Saatko vakuutusrahoillesi vastinetta?
Kotivakuutuksen perussisältö on yleensä sama. Siihen kuuluu irtaimisto-, vahinko- ja oikeusturvavakuutus.
Kotivakuutukseen voidaan liittää myös muita vakuutuksia kuten matkavakuutus tai kesämökin vakuutus. Kerrostalossa riittää, että vakuutetaan irtaimisto. Omakotitalossa sen sijaan vakuutus on syytä ottaa myös rakennukselle.
Vakuutuksenottajan kannattaa tarkasti tutkia, mitä sopimus kattaa. Yleensä korvauksia maksetaan tulipalon, ukkosen ja myrskyn aiheuttamista vahingoista sekä murto- ja ryöstövahingoista. Myös putkivuodot pääsääntöisesti korvataan.
Kattaako vakuutus
taulut ja soutuveneen?
Omaisuuden rikkoutumisesta korvauksia saa vain laajoista kotivakuutuksista.
Jos sinulla on arvokkaita tauluja, koruja tai muita tärkeitä erillisiä esineitä, kannattaa selvittää, kuuluvatko ne vakuutuksen piiriin. Arvoesineille on yleensä asetettu enimmäiskorvausrajat.
Vaikka soutuvene olisi piharannassa, se ei ehkä kuulukaan sopimukseen. Lemmikin, sen enempää kuin tuhoeläintenkään tuhot eivät myöskään välttämättä kuulu korvattaviin asioihin.
Vakuutuksissa on ns. suojeluohjeita. Laajoissa kotivakuutuksissa niitä on sivutolkulla. Jos ilmenee, että vakuutuksenottaja ei ole noudattanut näitä, korvaus voidaan evätä tai sen summaa pienennetään.
Suojeluohjeista ilmenee yleensä, että esimerkiksi pyykkikoneen letkun irtoamisesta aiheutuneita vahinkoja ei korvata ainakaan täysimääräisesti, jos kone on jätetty omineen surraamaan eli valvonta on laiminlyöty. Myöskään auton takapenkille jäänyttä varastettua kameraa ei välttämättä korvata.
Mieti ja selvitä:
– Kenen omaisuutta vakuutus koskee?
– Missä vakuutus on voimassa?
– Mitä omaisuutta vakuutukseen kuuluu?
– Mitä vakuutuksesta korvataan?
– Miten omaisuudesta on huolehdittava?
– Mistä summasta omaisuus vakuutetaan?
– Miten korvaus lasketaan?
Lisää aiheesta: Vakuutusneuvonta















Kommentit (17)
jo pelkkien ehtojen ymmärtämiseen kuluisi enemmän rahaa kuin vakuutus ikinä maksaisi korvauksina
Minäkään en maksa toisten töppäilyjä ja vakuutuspetoksia, olen keskivertoa huolellisempi ihminen.
Sitäpaitsi jos jotain sattuu, aina joutuu maksamaan kalliin omavastuun ja lisäksi vakuutuksissa on ns "päivän" arvot, jne jne pikkupräntit, jolloin ei välttämättä hyödy mitään.
Vakuutusmaksut ovat puhdasta matematiikkaa. Lasketaan vaikka mitä 30 vuodessa noilla maksuilla olisi saanut:
-autovakuutus
-kasko
-henkivakuutus
-palovakuutus
-kotivakuutus
-urheiluvakuutus
-lemmikkivakuutus
-kouluvakuutus
-irtaimistovakuutus
...
..
.
niillä saa jo oman asunnon ilmaiseksi 30 vuoden aikana
Vaikka vakuutusyhtiöt välillä häviävät juttuja, ovat ne silti voiton puolella kun kaikki ei rohkene oikeusteitse saataviaan vaatia.
Vaikka vakuutusyhtiöt välillä häviävät juttuja, ovat ne silti voiton puolella kun kaikki ei rohkene oikeusteitse saataviaan vaatia.
Tuommoisessa tapauksessa kannattaa yrittää rahastaa Suomen valtiolta kymmenien miljoonien korvaukset, koska se on jättänyt vakuutusyhtiöiden toiminnan valvomatta. Suurta korvaussummaa voi perustella sillä, että pienempi summa ei saa valtiota muuttamaan toimintatapojaan.
Lisäksi kannattaa ottaa oikeusturvavakuutus kilpailevasta vakuutusyhtiöstä myös.