä rajoja. Riitta Roos kertoo, että pitkin vuotta on tullut ilmi tapauksia, joissa työn osuus kokonaiskustannuksista on ollut yllättävän suuri eli siihen on siirretty esimerkiksi osa materiaalien tai asennettavien laitteiden kustannuksista.

Toisinaan asiakas ja yrittäjät sopivat työkustannusten paisuttamisesta yksissä tuumin. Roos kertoo kuulleensa tapauksista, joissa kotitalous on toisinaan vaatinut yrittäjää korottamaan laskussaan työn osuutta. Jos yrittäjä on kakistellut, häntä on painostettu sanomalla, että työn teettäjä voi ostaa palvelun muualtakin.

– Vastuu on laskun kirjoittajalla, mutta kyllä työn teettäjäkin on osallinen, jos hän tietää menettelystä.

Suosittu
vähennys

Kotitalousvähennyksellä on suuri merkitys suomalaisille ja väärinkäytöksistä huolimatta Roos uskoo, että suurin osa sitä vaativista on rehellisiä ja asiallisia.

Kotitalousvähennyksen suosio on kasvanut jatkuvasti. Vuodesta 2007 vuoteen 2008 sen käyttö kasvoi viidenneksen.

– Voisi kuvitella, että tänä vuonna nousu on vieläkin huomattavampi, Roos sanoo.

Hän muistuttaa, että vuoden vaihteessa kotitalousvähennys laajeni. Nyt se kattaa myös tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asentamiseen ja kunnostukseen. Lisäksi nyt saman vähennyksen saa remonttitöistä kuin tavanomaisista kotitalous- ja hoivatöistäkin, kun ennen korjauksista  myönnettiin vain puolet täydestä vähennyksestä.Tähän mennessä kolme neljäsosaa kotitalousvähennyksistä on myönnetty juuri perusparannus- ja korjaustöistä.

Asiantuntija Hannu Tapio pääkaupunkiseudun verovirastosta sanoo, että kansalaiset ovat jo aika hyvin selvillä siitä, mistä vähennyksen saa ja mistä ei. Asian valottamiseksi verohallinto on laatinut yli 30-sivuisen ohjeen. Roosin mukaan käyttömääriin nähden hankalia rajatapauksia nousee esiin aika harvoin.

– Jokaista elävässä elämässä esiin tulevaa tilannetta varten ei voi ohjetta antaa ja tulkintatilanteita on edelleen aika ajoin, hän lisää.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Tässä malliesimerkki sitä mitä tapahtuu kun valtio osallistuu talouteen esim. tukiaisten muodossa. Homma alkaa haisemaan heti... korruptiota, mädänneisyyttä ja väärinkäytöksiä.
Malliesimerkki
Huono 1
Rakentaminen on ollut aina huijarien temmellyskenttä.Siihen ansaan on nyt mennyt myös Pääministeri Matti Vanhanen,se on melkoisella varmuudella pitävä väite että hänen rakennushankkeessa on käytetty yrityksien huijausrahoja sekä toimitettu rakennusmateriaaleja yrityksen laskuun.Pääministeri kyllä puhuu muunneltua totuutta(säälittävää).
Entinen kepulainen
Huono 2
Surullista kuinka suomalaiset ovat sittenkin selkärangattomia tavallisia varkaita ihan kuin parhaat mutiaisetkin etelämmässä.

Onko joku joskus muuta kuvitellut?
Katsele ympärillesi hieman
Huono 1
Tämähän piti olla niin fantastista, Kataisen mukaan. Häntä tuskin kiinnostaa nämä väärinkäytökset. Sellainen hallitus, sellainen kansa. Tässä maassa kaikki on sallittu ja rötökset katsotaan läpi sormien ainakin politiikassa. OECD'n raportin mukaan Suomi sallii harmaan talouden. En ole kuullut että mikään puolue taistelee tätä vastaan. Vain Rakennusliitto yrittää epätoivoisesti yksin taistella rehottavaa lain ulkopuolista toimintaa vastaan.
Ina
Huono 3
Jos lasketaan mitä jää valtiolle viivan alle kotitalousvähennyksestä, niin summa on erittäin suuri. Tällä hetkellä on monta pikkufirmaa perustettu laillisesti, koska kotitalousvähennys on porkkana. Se työllistää. valtio jäisi nuolemaan näppejään, jos remonttireiskat pyörisivät edelleen maakunnassa ja suorittaisivat ns. hiljaista kuittausta.
maajussi
Huono 3
Koko vähennys poistettava. Jostain on lähettävä haalimaan rahoja velkojen maksuun ja tää on yks turhimpia vähennyksiä vaikka itsekin työn kautta siitä hyödyn, lisäksi suosii hyvätuloisia koska köyhilla ei oo varaa käyttää näitä palveluja.
Hesus
Huono 1
Onko tämä nyt maan tapa, josta ketään ei voida rangaista?
Maassa maan tavalla
Huono 1
Eihän tässä muuta ongelmaa ole kuin se, että yleensä nämä reppufirmat tekevät kaiken pimeänä ja verovähennystä varten on kirjoitettava kuitti - siinä ristiriita. En kannata tätä vähennystä mutta loppuviimeksi se voi lisätä verotuloja jos veroja noilta pikkupuljuilta yleensä saadaan.
enpä ole käyttänyt
Huono 1
Olisiko mahdollista,että koko työ myytäisiin seminaarina.Tällöinhän mikään ei maksaisi mitään,eikä kenenkään voisi olettaa muistavan yhtään mitään.

Myös verottajalla ei olisi asiaan huomautettavaa,koska seminaareista saatua hyötyä ei tarvitse ilmeisesti ilmoittaa ja muutenkin summat ovat melko mitättömiä.

Mielestäni kansalaisten tulisi elää samalla moraalilla kuin päättäjien.
Ossi
Huono 1
Mitä poliitikot ministereitä myöten edellä sitä kansa perässä.
Lahnanen
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949